Pakertamassa

Olen laiminlyönyt tätä tarinaa sillä lupauduin pitkästä aikaa oikeaan työhön; kesämökin ja veneen talviteloille laittoon. Olen viime viikon aikana viihtynyt samean syksyisessä maalaismaisemassa nauttien fyysisestä työstä. Ja olen nukkunut, jopa kymmentuntisia yöunia.

Mutta kyllä tämä tarina taas kohta jatkuu, mikäli vielä viikon päästä haluan palata teknistyneeseen maailmaan...

Saamattoman satiirin saksanseisoja

Olen saamattoman satiirin saksanseisoja,
tuskan säikeet soittavat päässäni suvivirttä
Tänään he valmistautuvat repimään
orvaskeden sielustani.

Aamuyöllä

Kiidän kohti horisontissa
siintävää metsän laulua
tunnen leijuvani
syöksykierteeseen
koskelopari sinkoaa ilmoille
sadepisaroiden kaaren
näen rannattoman kuun heijastavan
aamun kahlitun neitsyen
uuden värimaailman
kaikkien meidän
unohdettavaksi.

Maailman huominen sulous

Siskonpojille

Maailman huominen sulous
kehrää
uneksijan hiljaisessa messussa.


Isälle

Pahuutta on kohdeltava viattomin elkein
vastineiden tultava salamannopeasti
läpäistävä suojapanssari
annettava miekan viuhua
kynän lävistäessä
sieluttoman sielun

Bonito

Huom! Viimeinen kappale tästä sisältää homopornoksi luokiteltavaa tekstiä (Jonka kirjoittaminen oli erittäin stimuloivaa, alkuperäinen kirjoitukseni meni niin pitkälle että sitä en julkaise ainakaan tässä. Aivan kaikkia perversioitani ei teidän tarvitse tietää. Kukahan maksaisi homopornosta?), joten mikäli miesten välinen seksi ällöttää kannattaa jättää viimeinen - === merkeillä erotettu - kappale lukematta, tai oikeastaan mennä lukemaan jotain toista weblogia, tässä tulee jatkossakin olemaan aina välillä sekä hetero-, että homoseksin kuvauksia sillä niitä on mukava kirjoitella. Ensi alkuun mietin että editoisin tästä eteenpäin juttuni kunnolla, mutta tajusin etten silloin saisi ikinä julkaistuksi mitään, joten korjailen jatkossakin vain pahimmat virheet.

Ja sitten tarinaan:

Olimme jatkoilla jonne olin seurannut kaunista poikaa jota muut kutsuivat Boniksi. Seurueemme englannintaitoinen jäsen kertoi minulle hänen nimensä tulevan Bonitosta, "It means Handsome and that he is." Hän sanoi. "Of course he is, too beautiful for his own good..." Vastasin. "He likes you, you know?" Hän sanoi, kohautin olkiani. "It's Because you're pale like vampire and you look lot like Nick Cave, he loves Nick Cave. You should die your hair black." Hän jatkoi. "Yeah, maybe I will." Vastasin, en voinut irrottaa katsettani Bonista, vapauttaessaan paksut mustat hiuksensa poninhännän ikeestä hän heilautti niskaansa suunnattoman maskuliinisesti, hänestä huokui sydäntäsärkevää syntiinlankeemusta joka veti puoleensa.

Porukan tanssiessa jyskyttävän biitin tahdissa vedin taskustani muutaman napin jotka oli tarkoitettu ahdistuskohtauksia varten, epäröin hetken ennen kuin huuhdoin ne alas viinillä, kauanpa hyvät aikeeni kestivätkin. Vieressäni oleva kaveri näki mitä tein, ja hän halusi nähdä mitä otin. Hän vilkaisi purkkia, antoi sen takaisin. "Wait a minute." Hän sanoi ja lähti. Säikähdin, kohta tässä olisi lauma tyyppejä jakamassa pillereitäni, mietin poistumista, mutten kyennyt jättämään Bonia, niinpä istuin vain paikallani Bonia katsoen. Hän huomasi tuijotukseni ja hänen kasvoilleen levisi hymy. Hän tuli luokseni, istui viereeni ja tarjosi tupakan. Sytytin omani ja hänen tupakkansa, hän laittoi kätensä poskelleni ja pelkästään tuosta kosketuksesta tunsin nivusteni täyttyvän verellä. Koppasin hänet syliini, mutten saanut pysäytettyä liikettä ja me tipahdimme lattialle. Hän kierähti päälleni, otti kasvoni käsiensä väliin ja suuteli minua työntäen kätensä paitani alle ja hyväili rintaani. Silmäkulmasta näin kuinka muut katsoivat meitä, mutten välittänyt. Suudellessamme työnsin käteni hänen housunkauluksestaan sisään ja hyväilin hänen kovaa kaluaan, äkkiä hän nousi pois ja meni takaisin tanssimaan. "Teaser!" Sanoin ääneen noustessani takaisin istumaan sohvalle. Samassa kaveri joka oli tarkastellut pilleripurkkiani oli vieressäni. "Are you used to drugs?" Hän kysyi. "Yeah, well, yes and no." Vastasin. "Whatta you mean?" Hän kysyi. "I used to take whatever I got, but I've been sober almost seven months." Vastasin. Hän katsoi minua hetken. "Do ya wanna have some Dex?" Hän kysyi minulta. "Dex?" Mietin hetken. "Hell, why not?" Vastasin. Hän avasi pussukkansa, joka oli täynnä erilaisia pillereitä ja pienempiä pussukoita ja otti sieltä pienen pussillisen mustaoransseja kapseleita. "Do you have 5000?" Kaivoin taskustani neljä tonnia ja tarjosin niitä hänelle. "It's too much, how 'bout four thousand?" sanoin ja hän hymyili, otti rahani ja antoi kapselit minulle. Tajusin maksaneeni liikaa, mutta väliäkö tuolla, olinhan turisti, en mitenkään voinut tietää hintoja. Heitin muutamia kapseleita naamariini ja käärin loput paperiin ja tungin mytyn taskuuni. Istuskelin siinä sohvalla viiniä juoden ja Bonin kiihkeää tanssia katsoen, diileri selitti jotain minulle mutten kuunnellut häntä. Äkkiä väsymykseni oli kadonnut, olin täysin pirteä, ja tunsin tutun kiihkon valtaavan minut. Boni tuli luokseni ja otti kiinni kädestäni ja alkoi vetää minua ylös sohvalta. "Boni wants you to follow him." Diileri sanoi minulle. No shit? Tuon olisin itsekin osannut päätellä.

===================================================================

Seurasin Bonia, kuljimme pitkin pimeätä käytävää, kunnes saavuimme punavalkealle ovelle ja hän ohjasi minut sisään huoneeseen joka oli sisustettu vain patjalla. Boni meni patjalle ja tunsin kuinka huone täyttyi hänen piinallisesta seksuaalisuudestaan. Seisoin hetken paikoillani tietämättä mitä tehdä ja samalla mielessäni soi isäni ääni: "Sinä joudut helvettiin!". Bon veti minut patjalle ja riisui paitani pois. Hänen näykkiessä kaulaani minä suutelin hänen olkaansa. Boni vilkaisi minua, ja huomasin että hänen tummanruskeissa silmissään oli vihertäviä pilkkuja, hän työnsi minut selälleni ja kävi viereeni ja hyväili rintaani. En jaksanut enää odottaa, käännyin häneen päin ja suutelin häntä, hän avasi vyöni ja yritti avata farkkujeni napin, mutta se oli liian tiukassa, jouduin auttamaan häntä. Riisuin housuni ja boxerini, ja samalla hän riisui omansa. Hän otti kullini käteensä ja sanoi jotain joka kuulosti especialilta. Kellistin hänet selälleen, ja näykin hänen pieniä ruskeita nännejään samalla hänen kulliaan puristellen. Hän ähkäisi ja yritti tavoitella kyrpääni, estin häntä ja valuin hänen jalkoväliinsä ja otin kullin kärjen suuhuni. Pyörittelin kieltäni hänen terskansa ympärillä, hän makasi siinä hetken nauttien, mutta pyristeli sitten pois ja osoitti haluavansa imeä minua. Nousin polvilleni sillä veren paetessa päästä nivusiin seisova, tai edes puoliseisova asento tuntuu paremmalta, ja annoin hänen ottaa minulta suihin. Hän ei ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta kyllä se silti häneltä sujui, vajosin euforiseen pilveen. Hetken päästä minun oli pakko työntää hänet pois sillä halusin muutakin enkä vielä halunnut laueta, en tosin tiedä olisinko edes lauennut.

Hän koppasi hausujensa taskusta tuubin ja kortsun ja näppärin sormin veti sen kullinsa ylle ja levitti voidetta kortsun päälle. "Okei." Ajattelin. "Tällä kertaa olen altavastaajana." Kasasin peiton mytyksi mahani alle, levitin jalkani ja tarjosin persettäni hänelle. Tunsin kuinka hän ensin hyväili peräaukkoani sormellaan ja työnsi sitten sormensa sisälleni ja kutitteli eturauhastani mikä sai minut värisemään. Lopulta hän työntäytyi hitaasti mutta helpon oloisesti sisälleni. Hetken hän oli paikoillaan ja odotteli että totuin tilanteeseen, mieleeni juolahti ettei ollut poika ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja minun oli pakko nauraa ja korjata ajatukseni: ...entistä pappisopiskelijaa kyydissä. Sitten hän alkoi hitaasti liikkua edes takaisin, vetäen peniksensä lähes pois ja taas työntyen hitaasti takaisin. "Vittu" Kirosin. "Just do it." Hän ymmärsi yskän ja alkoi nussia minua oikein kunnolla ja hetken päästä hän laukesi ynähtäen. Hän nousi pois päältäni ja kävi makaamaan selälleen. Menin hänen viereensä ja hyväilin häntä. "Kyllä noin nuoresta pojusta vielä toiseen kertaan on." Ajattelin hyväillessäni häntä. Suutelin häntä ja hän tarttui vielä seisovaan kulliini ja runkkasi sitä. Osoitin hänen kulliaan yhä peittävää kortsua ja hän hetken epäröityään - hän oli enemmän dominoivaa laatua - kaivoi toisen kortsun ja antoi sen minulle, asetin sen paikoilleen ja nostin hänen jalkansa ylös. Nuolin hänen pallejaan ja vaikken yleensä pidä peräaukon nuolemisesta nuolin sitäkin. Hän antoi liukuvoidetuubin minulle ja levitin sormellani sitä hänen peräaukkonsa ympärille ja sisälle. Nousin hänen päälleen ja varovasti työntäydyin häneen, mutten enää jaksanut olla rauhallinen, aloin puoliväkivaltaisesti nussia häntä ja huomasin kuinka hänen kullinsa jälleen seisoi, ja naidessani häntä hän runkkasi itseään. Ei mennyt kauaa kun päässäni napsahti ja laukesin. Vedin itseni pois hänestä, käärin kortsun pois ja heitin nurkkaan. Hän näytti niin kauniilta ja haavoittuvalta maatessaan siinä selällään, suutelin häntä ja vaikka minun oli hankala olla aloillani, mieleni teki nussia hänet ja itseni kuoliaaksi, käperryin hänen kainaloonsa ja me makasimme siinä kuunnellen ulkoa kuuluvia ääniä.

Welho-netti

On se niin väärin että joillakin on nettiyhteys heti käytössä... Niin on, kävin hakemassa Welho paketin viime viikon perjantaina ja ilmeisesti yhteys aukesi vasta tänään, eilen illalla se ei vielä toiminut. Tähän asti olen tullut toimeen kännykkänetillä, mutta koska olen sairaslomalla en viitsi käyttää sitä, pomoni on sairaalloisen tarkka puhelinlaskuista (Lentolippuihin ja hotelleihin kyllä voi tuhlata, niitä hän ei ilmeisesti tarkasta.), ja joskus vaatii selityksiä siitä minne ja kenelle olet soitellut.

Mutta nyt yhteys welho-nettiin pelaa.

Lueskelin noita kirjoituksiani ja huomasin surukseni että useiden vuosien mittainen kirjoitustauko ja pelkän asiatekstin kirjoittaminen on vienyt kielestäni ilmaisuvoiman, jota ei kyllä alunperinkään niin mahtavasti ollut, ja teksti on täynnä kielioppi-, ja kirjoitusvirheitä. Pitäisi oikeastaan tehdä kuten silloin kun vielä haaveilin kirjailijan urasta: Printata teksti ulos, yrittää suhtautua siihen kuin kustannustoimittaja, tehdä korjaus-, ja poisto merkinnät, tehdä surutta poistot ja korjata teksti. Ja kun teksti kävisi tuon ruljanssin muutamaan kertaan läpi saisin ehkä aikaiseksi siedettävää tekstiä.

Kaunis poika

Seuraavana iltana lähtiessämme kohti Caedon työpaikkaa marraskuiset kadut tulvivat vettä, sadaverhon takana näkymättömissä kadunpientareet täyttyivät katujen kahleisiin keihästetyistä vettyvistä kulkureista. Bussipysäkillä muutama muukin yritti tunkeutua Caedon sateenvarjon alle, mutta tönimme heidät pois. Ahtauduimme koirankopilta haisevaan bussiin ja hetken päästä olimme Diskon portilla, Caedon jäädessä päivystämään neonvalojen alle, menin minä sisälle hienhuuruiseen saliin. Paikka on vielä lähes tyhjä, se ei näytä sen kummemmalta kuin tuhat muutakaan Espanjalaista diskoa, suurinosa paikallaolijoista on miehiä, mutta niin on kaikissa etelämaalaisissa diskoissa, jollei mukaan lueta turistirysien ravintoloita. Paikalla olevat naiset ovat pukutuneet drag-queen tyyliin näyttävästi, mikä oli pakottanut oikeat DQ:t viemään kimalluksensa naurettavuuden rajan tuolle puolen ja he näyttivät pelottavilta. Meteli huumaa, näiden paikkojen DJ:iden kamoissa on vain On/Off kytkin, täysillä tai ei ollenkaan. Tilaan oluen ja saan jotain litkua joka muistuttaa kotimaan vetistä Lapin kultaa, mutta oluen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Istuudun nurkkalooshin nihkeälle nahkasohvalle ja tarkastelen ilmapiiriä ja paikalla olijoita - joista osa todellakin näyttää enemmän olioilta kuin ihmisiltä - missään muualla en ole nähnyt yhtä sekavan näköistä porukkaa. On tyylikästä pukuheeboa kirkkaine kravatteineen ja monivärisine liiveineen, läpikuultavaan sifonkipaitaan ja ihonmyötäisiin kimalteleviin lateksihousuihin pukeutuneita neitihomoja, muutama tavallisen duunarin näköinen tyyppi seisoskeli salin eri nurkissa yrittäen näyttää coolilta ja välinpitämättömältä, mutta näinkin kaukaa heistä erotti seksuaalisen kiihkon joka heidät tänne toi. Muutamat näyttivät siltä kuin olisivat eksyneet peilitaloon josta eivät pääse pois, ja tietenkin paikalla olivat pakolliset ylävartalo paljaana itseään ja sixpackkejään esittelevät kauniit pojat. Omalaatuista kyllä täällä ei näkynyt ainuttakaan nahkahomoa, joita Saksalaiset homopaikat olivat täynnänsä.

Hetken istuskeltuani Caedo tuo minulle paukun joka näyttää lähinnä tiskivedeltä mutta on hyvää. Hän ei ehtinyt kauaa viipyä pöydässä kun baarimikko jo tuli hakemaan hänet. Käyn baaritiskillä ja baarimikko antaa minulle pullollisen anisviinaa sanoen jotain mutten kuule mitä, otan pullon ja tarjoudun maksamaan ja hän vain huiskaisee kädellään. Hämmentyneenä suunnistan takaisin pöytääni ja samassa ympärilleni ilmestyy porukkaa, huomatessaan minun olevan portsarin ja baarimikon tuttu - mikä ei pidä paikkansa - kaikki haluavat olla kavereitani. Tässä metelissä mielenkiintoni heidän puheisiinsa lopahtaa hetkessä, en jaksa jatkuvasti tunkea korvaani puhujan suuhun, minkä lisäksi heidän englannissaan on niin omalaatuinen aksentti etten muutenkaan ymmärrä kuin puolet. Muutaman minuutin päästä olen humalassa, juomani anisviina tekee salakavalasti tehtävänsä ja minäkin riisun hiestä läpimärän paitani pois ja viereisestä peilistä huomaan kuinka laiha ylävartaloni hohtaa aavemaisesti UV valojen loisteessa.

Matkalla kohti vessaa nuori poika pysäyttää minut ja yrittää saada tanssimaan kanssaan. "Kovat jätkät eivät tanssi." Sanon hänelle, mutta hän ei luovuta vaan vetää minut housunkauluksestani tanssilattialle. Yritän kömpelösti tanssia muutaman askeleen, mutta anisviina on valunut jalkoihini ja kaadun selälleni vetäen mukanani muutaman muunkin. Noustessamme porukka nauraa ja läpsii minua, häivyn paikalta ja löydän vessan. Vessa on täynnä porukkaa ja kaikki kopit ovat vapaina mikä ihmetyttää minua, eikö täällä ole kuultu pikapanoista? Kusen rauhassa ja tungen muutaman neidin välistä lavuaarille pestäkseni käteni. En löydä mistään käsipyyhkeitä, joten koppasen yhdestä kopista käteeni rullan vessapaperia ja kuivaan käteni siihen. Heitän rullan pois ja lähden takaisin saliin, kaunis poika odottelee minua vessan ulkopuolella ja hän taluttaa selkääni hivellen minut takaisin pöytääni. Hän sanoo jotain enkä kuule muuta kuin qué. "Kekekeke ittelles." Vastaan hänelle, hän hymyilee ja lähtee kohti baaritiskiä. Hetken päästä hän tulee takaisin ja ojentaa minulle kupin, maistan siitä, se on kahvia, taivaallisen hyvää kahvia, ei sellaista mietoa puolipaahdettua litkua kuin Suomessa ja Ruotsissa tarjotaan. Taputan sohvaa vieressäni ja poju istuutuu viereeni.

Hän pajattaa jotain korvaani ja huomatessaan etten ymmärrä hän sanoo vieressäni istuvalle miehelle jotain. Hetken päästä tämä kääntää minulle Pojun puheen englanniksi. "He wants to know if you like him?" Käännyn pojan puoleen ja huomaan tuijottavani suuriin, lähes mustanruskeisiin silmiin. "I do not..." Keskeytän lauseeni ja hetken mielijohteesta koppaan pojan syliini ja suutelen häntä, en pelkästään pitänyt hänestä, halusin häntä. Poika vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Kun huulemme eroavat huomasin hänen jollain tavalla onnistuneen suudellessamme livahtamaan syliini. "Ninpä tietysti, sitä isketään paikan kaunein poika heti kättelyssä!" Paikalle ilmestynyt Caedo huusi korvaani, tunsin punastuvani, mikä aiheutti hilpeyttä ympärilläni olevissa ihmisissä. Sylissäni istuvan pojan näykkiessä niskaani menen kauttaaltani kananlihalle. ”Ootsä tulossa mun kämpille tänään, vai lähetsä ton mukaan?” Caedo sanoi minulle. ”Ton?” Kysyin. ”Toi poika, lähetsä sen mukaan?” Caedo vastasi osoittaen sylissäni istuvaa poikaa. ”Emmä tiiä vielä, en kai.” Vastasin. ”OK, mä lähen himaan vasta aamulla, ni et jos tuut mukaan ni oo täällä joskus kuuden aikaan.” Caedo sanoi ja lähti takaisin ovelle. Poika nousi sylistäni ja meni tanssimaan, hänen hinkatessaan itseään toista miestä vasten tunsin mustasukkaisuuden tulvavuoksen; hän kuului minulle! Hämmennyin tästä ajatuksesta, en koskaan ole tuntenut mustasukkaisuutta, enkä koskaan aiemmin ole tuntenut näin suurta himoa...

Nykypäivä II

Tämän piti keskittyä vain vanhoihin tapahtumiin, mutta aloittaessani en tiennyt joutuvani jälleen osastolle.

Tarina on nyt suvantovaiheessa, mutta ällös huoli, kohta tarina saa jälleen potkua. Lapsuudenystäväni JK, jonka irvikuva näissä esiintyy Caedona, joka aikoinaan asensi tähän lukijalaskurin ja on ystävällisesti auttanut muutamissa kohdin, kertoo laittaneensa tämän blogilista.fi:hin (Joka on hyvä palvelu) ja hän kertoi myöskin että tällä on ainakin muutamia säännöllisiä lukijoita. Pahoittelen, teillä on huono maku :)

Olen nyt kotona, tai oikeastaan siskoni omistamassa sijoitusasunnossa jota käytän Suomessa ollessani. Sillä tällä hetkellä haluan olla kotimaassa ja kuulla äidinkieltäni. Ihmiset jotka eivät ole asuneet pitkiä aikoja ulkomailla eivät voi kuvitella kuinka vapauttavaa on kuulla ympärillään äidinkielistä puheensorinaa.

Otan lääkettä jonka pitäisi ajan kuluessa helpottaa ahdistusta ja masennusta, mutta ainakin vielä - neljä viikkoa lääkityksen aloittamisesta - se vain pahentaa oloani, mutta lääkärin mukaan näin kuulukin olla, kestää kuulemma aikansa ennenkuin aivoni signaalit oppivat kulkemaan uusia reittejä. Tämän lisäksi otan Seroquelia joka ei missään vaiheessa ole auttanut millään lailla, ja mieleni tekisi lopettaa koko lääkkeen otto. Itse asiassa en muista milloin olisin näin paljon kaivannut vanhoja hyviä Pameja, kun niitä otti viinan kanssa ne hetkeksi paransivat oloa, hetken tunsi olevansa normaali.

Kumma kyllä oloani helpotti huomattavasti kun luin tuota: Hurmaava itsemurha. Ehkä ei ole oikein tuntea oloaan hyväksi lukiessaan jostakusta jolla vaikuttaisi menevän vielä huonommin ja jolla on ollut vielä inhottavampi lapsuus kuin minulla, mutta tunnen kuitenkin...helpotusta siitä että minulla sentään on sisko ja poikaystävä joihin takertua.

Isäni oli kylmä, alistava, latistava ja Jumalalla päähän lyövä, mutta oli hänessä hyviäkin puolia, pieniä mutta kuitenkin. Esimerkiksi hän ei koskaan nolannut minua kuin kahden kesken tai äitini läsnäollessa, ja hän aina silloin tällöin jopa puolusti minua. En tiedä oliko kyse rakkaudesta vaiko vain halusta pitää kulissit pystyssä. Hänen kuollessaan löysimme leikekirjan johon oli mm. koottu mittava määrä kirjoittamiani artikkeleita ja arvosteluita. Joten huolimatta siitä ettei hän koskaan osoittanut minkäänlaista hellyyttä tai edes kiintymystä, pikemminkin päin vastoin, kyllä hän ainakin jotain tunsi minua kohtaan. Sekin hivenen lohduttaa.

Isät ja pojat... Jos minulla olisi lapsia olisin varmaankin aivan yhtä kylmä kuin oma isänikin. Minun on hankala osoittaa tunteitani kenellekään, kumppanillenikin olen vain kirjoittanut kirjeitä, en osaa halata tai puhua tunteistani edes tässä elämäni ensimmäisessä ja ainoassa todella vakavassa suhteessa.

Äiti...oli äiti, hän eli äitiyttä, äitiys oli hänen elämäntyönsä. Ikävä vain että hän vain näytteli - näyttelee yhä - äitiä, kodinhengetärtä. Suljettujen ovien sisäpuolella hän keskittyi syyllistämiseen, ruumiilliseen kuritukseen, syyllistämiseen, kiristämiseen, ja syyllistämiseen. Koskaan emme saaneet kuulla hyväksyvää sanaa hänen suustaan. Käydessään luonani sairaalassa hän sanoi kaikkien ongelmieni johtuvan homoseksuaalisesta valinnastani.

Minun pitäisi mennä nukkumaan, maanantaina 4- ja 6 -vuotiaat siskonpoikani tulevat kylään ja asunto olisi siivottava sitä ennen.

Kunhan vain nukuttaisi.

Transvestiitti ja kidutuskellari

Caedo oli luvannut tulla hakemaan minut lentokentältä, mutta seistyäni kolmatta tuntia lentokentän katoksen alla tajusin ettei hänen tapansa myöhästyä vähintäin muutamalla tunnilla ole muuttunut mihinkään. Hyppäsin taksiin ja näytin kuskille lappua johon olin kirjoittanut Caedon osoitteen. Taksi pudisteli päätään ja katsoi minua inhon ilme kasvoillaan, mutta lähti ajamaan. Hetken päästä olimme keskellä totaalista kaaosta, autot matelivat, ihmisiä hyppi keskellä katua pujotellen lähes paikallaan seisovien autojen välissä ja taksikuski höpisi jotain espanjaksi, mutten ymmärtänyt mitään muuta kuin "Fiesta, fiesta", ja hetken luulin hänen kiroilevan kunnes huomasin hänen aina välillä tekevän ristinmerkkiä. Panin merkille hänen käyttävän katolisen maan keskellä kreikkalaiskatolista ristinmerkkiä. Minun oli pakko keskittyä hänen tekemisiinsä, sillä moinen ihmismassa ahdisti ja minun oli matkan varrella napattava rauhoittavia.

Päästyämme pois ruuhkasta kuski kaahasi kapeilla kujilla väistelleen ihmisiä vain muutaman sentin etäisyydeltä. Hänen pysähtyessään huomasin olevani luhistumaisillaan olevan näköisen talon - jota oli viimeeksi peruskorjattu joskus Francon aikaan, jos silloinkaan - edessä. Maksoin taksin joka lähti samantien pois antamatta vaihtorahoja. Kadulla pyöri tutunoloista porukkaa. Menin sisälle kerrostaloon, siellä ei ollut mitään taulua siitä kuka asui ja missä. Kiersin koko talon mutten löytänyt ovea johon olisin uskaltanut koputtaa. Palasin alas ja kävin istumaan portaille katselemaan maisemia ja ihmisiä. Porukka näytti suurimmaksi osaksi koostuvan vähemmän trendikkäistä homoista ja narkkareista, kadut olivat likaisempia kuin mitä olin koskaan nähnyt, mutta siellä täällä näkyi värikkäitä kukkapensaita jotka vain korostivat muun näkymän ankeutta.

Hetken päästä iso nainen istui viereeni ja kauppasi itseään minulle. Vastasin etten halua seksiä, ja hän kohautti olkapäitään ja pummasi minulta tupakan. "Do you know Caedo, tall guy with long blond hair?" Kysyin. "Yes. He at fiesta in Almudena y'a know, he be back few hours y'a know." Hän vastasi. Hienoa, Caedo oli unohtanut tulopäiväni ja nyt minun oli lorvittava sekopäiden joukossa häntä odotellen, eipä tosin ole ensimmäinen kerta.

Siinä tupakoidessani ja jutellessani naisen kanssa äkkiä huomasin että hänellä oli aataminomena ja isot ahavoituneet kämmenet, tiitti? Tiitti, jonka jumalattoman isot tissit pursuivat ulos avokaulaisesta mekosta? Olin aiemminkin nähnyt useita transvestiittejä ja pari sellaistakin jotka olivat hankkineet itselleen silikonirinnat. Mutten koskaan, huolimatta siitä että tiitit yleensä ylikorostavat "naiseuttaan", ollut nähnyt sellaista joka olisi hankkinut itselleen noin jumalattoman suuret rinnat. Onkohan hän vaihtanut tai vaihtamassa sukupuoltaan? "Are you transsexual or transvestite?" Kysyin. Hän kääntyi puoleeni ja hetken ajan näin raivon välähtävän hänen ruskeissa silmissään. Hän vain tuijotti minua, pudisti sitten päätään. "That was rude y'a know, ya not ask that again anymore okei?" Hän sanoi. "Okei, I'm sorry 'bout that, are you from here." Kysyin häneltä. "No, Brazilia, I came to Portugál and here after that. Are you that friend from Finland Caedo waits?" Kerroin hänelle olevani Caedon lapsuudenkaveri ja että olin opiskellut papiksi, sillä olin kuullut että katoliset kunnioittavan pappeja, langenneitakin pappeja, halusin tehdä vaikutuksen häneen sillä hänestä valui päälleni pelottavan väkivaltaisia viboja.

Vaikka minua ahdisti en uskaltanut ottaa lääkkeitä, sillä en tuntenut ympärillä pyörivää porukkaa, en tiennyt kuka oli varas ja ketä piti varoa. Oli parempi olla näyttämättä että minulla saattoi olla jotain heitä kiinnostavaa. Vieressäni istuva tiitti esitteli itsensä Carmeniksi ja jostain syystä hän alkoi vuolaasti kertoa tarinaansa minulle, ehkä hän halusi osoittaa minulle miksi oli tylyä kysellä oliko hän tiitti vaiko nainen suden nahoissa? Hän oli syntynyt jossain pikkukylässä Brasilian rannikolla ja jo nuorena huomannut halunsa pukeutua ja olla nainen, kun hänet oli kotikylässään useaan kertaan hakattu sairaalakuntoon - viimeisellä kerralla hän oli lähes kuollut - oli hän muuttanut Rioon ja asunut siellä muutaman vuoden, kunnes heitä alettiin sielläkin vaania ja hakata. Silloin hän oli viimeisillä rahoillaan matkustanut Portugaliin. Kuulemma eurooppalaiset inhosivat heitä yhtä paljon kuin Brasilialaisetkin, mutta jättivät heidät rauhaan. "Like here Chueca, no polícia come for us. This is a Céu for us" Hän sanoi levittäen kätensä kuin syleilläkseen tätä rähjäistä katua ja sen asukkaita. Samassa Caedo ilmestyi paikalle.

"Moi Miles, olet siis jo tavannut Carmenin, varo sitä, se on varas ja sillä on aina veitsi mukana." Caedo sanoi minulle suomeksi ja jatkoi englanniksi: "Carmen you've been entertaining my quest, ha? How much you stole from him?" "Nothing, he tell me he mi Amore Caedo's friend, no Caedo's friend happen nothing with me, y'a know that." Carmen vastasi hänelle. Caedo kääntyi puoleeni. "Mulla meni monta kuukautta et ne oppi luottaan muhun, ku mä en oo homo, mut nyt ne jättää mut rauhaan. Tuu, mennään ineen." Hän sanoi, nousin ylös, otin laukkuni ja seurasin Caedoa sisälle.

Menimme portaita alas ja Caedo avasi peltisen oven. "Mi casa es su casa." Hän sanoi ohjaten minut sisään isoon huoneeseen, joka ilmeisesti oli joskus ollut hiili-, tai puukellari. Sisällä oli joitain sohvatuoleja, pöytä ja pari riippumattoa oli ripustettu roikkumaan katosta. Paikka oli kuin Dario Argenton elokuvista, tiilet olivat homeen peitossa, katosta roikkui ketjunpätkiä, ja ikkunana toimi ainoastaan seinän yläreunassa oleva pieni lasitettu aukko. "Älä huoli ei täällä enää kovin paljon näy rottia, mut varmuuden vuoks mä nukun riippumatossa, sain idean yhestä meritaisteluista kertovasta kirjasta. Ohan tää kamala mesta mut mä en maksa tästä mitään, mulla on diili tän omistajan kans, mä joskus korjailen jotain pientä, mä oon jonkinlainen talonmies." Hän sanoi. "Otatsä kahvia?" Sanoin ottavani ja heitin laukkuni pöydälle. "Kuinka sä oikein päädyit tänne?" Kysyin häneltä. "Emmä tiiä ensiks mä olin muutaman kuukauden Damissa ja sit mä vaan hyppäsin junaan ja menin Cannesin, mä muuten dokasin siellä James Caanin kanssa, kautta Portugaliin ja olin jonkun aikaa yhen raflan sisäänheittäjänä Lissabonissa ja sit mä tulin yhen homon kanssa tänne ku se maksoi matkat. Siitä ku me tultiin tänne on kulunu jo puolvuotta ja mä oon yhen homomestan portsari."

Joimme viskillä terästämääni kahvia, Caedo poltteli vesipiippua, ja minä kerroin hänelle mitä Hilarikselle ja minulle oli tapahtunut ja hän kertoili uskomattomia tarinoita matkoistaan pitkin poikin Eurooppaa. Joku muu olisi uskonut kaiken, mutta minä tunsin hänet, ei hän varsinaisesti valehdellut, hän halusi vain viihdyttää ihmisiä, siksi hän tulikin toimeen kaikkien kanssa. Jossain vaiheessa säpsähdin hereille sohvatuolista, nousin jäsenet puutuneina ylös ja kömmin vaivalloisesti riippumattoon ja nukahdin uudelleen.

Espanjassa minua odottaa ystävä

En nuku enää, en ole nukkunut pitkään aikaan, en edes muista milloin olen viimeeksi tuntenut tavallista inhimillistä väsymystä. Jossain vaiheessa unettomuus lakkasi olemasta unettomuutta, väsymys kaikkosi ja kiksit, vauhti - oli kuin olisi affea pää täynnä - ja hallusinaatiot tulivat tilalle. Voiko kuviteltua keskustelua kuvitellun ihmisen kanssa kutsua hallusinaatioksi kun jo keskustelun aikana tietää näkevänsä näkyjä? Kun menen sänkyyn makaan ahdistuneena tunnin, kaksi, kolme ja lopulta nousen ylös, juon kylmettynyttä teetä ja nappaan parit rauhoittavat, polta tupakan ja palaan sänkyyn. Ja makaan jälleen pari tuntia ja nousen ylös lähden kävelylle, keinun keinussa ja katselen aamuöistä maisemaa, jossa ei vielä näy liikettä mutta heräävän aamun aavistaa, sen tuntee, tietää että kohta maailma herää eloon ja täyttää ympäristön. Ja kun se tapahtuu seuraan virran mukana, kuljen junaan, nousen junasta Helsingin asemalla ja virtaan vuolaasti ihmismassan mukana. Kaivopihan paikkeilla ihmiset eroavat toisistaan, mutteivät vuodata eron kyyneliä, sillä sama rituaalitanssi tapahtuu seuraavana aamuna ja yli puolet tanssioista on samoja aamusta toiseen, jos joku puuttuu, ihmiset huomaavat hänen possaolonsa ja on kuin jokin pala elämästä olisi poissa. Yhteisöllisyys, kaipaan yhteisöä, jota minulla ei enää ole, Hilaris on uskossa, hänen veljensä on uskossa, kaikki ovat uskossa. Minä haluaisin uskoa mutten enää kykene, en vain kykene. En missään vaiheessa menettänyt uskoani, se vain...hiipui pois kuin keuhkosyöpää sairastava vanha mies. Istuskelen kaivopihan portailla ja katselen ihmisiä. Ja parin tunnin päästä minua tullaan ajamaan pois, menen vanhan kellariin, tilaan oluen, istun aitioon ja katselen kuinka juopot menevät toiselle puolelle ja päivätöiden loputtua homot valtaavat viereiset paikat. Iltapäiväruuhkan saapuessa menen muiden mukana junaan istun penkille ja odotan tarkastajia joita ei koskaan näy, eikä minulla koskaan ole lippua. Kotikylässä menen kirjastoon ja lainaan pinon kirjoja, en enää kykene tuijottamaan TV:tä sen tapahtumat vilisevät läpi aivoistani eikä mitään tartu niiden poimuihin. Luen kirjoja, luen ja luen ja luen ja luen, ja hetken päästä unohdan mitä olen lukenut. Kaiken tämän pysäyttää puhelu Caedolta. "Moi, olen Madridissa, tuletko tänne?" Hän kysyi. Hetkeäkään epäröimättä lupasin tulla. Kirjoitin ylös hänen osoitteensa ja puhlinnumeron johonkin Baariin jossa hän työskenteli. Suljin puhelimen, soitin siskolleni ja pyysin häntä tulemaan Helsinkiin.

Aamupäivällä kävin nostamassa tililleni sairauspäivärahoista kertyneet rahat, joita oli yllättävän paljon, enhän käyttänyt juuri ollenkaan rahaa minkä lisäksi äiti laittoi joka kuukausi tililleni lisää rahaa, ehkä hänellä oli huono omatunto ja hän rahalla lievitti oloaan? Menin Elieliin ja siskoni istuskeli siellä. Otin lupaa kysymättä tuolin viereisestä pöydästä ja istuin hänen viereensä. "Moi." Hän sanoi "Mikä kiire sinulla oli?" Hän jatkoi. Heitin asuntoni avaimen pöydälle. "Tuossa on kämppäni avain. Minä lähden vähäksi aikaa pois, en tiedä kuinka kauaksi aikaa. Isä omistaa sen kämpän, ja hän on maksanut yhtiövastikkeen puoleksi vuodeksi eteenpäin ja varmaan maksaa sen jatkossakin. Jos haluat voit mennä sinne silloin kun haluat, mutta käy kuitenkin ainakin kerran kuussa, hae laskut, avasin sinulle tilin ja laitoin rahani tulemaan sinne, ja lähetä mahdolliset kirjeet ja muut sellaiset minulle tähän osoitteeseen." Annoin hänelle Caedon kertoman osoitteen ja kirjekuoren joka sisälsi hänelle avaamani tilin tiedot, ohjeita ja hivenen rahaa. "Ja jos niitä sosiaalin kaavakkeita on tullut, niin lähetä ne minulle, täytän ne Espanjassa ja laitan sinulle takaisin ja sinä pistät ne postiin Suomessa. En minä niitä rahoja tarvitse, mutta valtiolta pitää ottaa kaikki irti mitä ne antavat." Sanoin. Systeri tuijotti antaamaani osoitelappua. "Madridiin? Espanjaan? Miksi sinä sinne menet?" Hän sanoi. "En tiedä, töihin kuitenkin, en kestä enää näitä ympyröitä, eikä minulla muutakaan tekemistä ole." Sanoin ja aloin tehdä lähtöä. "Mutta... entä... hoitosi?" Hän sanoi, halasin häntä ja lähdin pois. "Voin paremmin kunhan pääsen pois täältä, älä huoli minusta, minä pärjään aina." Huikkasin poistuessani lähes juoksuaskelin, en halunnut jäädä keskustelemaan hänen kanssaan, sillä hän olisi osannut puhua minut irti typerästä ideasta lähteä Espanjaan. Ja tällä hetkellä en halunnut mitään muuta kuin pois, pois, ihan minne vain, ja Espanjassa minua odottaa ystävä, se on paljon enemmän kuin moni muu voi sanoa. Tai mitä minä voin sanoa tästä maasta. Espanjassa minua odottaa ystävä, sekopää, mutta ystävä.

Kotona käymässä

Pimpotin ovikelloa ja hetken päästä isäni avasi oven. "Ai sinä." Hän sanoi hämmästyneenä. "Olet minulle velkaa kuusitoistatuhatta markkaa asuntosi yhtiövastikkeista ja sähköstä ja kahdeksantuhatta maksamistani pankkilainastasi." Hän sanoi riisuessani takkia. "Minustakin on kiva nähdä sinua." Vastasin, en ollut pyytänyt häntä niitä hoitamaan, mutta hänen oli ne hoidettava jottei kukaan kuule hänen poikansa olevan veloissa, tai vielä pahempaa: Mielisairas ateisti. Astuessani lapsuudenkotini eteisestä sisään vilunväreet kulkivat pitkin selkääni, sen talon vallannut ahdistus hyökkäsi jälleen kimppuuni, neljän poissaolovuoteni aikana ahdistus ja klaustrofobia ei ollut kadonnut mihinkään.

Olohuoneessa takan reunuksella oli kokoelma kuvia joissa esiintyi sukulaisiani, keskellä isoimmassa kuvassa oli kuolleen veljeni hymyilevä kuva. Kuvassa hänen hymynsä vaikutti pakotetulta, ehkä hivenen ilkeältä, en muista että hän olisi paljonkaan hymyillyt eläessään. Mutta muistakoon äitini hänet sellaisena kuin haluaa, minä muistan veljen joka jo kymmenkesäisenä julisti ettei uskonut Jumalaan ja joka nuoruudestaan huolimatta kannusti minua yrittämään toimittajan ja runoilijan uraa, koska sitä niin halusin. Veljeni oli pikkuvanha ja viisas poika, jos hän vain olisi saanut elää... Huomasin että minun kuvani oli viety pois, ehkä äitini yritti pyyhkiä minua pois elämästään, unohtaa synnytyskivut, unohtaa minut. Mutten oikein voinut syyttää häntä siitä, hän oli aina ollut tarkka siitä mitä naapurit ajattelivat hänestä ja jos tulisi tietoon millainen hänen poikansa, josta hän oli ollut niin ylpeä tämän päästessä yliopistoon, nyt oli, olisi hän tarvinnut mielisairaalaa. Oikeastaan epäilen, että äitini on maanisdepressiivinen, mutta koska isä ei usko lääkäreihin ei äitini uskalla käydä hoidattamassa itseään. Äitini tuli huoneeseen ja hetken epäröinnin jälkeen halasi minua, inhosin sitä, mutta sillä hetkellä äitini halaus sai minut kyynelehtimään, en arvannutkaan kuinka paljon olin sitä kaivannut. "Tule kahvipöytään..." Äitini sanoi, hän vaikutti jotenkin poissaolevalta, hän suhtautui minuun kuin olisin kauan kadoksissa ollut kaukainen sukulainen.

Menimme keittiöön ja istuin omalle paikalleni, jonka takana oleva TV-taso yhä edelleen esti minua mahtumasta kunnolla istumaan. "No, poika." Isäni aloitti. "Vieläkös käytät niitä Saatanan aineita." Isäni sanomana Saatana ei ollut kirosana, vain toteamus pahan henkilöitymästä. "En." Vastasin, en aikonut antaa hänelle sitä iloa että olisin kertonut käyttäväni aineita joita hän piti huumeina, sillä että ne olivat lääkärin määräämiä ei isälleni ollut mitään merkitystä. "Otatkos lääkkeesi niin kuin kunnon poika?" Äitini kysyi. Minua nauratti, tottakai otin lääkkeet, otin niitä enemmän kuin lääkäri salli. "Joo, otan." Ryystäessämme kahvia vajosi hiljaisuus ympärillemme. Hetken päästä isä rikkoi hiljaisuuden. "No, mitäs olet aikonut elämälläsi tehdä?" Hän kysyi. "En tiedä, minulla on vielä opiskelupaikka, mutta ajattelin pyrkiä Sanoman Toimittajakouluun." Vastasin. "Vai että toimittajaksi... no, eipä sinusta sielunpaimeneksi olisikaan, eksynyt sieluhan sinä olet, tuhlaajapoika, kommarinrenttu." Isäni sanoi ja minä olin hiljaa, en aikonut tuhlata tätä käyntiä johon terapeuttini oli minut pakottanut riitelyyn. "Mutta Pravus, toimittajan työ voi olla kunnon työtä, ajattele kuinka paljon Jumalan sanaa siinä voi levittää, paremmin kuin pappi konsanaan." Äitini sanoi. "No mitäs poika aiot tehdä sitä ennen? Siihen on yli puolivuotta aikaa?" Isäni sanoi. "Sairauslomani jatkuu kesään saakkaa, siihen asti saan päivärahaa, sillä tulee jotenkin toimeen ja sitten...no toivottavasti olen silloin opiskelukuntoinen." Sanoin. "Vai että minun rahoillani aiot elellä, sosiaalipumminako aiot loppuelämäsi elää?Toimettomat aivot ovat pirun työpaja." Isäni sanoi. "Kuule äijä." Sanoin "Minulle on yks huilee mitä sinä ajattelet, en voisi vähempää välittää sinun mielipiteistäsi." Jatkoin ja nousin, halusin poistua ennen täysimittaista riitaa. Kävellessäni eteiseen he seurasivat minua, isäni saarnasi kommunismin ja huumeiden pahuudesta ja toivotti minut matkalle helvettiin. Ja hän todella toivoi sitä, se oli pahempaa kuin, että olisi sanonut toivovansa minun kuolevan, hän todella uskoi sielujen kärsivän ikuisesti helvetissä ja sitä hän nyt toivoi pojalleen. Pukiessani päälle näin siskon tulevan huoneestaan, nyökkäsin hänelle ja vinkkasin tulemaan bussiaseman kahvilaan. Poistuin ulos ja kävelin bussiasemalle ja ostin kahvin.

Siskoni tuli pöytääni. "Moi." Hän sanoi. "Arvasin mitä tosta tulee ja pysyin poissa, minulla on tarpeeksi omiakin ongelmia niiden kanssa." Hän jatkoi. "Mitä pikkunen, kuinkas sinulla menee?" Kysyin. "Mikäs tässä, riitelen kokopäiväisesti isukin ja äidin kanssa. Ne ei pidä siitä että seurustelen ja menin vielä sanomaan, että se on vain hupia, ei meillä Perfin kanssa ole mitään tarkoitusta mennä naimisiin tai mitään." Hän sanoi ja minua huvitti, vanhempieni koko lapsikatras näyttäisi olevan kapinallisia, ainoastaan vanhin isoveljeni oli kulkenut vanhempieni hyväksymää reittiä ja oli nyt iltaisin raamattupiiriä vetävä rakennusmestari. "Ja keväällä pyrin lukioon Helsinkiin, minun pitkin kysyä saanko asua luonasi kunnes saan jonkun opiskelija-asunnon sieltä?" Hän kysyi vaimeasti. "No mikä ettei, mutta kämpp'ni on pieni ja en ole paras asuintoveri." Sanoin, en missään tapauksessa voisi jättää siskoa vanhempieni huomaan jos kerran hänellä oli mahdollisuus päästä sieltä pois. "Ei se mitään, kyllä me pärjätään." Hän sanoi. Huomasin bussini saapuneen pihalle. "Sori, minun on mentävä, soittele sitten kun tulet niin mietitään sitten miten järjestetään asumisesi." Sanoin ja kävelin bussille, sen edessä halasin siskoani ja nousin bussiin. "Yritä kestää vielä vähän aikaa, ja hei, älä heitä opiskelua lekkeripeliksi kuten minä, pääset nopeammin omaan kämppään kun hoidat asiasi kunnolla. Eipä sikäli, että minä olisin paras neuvomaan." Sanoin hänelle. "Joo, minä haluan näyttelijäksi ja se vaatii hyviä papereita lukiosta." Hän sanoi, hän olikin aina ollut meistä kaikista järkevin. "Niinpä, soittele jos katsot tarvitsevasi lomaa porukoista, tule vaikka joululomalla käymään." Sanoin. "Joo, se olis kivaa. Moi, nähdään." Hän sanoi bussin ovien sulkeutuessa. Menin takapenkille, vilkutin systerille, nappasin laukustani muutaman triptylin, huuhdoin ne alas kurkustani ja aloin kirjoittaa runoja.

Olisiko minusta avuksesi?

Haaleanpunaiset huulesi raottuvat
pyytääkseen minua auttamaan.

Elektrodien sulavasti suhistessa
mieleni kalmoista poispäin,
tyhjän sieluni leikkikaluksi
kirjoitan maailman.

Olisiko minusta avuksesi?



Kuin lehdellä makaava hyönteinen (Isä)

Sinä olet tullut, saa pelästyä

lapset pantiin liikekannalle,
siinä kehitysvaiheessa vihollista kuvataan
ilman tahdikkuutta,
aineettoman sielun käsite on vaikea,
unissa henkien näkeminen viattomuuden aikaa.

Mielikuvitus olemassa ainoastaan esineenä
vieraat käsitteet selvitetään vastenmielisiksi,
tungetaan suuhun, jotta saisi tuntuman
syntyessään uudistuneeseen maailmaan.

Toiminta,
kuin lehdellä makaileva hyönteinen,
kuin vanha mieltymys valaistuna,
kuin Jumalaan tarttunut kello,
antaa velvollisuuden kuvailla leikki,
jossa luun karkeampiin nyansseihin
sekoitetaan veren rakkaus.


Yleisö asettelee tarvikkeensa

Yleisö asettelee tarvikkeensa
ankkalammikon rannalle, idealismi
haurastuttaa rajat rikkoutuviksi,
menee nukkumaan,
jättää minut kahden kesken
ajatusteni kanssa.

Tämän päivän murheet kaatoivat miehen

Vaeltelen jälleen kaamokseen pukeutuneena sairaalan kelmeillä käytävillä, ikä ei parantanut lasimieltä kumiseksi, joustavaksi, rikkoutumattomaksi.

Olen siis jälleen kokoamassa palapeliä, jota mielekseni kutsutaan, toistaiseksi ilman liimaa, liimauksen vuoro tulee kunhan palapeli on ratkottu, kunhan kalman ruusuisten kasvojen liljainen hymy jälleen lakkaa viehättämästä.

Selkokielellä:
- Olen sairaalassa, jonne jouduin 4.9.2006, ja viipynen täällä pitkään, blogin päivittely hidastuu siksi aikaa. Viikonlopuksi saanen yhden tekstin lisättyä, edellyttäen että saan pitää ulkoiluluvat.

Niin ja JK, laitoin sinulle SMS:nä osoitteen laitatko sen Mellerin kokoelman tulemaan postissa? Sähköposti ilmoittaa osoitteestasi: no such number, no such zone.

He haluavat meidän olevan hiljaa

Katselen kuinka halkeamat katossa tekevät musiikkia, credo, credo, credo. Täytän mieleni pimeydellä ja annan ajatusteni luikerrella pimeässä Iivanan, rakkaan Iivanan, lailla. Näinä hetkinä en panisi pahakseni Cacuksen käärmeiden puremaa, muodonmuutos olisi tarpeen. Kärsin vieroitusoireista joita he juuri ja juuri pitävät loitolla, mikä vain pitkittää tuskaa, parempi äkkikuolema kuin hidas kärventyminen. Heikkoina hetkinäni kuvittelen olevani taiteilija, kun järki katoaa ilmestyy hulluus paikalle, ja joskus siitä syntyy taidetta. He kysyvät mitä olen vetänyt, kerron heille että olen ottanut kaikkea mitä olen saanut, tai mitä on ollut myynnissä. Lääkitykseni osa ovat diapamit, hienoa; tulella tulta vastaan.

Olen kahlehdittu tähän sairaalaan, jonka sängyt ovat aivan liian kovia ja lakanat huuhdotaan valkoisiksi myrkyllä joka saa ihon kutiamaan. Mutten valita, tajusin heti mikä on kupletin juoni, ei täällä ketään haluta parantaa. Oli addiktiosi mikä tahansa, alkoholi, pillerit, huumeet, he haluavat vain että olet hiljaa ja noudatat sääntöjä. Kun olet tarpeeksi kauan ollut kiltisti lääkärit ja hoitsut kyllästyvät voihkivaan naamaasi, pääset, tai joidenkin tapauksessa joudut, pois. Selitän juopahtaneen joulupukin näköiselle - ja kuuloiselle - lääkärille, jolla on ärsyttävä tapa naksutella sorminiveliään poskeaan vasten, asioita joita hän haluaa kuulla, höpisen lapsuuteni traumoista jotka ovat ja eivät ole totta. Välillä en itsekään tajua milloin keksin tarinoita ja milloin puhun totta, kerron hänelle mitä hän haluaa kuulla.

Olen kulkenut liputta laivoissa, junissa, teillä, varastanut viinaa kylmän mielen lämmikkeeksi, maistellut Hashshashinien lemmittyä kuoleman puutarhassa, mutta olin liian vanha saadakseni jäädä. Polttanut ihottumalle altista ihoani kuumien huorien kanssa naureskellessani, olisin halvalla saanut mikä minä olen tuomitsemaan, itsekin korvausta ottanut, huora mikä huora. Saadakseni olutta nostanut transvestiaalista reittä joka seurasi pulputtaen perässäni kärpäsloukkoomme. En minä ole hurja, en kurja, eivät hekään, pikemminkin me kaikki olemme nurjistaneet itsemme. En huomioi tätä sairaalaa joka ympäröi minut kuin kapalo johon äitini minut pienenä, mutta liian isona kapaloitavaksi, kääri. Olinhan liian villi jo pikkupoikana, minut oli kahlehdittava. Istun tupakkahuoneessa, poltan ketjussa ja tuijotan kuinka kuvajaiseni parta ikkunassa kasvaa. Olen menetettyä sukupolvea, avainkaulalapsi, pullamössöpoika, punkkari, anarkisti, biseksuaali, kapinallinen, juoppo, sekokäyttäjä, maailmanmatkaaja, varastomies, alastonmalli, käsimalli, performanssitaiteilija, sisäänheittäjä, portsari, varas, katutappelija ja -runoilija, mitä väliä? Juon ja pogoon, selvinpäin tylsää, jurrissa tylsempää, diapamia, xanoria, oxepamia, kodeiinia, affea, pilkkua, viinaa, hetken helpottaa. Kitara samplerissa vinkuu kuolemaa, vaahtomuovimaailma, kaikki selvää.

Jostain kumman syystä pääsen pois ennen kuin olen edes kunnon kokopartaa kasvattanut, lupaan palata opiskelujeni pariin vaihtaakseni pääainetta johonkin joka minua kiinnostaa. On helppo luvata, sillä mikään ei kiinnosta minua. Tiesin, että päästyäni pois jatkan matkaa, tällä kertaa yksin, kuulin Caedolta, että Hilaris on tullut uskoon. Minun ei siis enää tarvitse huolehtia hänestä, antaa Jumalan vihdoinkin hoitaa hommansa edes yhden ihmisen kohdalla. Nousen Järvenpään asemalla junaan, en tiedä minne se menee, mutta ei sen väliä, kunhan kulkee poispäin.

Shakkiruudullisessa huoneessa

Heräsin sairaalavuoteelta, tai näin oletin sillä paikassa haisi iljettävän pistävästi desinfiointiaineelle ja vaivalloisesti availlessani silmiäni tunsin kuinka päätäni nostettiin parempaan asentoon. Näin vierelläni sairaanhoitajattaren jonka virkamekon rintataskusta roikkui vanhanaikainen sairaanhoitajan kello, jolla he ottivat kädestäsi pitäen aikaa yrittäessään saada selville vieläkö sydämesi tikitti ja kasvoiko tikityksen tahti heidän pidellessään sinua kädestä. Hän kyseli minulta numeroita. "Ainz, zwei, drai, fier, fünf ja niin edelleen." Sanoin. Päivämäärää kysyttäessä kerroin saksan ja ruotsin sekoituksella, etten ole pitkään aikaan pitänyt kirjaa edes menneistä tai tulevista kuukausista, saatikka sitten päivämääristä. Toinen sairaanhoitaja tuli huoneeseen ja he keskustelivat jotain kiivaasti, ymmärsin sen verran, että paikalle olisi haettava lääkäri. Sitten nukahdin uudelleen.

Heräsin myöhemmin miellyttävän beigessä huoneessa ja jälleen vieressäni oli sairaanhoitaja, tällä kertaa nuorempi versio jolla ei ollut vanhanaikaista hoitsukelloa, ehkä hän ei vielä ollut kohonnut sairaalan hierarkiassa pulssintarkastajan arvoisaan asemaan? Hän painoi tyynyni vieressä olevaa nappulaa. Yritin nousta ylös, mutta hän painoi minut takaisin sänkyyn. "You can not get up yet, you have to wait for a Doctor to examine you." Hän sanoi. Mikäs siinä, makailin mielelläni, yläpuolellani oli kaksi tippapussia, mutten aivan kyennyt näkemään mitä pussien kyljissä luki. Tuskinpa he kuitenkaan aikoivat myrkyttää minut. Hetken päästä, juuri kun oli nukahtamassa uudelleen tuli paikalle lääkäri joka testien lomassa selitti murteellisella englannilla, että minulla oli kallonmurtuma ja olin menettänyt kuulon vasemmasta korvasta. Painoin käteni oikealle korvalle ja totta se oli, en kuullut juuri mitään. Mietin hetken ja lopulta päätin kertoa hänelle olevani narkomaani, sanottuani sen hän vilkaisi minua ilkeästi. Sanoi lähettävänsä laborantin ottamaan kokeita ja myöhemmin hän katsoisi mitä tilanteelleni voisi tehdä ennen takaisin Suomeen lähettämistä. Seuraavina päivinä minua kohdeltiin kylmäkiskoisesti, en tiedä mitä he antoivat minulle, mutta ne pitivät vieroitusoireet poissa. Pari viikkoa myöhemmin, kun aloin kuljeskella pitkin käytäviä siirrettiin minut suljetulle psykiatriselle osastolle muiden hullujen joukkoon odottamaan, että minut karkoitetaan takaisin Suomeen, jonne Hilaris oli jo lähetetty. Huoneessani oli poika joka ei puhunut mitään ymmärtämääni kieltä, hänen saksansakin oli niin murteellinen, että huono saksan taitoni loi välillemme kommunikaatiokatkoksen. Eipä sikäli, hän ei juurikaan puhunut, minä höpisin itsekseni enemmän kuin hän muille potilaille.

Oltuani suljetulla pari viikkoa kävivät he sanomassa, että palauttavat minut Suomeen seuraavalla viikolla. Kuullessani tämän katselin samalla kuinka rakennusmiehet remontoivat kylppäriä, maalasivat sen kauniin keväisen männynkävyn vihreäksi. Se kaipasikin remonttia sen jälkeen kun yksi potilaista yritti siellä tappaa itsensä ruiskuttamalla suoraan suuhunsa vettä letkulla, jotenkin hän onnistui vedellä läträtessään saamaan maalit irtoilemaan. Saavutus sekin. Sillekin taudinkuvalle, jossa henkilö pakonomaisesti juo koko ajan vettä, on oma nimensä. He osaavat antaa nimen kaikelle, mutta mielen korjaaminen onkin toinen juttu. Tapahtuiko se? Joiko hän vettä niin, että maha halkesi? En tiedä mitä pillereitä saan, mutta oloni on samaan aikaan hyvä, sekainen ja sairas. Huoneeni lattia on shakkiruudullinen ja se alkaa ajaa minua uudelleen hulluuden rajan tuolle puolelle, siitä löytyy vain 7 x 8 ruutua, yritä nyt siinä pelata mielessäsi shakkia kun nappuloiden lisäksi on kuviteltava yksi ruudukon rivi. Ehkä ne ajattelevat, että tuijoiteltuani sekopäistä lattiaa tarpeeksi kauan romahdan uudelleen ja alan kertoa kuinka uskovainen isäni pani minua perseeseen lapsena. Pikemminkin kertoisin lapsuuden Oidipaalisesta pakkomielteestä äitiini, joka aina suhtautui minuun kylmäkiskoisesti. Lattia pyörii päässäni. En tiedä, nykyisin en tiedä juuri mitään, aikoinaan tiesin kaiken, tai luulin tietäväni, mikä on aivan sama asia. Olin kaikki kaikessa, tarkkailin maailmaa ulkopuolelta, kunnes Jumala rysähti niskaani. Nykyisin olen compos mentis vain istuessani paskalla aivojani tyhjentämässä. Eräänä aamuna minulle tuodaan vaatteeni, ovat sentään pesseet ne. Minut kuljetetaan poliisiautossa lentokentälle, ja odottelemme kahden poliisin kanssa yksityisessä odotushuoneessa, jossa minulle tarjotaan ällöttävän laihaa teetä. Minut passitetaan lentokoneeseen viimeisenä, kytät häipyvät ja kone lähtee kohti kotimaata, jossa minua odottaa Isäni, seurassaan pari valkotakkia, he vievät minut suoraan Sosiaalisairaalaan katkaisuun, allekirjoitan joitain lappuja ja hetken päästä olen jälleen sairaalahuoneessa tuijoittelemassa kattoon. Tällä kertaa sain pitää omat vaatteeni. Veivät vain vyön ja kaikki tavarat taskustani. Päätäni särkee ja väsyttää, saamani lääkkeet vievät minut jälleen untenmaille. Mitä siitä, viihdyn poissa maailmasta, olenhan suurimman osan elämääni yrittänyt vältellä maailmaa, joka vihaa minua niin, että aina kaatuu päälleni.

Tanssia, verta ja tajuttomuutta

Olimme majoittuneet nuoren, mutta huumeiden kuihduttaman Elvis-fanin, jota kutsuimme Fatumiksi, luokse. Hän antoi meidän asua ja syödä kämpässään ja vastineeksi Hilaris nussi hänen kanssaan, mikä ei kuulemma ollut mitenkään ikävä velvollisuus. Olin jo kauan tiennyt Hilariksen olevan homo, mikä ei pojalle, joka oli nähnyt kuinka hänen isänsä oli ampunut aivonsa pihalle, ollut mitenkään mielialaa kohottava huomio. Tiesin Hilariksen himoitsevan ja ehkä rakastavankin minua, olin ottanut hänet mukaani vain koska uskoin, että hän olisi kuollut nopeasti jos hän olisi jäänyt toisten luo ilman minua. Hän ei osannut sanoa ei, minä olin hänen EI:nsä. Minua Fatum ei yrittänyt lähestyä, mistä olin vain hyvilläni, tiesin hänen pelkäävän minua kuristettuani piri- ja benzopäissäni hänen kultaisennoutajan pentunsa, koiraparka, nyt olen rikkonut kaikkia käskyjä, mutta jos Helvetti on olemassa, olisin joka tapauksessa kuoltuani matkalla Helvetin rauhaan.

Päivisin heidän nussiessaan ja vetäessään kamaa kävelin pitkin katujen mukulakiveystä, katujen joita talojen kattojen rajoissa olevat veistokset vahtivat. Nykyisin vedin kamaa vain sen verran, että pysyin selväjärkisenä, ei narkkari vedä kamaa tullakseen sekavaksi, hän vetää kamaa koska haluaa olla selväjärkinen. Kirjoitin muistiinpanoja, päiväkirjaa, runoja, kuvauksia puista, teistä, taloista, autoista, ihmisistä samalla vimmalla kuin aiemmin olin tunkenut paskaa sisälleni. Kolmena aamuna viikossa, keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina, laitoin panttilainaamosta pihistämäni kuparisen herätyskellon soimaan ja heräsin kumean kirkuvaan pirinään ennen viittä. Nousin ylös, kävelin kirkolle istuuduin penkille ja katsoin kuinka pikku revyytyttöni säästä riippumatta tanssi hullua tanssiaan. Jotenkin hänen tanssinsa lohdutti minua. Rakastin häntä kuten teinitytöt rakastavat rocktähteä tai elokuvatähteä, en missään tapauksessa halunnut kohdata hänen todellista olemustaan. Kuvitelmissani hän raivoisasti tanssittuaan palasi omaan pieneen täydelliseen maailmaansa. Ehkä niin olikin, kuka muu kuin omassa päässään elävä tanssisi kirkon jättimäisen oven edessä kolmena päivänä viikossa tasan samaan aikaan aamusta? Joka aamu, minun jo istuessani penkillä hänen tullessaan, hän vilkaisi minua alta kulmien, ja ilmeenkään värähtämättä katseemme kohtasi millisekunnin ajaksi. Sitten hän tanssi ja lauloi. Ja minä istuin ja katsoin ja kirjoitin.

Heräsin meteliin. Nousin ylös ja menin olohuoneeseen, jossa pari isoa kaveria hakkasi Fatumia. En ymmärtänyt heidän saksankielistä tulvaansa. Toinen heistä lähti menemään kohti Hilarista, juoksin hänen taakseen ja potkaisin kaikin voimin hänen polvitaivettaan. Hän kaatui maahan ja minä potkaisin pari kertaa häntä päähän. Kääntyessäni kohti toista kaveria ehdin nähdä hänen naamansa, tunsin kumean kolauksen ja samassa päässäni räjähti valkoinen ilotulite. "Vittu, nyt ne hakkaa Hilariksen" Ajattelin tuntiessani tajuni kaikkoavan.

Hetken päästä makasin sekavana lattialla, avasin silmäni ja tuska iski päähäni, lähes menetin uudelleen tajuntani. Pyristellessäni tajunnan rajamailla näin kuinka Hilaris, niin rauhallinen ja lempeä Hilaris, hakkasi raivoisasti, jollain joka näytti mustalta pampulta, näitä jätkiä. "Lopeta!" Huusin. "Vittu lopeta!" Jatkoin ja yritin nousta, mutta jalkani eivät kantaneet. Hilaris kääntyi minuun päin. "Ne tappo sut!" Hän sanoi. Näin tuskan ja vihan hänen silmissään. "Mä oon hengissä. Miten Fattis voi?" Hilaris kääntyi katsomaan Fatumia. "Kai se hengis on." Hän sanoi. Kuulin avoimen ulko-oven takaa meteliä. "Vittu!" Kirosin. "Meidän on mentävä. Jätetään Fattis ja noi jäkälät tohon ja häivytään äkkiä." Hilaris nosti minut ylös ja raahauduin hänen kanssaan ulos, mennessämme Hilaris potkaisi toista jätkistä tämän yrittäessä nousta. Hivuttauduimme lävitse oviaukossa ihmettelevän ihmismassan ja kulkiessamme avautui väylä heidän väliinsä. Hilariksen raahatessa minua pois törmäsimme poliisiin. Tämä käski Hilariksen laskea minut lattialle ja kun Hilaris hidasteli painoi hän meidät kovakouraisesti lattialle. Hetken, tai ikuisuuden, en tiedä kumman, päästä paikalle ilmestyi vihreätakkisia ambulanssimiehiä ja minut lastattiin ambulanssiin ja Hilaris poliisiautoon. Ambulanssissa sain ruiskeen ja menetin tajuntani.

Dervissittären tanssi

Heräsin jäisenä puistonpenkiltä. Nousin vavisten istumaan. Viereisellä penkillä nukkui Hilaris. En muistanut missä olin, muistin kääntäneeni sammuneelta suomalaiselta liikemieheltä pari tuhatta kruunua. Kiinnijäämättömyyden salaisuus on siinä ettei koskaan vie kaikkea, heille on jätettävä parikymmentä prosenttia, silloin he kuvittelevat dokanneensa rahat. Takaani kuului laulua, käännyin katsomaan ja näin omalaatuisen näyn. Yksinäinen tyttö tanssi kirkon portailla laulaen saksalaista sävelmää. Jäin tuijottamaan häntä ja muistin olevani Saksassa. Tutinani paheni ja oksensin niin rajusti, että vatsalihaksiini sattui. Oksensin verta ja sappinesteitä. Minun olisi saatava jotain, ihan mitä tahansa joka veisi kivun, tuskan, pahanolon. Tyttö tanssi. Ja tanssi. Ja tanssi. Hän oli kuin runosta jonka olin poikasena kirjoittanut, se oli kertonut noitien alastomasta tanssista jolla ylistettiin paholaista. Olin monet kerrat runkannut mielessäni noiden noitien ja velhojen alastomat vartalot. Minun oli käännettävä katseeni, hänen pyörimisensä oksetti minua.

Herätin Hilariksen sillä hänen huulensa sinersivät, en halunnut hänen kuolevan. Raahauduimme kohti tienpäässä siintävää rakennusta, jonka oletimme olevan juna-asema, oli kaupunki mikä tahansa juna-asema oli paikka josta sai ostettua paskaa tai ainakin sieltä löytäisi jonkun joka tietäisi mistä sitä saisi. Rakennus oli kuin olikin asema, menimme sisälle hetkeksi lämmittelemään. Ei kestänyt montakaan hetkeä kun luoksemme jo tuli keskitysleiriltä karanneen hevarin tai oikeastaan Joey Ramonen näköinen tyyppi kauppaamaan lohikäärmettä. Olisimme ostaneet, mtta meillä ei ollut paikallista valuuttaa, kaveri ohjasi meidät paikallisen Forexin kassalle. Kertoen matkalla, että illalla olisi jotkin punk-festarit kaupungin laidalla olevassa vallatussa talossa ja sinne olisi tulossa esiintymään suomalainenkin punk bändi. En jaksanut innostua asiasta, en pidä punkkareista, heissä on liikaa saarnamiehen oireita. Vaihdoimme rahat joita oli yllättävän paljon ja menimme jätkän perässä aseman taakse. Kaveri kaivoi taskustaan paksuun folioon käärityt kamat. Sanoin antavani fyrkat kunhan olen ensin saanut parit sniffaukset. Yhteistuumin lämmitimme sitä avattua foliokäärettä sytkäreillä ja sniffasimme savua. Hetken päästä oli kellertävässä maailmassa jälleen lämmintä ja mukavaa.

K-18 - 100 Skr minuutilta

Seisoskelen Centraalilla kaiteeseen nojaten, katselen lattian epäesteettisestä reijästä alhaalla vaeltavia kiireisiä ihmisiä. Näen kuinka Proffa liimatötteröineen saarnaa ohikulkijoille omalaatuista filosofiaansa, jotkut matkustajista antavat hänelle rahaa. Välillä hän laittaa paperitötterön naamalleen ja vetää haikuja mieleensä. Ja jatkaa paljasjalkaista saarnaansa, olin pari kertaa kuunnellut häntä ja hänen saarnansa kuulostaa omalaatuisella tavalla viisaalta, jälleen yksi hullu joka vasta ristiinnaulitsemisensa jälkeen tulee saamaan glooriaa. Joku koputtaa olkapäätäni, käännyn ja kohtaan hikoilevan läskin. Hän kysyy hintaa, ilmoitan sen hänelle ja hän nyökkää. Lähdemme kohti vessoja. Päästyämme koppiin hän vetää housunsa alas ja minä polvistun hänen eteensä. Otan hiestä kiiltävän, täydessä seisokissa olevan slarvan suuhuni ja alan imeä. Sormillani hivelen pallien takaa ja imiessäni pyörittelen kieltäni terskalla. Olen jo oppinut kuinka tienaan parhaimman minuuttipalkan, tämä vain ei vaikuta sormi perseeseeen kaverilta, jotka ovat asiakkaina parhaita, he laukeavat minuuttien sijasta sekunneissa. Äijä höpisee jotain hiljaa ruotsiksi, en saa selvää hänen kuiskinnastaan. Hetken päästä hän laukeaa suuhuni. Vedän naamani pois ja sylkäisen salaa smäidät hänen kalsareihinsa. Hän maksaa kiltisti ja lähtee naama rotanmyrkyn punaisena kalsareitaan nykien. Käyn kassalta hakemassa hammasharjani ja pesen suuni, tämä huoraaminen vituttaa, nämä äijät ovat aina sellaisia ettei kukaan normaali homo suostu heiltä suihin ottamaan. Tulisi edes yksi komea vastaan. Hommassa tienaa hyvin, satanen tai pari per minuutti, eipä paremmasta väliä. Käyn hakemassa systeemistä viinaa ja ostan Slussenilta affea. Etsin käsiini Hilariksen, olemme huomenna jatkamassa matkaa Stockis vituttaa kumpaakin. Menemme yöksi huoneeseemme Zinkkenissä ja siellä vedän pääni niin sekaisin ettei minun tarvitse välittää mistään mitään, vain pyöritellä toisia ajatuksia toisten päissä ja irroitella linkkarilla nauloja seinistä. Miles was here!

Kallon rusahdellessa

Makasin pienessä puistossa kuin käärme lämmittelemässä itseäni kevään ensimmäisissä lämpimissä auringonsäteissä. Alhaalta kuului lasten leikin ääniä. Pääni alkoi haljeta rusahdellen, en niinkään kuullut vaan tunsin rusahtelun joka kuului kalloni sisältä, kalloni luiden vähitellen antaessa paineelle periksi. Mielipuolisuuteni alkoi valua korvistani ulos, ihmettelemään maailmaa. Maailman ihmeteltäväksi. Paine oli ollut liian suuri jo vuosia, ihme, että kalloni oli kestänyt näinkin kauan, mielipuolisuuteni oli kasvanut aikuiseksi ja halusi nyt irtautua minusta. Lapset keinuvat suurisssa kaarissa nauraen, muistin ajan jolloin itsekin sain lohtua keinumisesta. Osaisinpa lentää! Edes nauraa. En osaa, en. Ehkä sitten kun kalloni strutsinmuna on lopullisesti hajalla ja pieni kultainen kananpoika olisi lentänyt kaukaisuuteen, ehkä sitten minäkin voin lentää. Lentää kuin lapsi läpi maailman pehmeyden. Mahani kurni ja vaikeroi. Olin jossain kaukana kotonta, mutta siellä olin ollut aina jopa ollessani kotona, kun vihdoin pääsen tarpeeksi kauaksi kotoa olen vihdoin kotona. Kaukaisuus on kotini. Kaipaan niin kauas ettei edes elämän lotossa voittamani sielu löydä sinne tietään. Muistan miltä tuntuu maata jääkylmällä patjalla hikoillen jäistä hikeä muistan miltä tuntuu täristä horkassa piikkivuoteella muistan miltä tuntuu nähdä kuollut itsensä katosta tiedän miltä tuntuu olla sekaisin point blank, MUISTAN! Vuosia sitten koulupsykologi tutki minut ja totesi mielikuvitukseni olevan psykoottinen, mutta sitähän mielikuvitus aina on, joten mitä hän tiesi mistään? Sieluni tahriintui jo syntymässäni, enkä puhu perisynnistä, en ole uskonut siihen nähtyäni pikkuveljeni. En ole koskaan yrittänyt pestä tahroja sielustani, päin vastoin olen yrittänyt tahria koko sieluni mustaksi, ehkä silloin kukaan ei huomaa yhtä tahraa, tahraa jota en halua muistaa, mutta jota en voi olla muistelematta. Anna anteeksi!

Sadankruunun lahjakortti

Heräsin jossain kolossa joka oli tarkoitettu 50 senttiselle kääpiölle, ei 195 senttiselle miehelle. Tunsin kipua ranteessani, siinä oli tikarin muotoinen palovamma, käteni oli korventunut patteria vasten. Nostin päätäni ja löin sen kattoon, tai penkin alapintaan kuten hetken päästä huomasin. Raahauduin pois penkin alta ja venyttelin, joka helvetin paikkaa särki ja olin oksentaa rinnuksilleni, mutta onneksi joku aukaisi oven ja sain pääni ulos. Huomasin yrjöileväni suoraan nahkakengille, jotka häipyivät viivana pois oksennukseni alta kiljuen falsetissa "Polis, poliiiiis! Där finns..". Mistä päättelin olevani yhä sveamamman hoivissa. Tai sitten Vaasassa, mutta sveamamma tuntui läheisemmältä. Vilkasin ympärilleni, olin jälleen SJ:n postijunan pienessä kammarissa, toisella penkillä nukkui sen seitsemällä mutkalla Hilaris, herätin hänet ja kerroin nahkakengistä ja hänelle tuli kiire. Hän oli vasta palannut Stockikseen, hänet oli karkoitettu takaisin Suomeen makkaravarkauden johdosta.

Häivyimme kiireesti sivuovesta pihalle ja livahdimme juuri ajoissa viereisen vaunun taakse, vilkaisin vaunun alta ja näin jalkoja. Samassa yhden jalat kumartuivat ja huomasin tuijottavani ruotsalaisen poliisin silmiin. Tuijotimme hetken toisiamme. "Vittu!" Kirosin ja lähdin juoksemaan, juoksimme asemalle poliisit perässämme ja aamun ihmisvilinän lävitse pujotellen pääsimme sisälle vessaan. Vessankopissa kuuntelimme hiljaa aikamme. Ei kuulunut kyttiä, itse poliisin asemassa olisin ensimmäisenä tutkinut vessat. Lopulta poistuimme vessasta T-Centraliin, istuimme penkille ja aloimme tehdä inventaariota: Taskuistani löytyi vajaa aski tupakkaa, parikymmentä askia tulitikkuja kolme tabua, Hilariksella oli 23 markkaa, pullo Absolutia ja vajaa pullo Camparia. Markat sai vaihdettua täällä, mutta ne veivät ison vaihtopalkkion. Hakeuduimme slussenille ja kauppasimme Absolut pullon kolmella sadalla. Jäimme pullon ostajan seuraksi dokaamaan viinaa jonka hän oli juuri ostanut meiltä, yksinäinen kaveri. Hän kertoi lähteneensä Suomesta parinsadantuhannen velkoja pakoon, ynnä muuta paskaa. Mutta kuuntelin häntä ainakin niin kauan kuin hän tarjosi viinaa, minulla oli saatanallinen kanuuna.

Odottelimme centraalissa Caedoa, jonka kuulemma piti tulla sinne kolmeksi, mutta kuten tuttua hän myöhästyi tunnin verran. Painuimme NK:lle hakemaan paria tilausta, matkalla he polttelivat paukut, minä kieltäydyin, vedin mielummin parit benzot, pidin mömmöja ja brenkkua parempana vaihtoehtona tällä hetkellä. Joskus harvoin kun olen krapulassa pilvi aiheutti minulle kohtauksen ja silloin olisin muutaman tunnin ulkona kuvioista kavereiden hoivattavana. Heidän knekkaillessa biittejään, joku mummo kysyi, että miksi nuoriso lämmittelee sytyttimillä käsiään sisätiloissa. "Fa-aaan!" Sanoin kovaäänisesti. "Det är so-oooo jävla kallttt!" Jatkoin ja jätkät nauroivat, mummo lähti päätään pudistellen pois. Parin piipullisen jälkeen lähdimme NK:lle. Siinä vaiheessa jätkät olivat jo niin pilvessä ettei varastamispuolesta ollut tulla mitään. He vain venkoilivat ja vilkuilivat pelokkaana ympärilleen. Eriydyin heistä, etsin myymäläetsivän ja pitäen huolen, että hän näki puuhani revin muutamista Leviksen farkuista ja farkkurotseista hälyttimet pois ja tungin ne mytyssä hyllyn perille, jätin käteeni yhdet joissa hälytin oli vielä kiinni. Vinkkasin silmilläni Caedolle ja häivyin sovituskoppiin. Vedin levikset jalkaani, tulin ulos ja siinä lähettyvilläni oli ainakin kaksi myymäläetsivää. Katselin itseäni peilistä ja palasin koppiin jossa vaihdoin omat farkkuni jalkaan. Tullessani ulos kopista minuun iski pienoinen paniikki mikä ei benzojen jälkeen ole ihmeellistä, minun oli päästävä ulos täältä ja pian! Sain hillittyä itseni, tiesin mitä olisi edessä. Näin jätkät kassalla niin pelokkaan näköisinä että itse olisin pidättänyt heidät heti tai ainakin tutkinut Caedon repun. Mutta nämä svedupelle myymäläetsivät vain tarkkailivat minua. He eivät nähtävästi olleet kuulleetkaan yhteistyöstä.

Jätkien lähtiessä kohti ulko-ovea menin viereiselle ovelle ja tuntiessani käden olkapäälläni käännyin. Tyhjentäessäni taskujani - mistä syystä minun oli ollut pakko vetää kaikki mömmöt naamariini, muuten he olisivat kutsuneet kytät paikalle - minua nauratti, jätkät poistuivat ovesta ilman vaikeuksia. Normaalien takahuone episodienjälkeen he pahoittelivat ja kun valitin kohtelusta sain vuolaisiin anteeksipyyntöihin käärittynä sadan kruunun lahjakortin NK:lle! Voi vittu, hyvä keikka, farkkuja, takkeja ja sadankruunun lahjakortti. Päivä alkoi hyvin.

Hullu ja deeku

Kävelen kuollutta katua kuolleessa kaupungissa, kylmä rinki perseeni ympärillä, kalsarini ovat likomärät. Kylmä kuollut viima puhaltaa ympärilläni. Vastassani on kuollut ihminen. Ei mies. Ei nainen. Ei lapsi. Ei aikuinen. Ei eläin, vain ihminen, ei muuta. Kuollut. Hänen silmänsä tuijottavat minua loistaen, yrittäen valaa minuun kuoloniloa. Turhaan sillä minä kuolin jo kauan sitten, eivätkä silmäni loistaneet kuten hänen silmänsä loistivat.

Näinä surullisinä öinä Stockis on kuin ylimeikattu huora myymässä itseään, ilman ainoatakaan asiakasta näköpiirissä. Vastaani tulee puolituttu deeku. "Heitä femma." Hän kähisee selvällä suomen kielellä. He ovat lyöneet hänet, kuten joskus lyövät minut, pohjalle. Hullujen ja huorien alapuolelle, paikkaan jossa me viimein saamme rauhan. "Heitä ny, ni mä kerron sulle tarinan jonka yks vampyyri kerto mulle." Deeku jatkaa, vaivalloisesti juosten perässäni, pysähdyn ja heitän hänelle tupakan.

"Joo kato, se meni näin: Synnyin kylmänä yönä, kylmässä haudassa. Sain syntymässäni himon. Sain syntymässäni pelon. Sain syntymässäni urheuden, kaiken sen uhrasin vuoksi rakkauden, vuoksi yhden pienen ihmisen. Kuolin. Koska elääkseni täytyi minun ruokkia himoa, totella pelkoa, unohtaa urheus. Minä mätäni, sulin, näännyin ja kuolin." Hän lausui mahtipontisesti, mikäli kuiskaavaa käheää ääntä nyt mahtipontiseksi voi sanoa. Minua huvitti, olin itse kirjoittanut tuon tekstin Zinkkenin seinään, mistä hän sen oli kuullut? Tunsin äkkiä suurta yhteenkuuluvaisuutta tuota kuselta haisevaa deekua kohtaan. Heitin hänelle kympin kolikon, hän kiittää ja katoaa yöhön. Käännyn ja ja jatkan matkaani unohtaen hänet, kuten muutkin ovat unohtaneet. On yö Tukholman.

Eroon kiimasta!

Pujottelen ruokatuntiaan viettävien työtätekeväisten välistä nurkkapöytään Dagens Nyheteriä lukemaan. Kahvila on täysi ja katselen himoiten heidän ruoka-annoksiaan, en ole syönyt useampaan päivään, valtakunta pyttipannusta! Nälkäinen ei ajattele muuta kuin ruokaa. Nälkä kurnii suolissani eikä lehden luvusta tule mitään, yritän päästää pierun ulos hiljaa, mutta sisältäni tulvivan ummehtuneen ilman sekoittuessa raikkaaseen ilmaan ei kukaan lähistölläni voi olla huomaamatta hajua. Ihmiset katsovat minua, mutta olen jo tottunut pahansuopiin katseisiin. Nousen ylös, taittelen lehden kainalooni ja kävelen ulos kahvilasta. Käärin sätkän ja sytytän sen, ilma on kaunis. Taskussani on vain kympin kolikko ja laukussani on viisi paria varastamiani Adidaksen lenkkareita, mutta saan luovutettua ne tilaajalle vasta neljän tunnin päästä. Päätän käydä kirjakaupassa varastamassa vihon.

Varastan kirjakaupasta myöskin pari kirjaa, Nietzschen Zarathustran ja Lawrencen Lady Chatterley's loverin. Oikeastaan minulla ei ole mitään tarvetta niille, mutta koska myymäläetsivä koko ajan seurasi minua tuli kirjojen varastamisesta myymäläetsivän silmien alla haaste jota en voinut vastustaa. Päästyäni kirjakaupasta painun Missuunille odottamaan Caedoa, jonka pitäisi tuoda rahaa eilen varastamistamme kelloista. Laitan vaatteeni pesuun, käyn suihkussa, ja otan Missionin hyllystä itselleni sopivat vaihtovaatteet. Ruokalan puolella annan viimeiset pennoseni keittolautasesta ja menen pöytään sitä syömään. Ahmin lautasellisen hetkessä ja käyn pummimassa samaan hintaan toisenkin lautasellisen, jonka syön rauhallisemmin. Kaivan kirjat laukustani ja alan lukea Ladyn rakastajaa. DH Lawrence oli oman kasvinympäristönsä vanki, Lady Chatterleyn rakastajassa hän yritti päästä eroon puritaanisuudestaan, siinä täysin onnistumatta.

Miksi naimisesta kirjoittaminen on niin vaikeaa? Siitä tulee joko pornoa, tai hunajainen rakkauden ylistys, harva kirjailija osaa vangita seksin paperille. Omat seksikuvaukseni menevät Millerin kuvauksia tarkemmiksi yksityiskohtien kuvauksiksi, niistä tulee kirjallisia vastineita kotipornolle. Ehkä se johtuu siitä etten loppuen lopuksi pahemmin välitä seksistä. Sillä hetkellä kun rakastelen nain sydämeni kyllyydestä, mutta nanosekuntia myöhemmin koko touhu on menettänyt merkityksensä, en orgasmin jälkeen tunne mitään Suurta Jälkihehkua, päin vastoin; minua kyllästyttää. Muistan ystäväni kertomuksen narttukissastaan joka ulvoi kiimaansa vielä leikkauksen jälkeenkin, hänen naapurinsa kyllästyi huutoon ja hukutti omin käsin ihmisiin luottaneen karanneen nartun. Entä jos ihmisiltä kiellettäisiin kiima?

Kiima on kielletty, ja suurin osa ihmisistä on päässyt eroon eläimellisistä haluistaan, paitsi muutamat, jotka poltetaan roviolla. Rovion päälle on asetettu sänky muistuttamaan miehen ja naisen rikoksesta, heidät tuodaan sängylle ja rovio sytytetään. Miehellä on raivoisa erektio ja hän kaataa yhtälailla kiimaisen naisen sängylle. He naivat toisensa puolihulluiksi liekkien korventaessa heitä, omalaatuisella tavalla hiukset liekehtien naistaan ottava mies ja miehelleen antava nainen, ja vice versa, ovat jumalattoman kiihoittava näky. Teloitusta vartioiva sotilasjoukko on lähes yhtä kiihoittuneessa tilassa kuin poltettava pariskunta, joka yht'aikaisen orgasmin saavuttaessaan imaisee keuhkonsa täyteen häkää ja kuolee nirvanaan. Sotilailla on keppi housuissaan täydessä tanassa.

Elämä on seksiä ja seksi on elämää, juuri siksi siinä on kielletyn hedelmän makua. Onko juutalaisuudesta perityviä uskontoja seksuaalikielteisempiä olemassa? Epäilen. Itse asiassa jotkut huumeet vievät halut, oikeastaan niitä pitäisi jakaa himojensa kourissa kirvisteleville kristityille tai ainakin niille katolisille papeille ja nunnille joille siveyslupauksen pitäminen käy liian vaikeaksi.

Vierotusoireita

Kävelen T-Centralissa kädet taskussa, pää leimuten, kaikki suorat linjat aaltoilevat, värit ovat enkelimäisen kauniita, mutta polttavat silmiäni, en kykene sulkemaan ääniä pois, kuulen kaiken yht'aikaisesti ja äänten kakofonia vie minut hulluuden partaalle. Tunnen reitin, mutta matka näyttää loputtomalta, rullaportaat tuntuvat hyökkäävän kimppuuni. Seison portaikossa joka kiertyy yläpuolelleni, minua oksettaa mutta saan oksennuksen pysymään sisälläni. Saavun portaiden yläpäähän ja äkkiarvaamatta maailma kiertyy oikeinpäin, mikä ei helpota oloani. Kävelen ravintolaan tai kahvilahan se on. Stor stark 30 SKr lukee kyltissä, tilaan tuopin ja maksan sen, kannan minimaalisen tuopin pöytään ja sytytän tupakan. Suljen silmäni pöyristyttäviltä päälle hyökkäviltä väreiltä ja helvetin portit aukeavat: Silmäni kääntyvät nurin ja pääsen, joudun, tutkimaan sieluani. Vaellan mieleni viemäreissä tuntien suunnatonta inhoa. Yliluonnollisilla ponnistuksilla saan avattua silmäni ja katson tuoppia, neonruskeankeltainen olut vaahtoaa ja kuplii. Kuplia leijailee tuopin yläpuolella. Uppoan olueen. Katselen maailmaa lasin lävitse, tunnen paniikin saavan kuset valumaan housuuni. Mikseivät ihmiset tee mitään? Yritän huitoa, huutaa saadakseni muiden huomion, mitään ääntä ei tule ulos. Kalja tunkeutuu kurkkuuni ja tukehduttaa minut, vaivun mustuuteen.

Herään ikuisuuden päästä käteen joka ravistelee minua. "Du måste gå, de här är inte motel!" Tumma tyttö sanoo minulle lähes yhtä huonolla ruotsilla kuin omankin on. Kohautan olkiani ja nousen ylös. En jaksa puhua, horjun hetken tajunnan rajamailla, mutta saan otteen itsestäni. Tyttö katsoo minua halveksivasti ja tunnen tarvetta selittää. "Det är diabetes" Sanon heikolla äänellä. "Jag måste ta... finns här toalett nånstans?" Tytön ilme siliää hiukan ja hän osoittaa minulle tietä ja paapattaa ajohjeita vessaan. Ei sentään luota niin paljoa, että veisi minut vessaan. Näytän hänelle insuliinipulloa jonka olen löytänyt SJ:n postijunasta jossa nukuin yöni ja nyt tyttö tuntuu uskovan minua ja tarjoaa apuaan. Sanon tulevani toimeen, lupaan tulla kohta takaisin, pyydän häntä vahtimaan tuoppiani. Hoipertelen vessaan, missä oksennan sisuskaluni ulos, kun mahani on tyhjä otan taskustani pillerin jonka sain narkkarilta, huuhdon sen alas limulla. Hetken päästä oloni helpottaa ja pesen kasvoni ja harjaan hiukseni. Katson kuvajaistani, näytän lähinnä ruumishuoneelta karanneelta, mutta valkoisuutta lukuunottamatta olen kohtuullisessa kunnossa. Poistuessani moikkaan vanhaa miestä joka pitää huolen assanvessankassasta, tuurailen joskus häntä. Menen takaisin kahvilaan, joka on lähes tyhjä, istun pöytääni ja tyttö tuo minulle tuoreen tuopillisen olutta, kiitän häntä. Hän jää pöytääni tupakalle ja kyselee diabeteksesta. Joudun keksimään päästäni kuinka diabetes hankaloittaa elämääni, onneksi olen sairaanhoitaja äidiltäni kuullut jotain diabeteksestakin.

Till Stockholm

Olen elänyt jo jonkin aikaa Formositan loisena. Heräsin puolen päivän aikaan, ruokin kissat ja tiskasin, lopun päivää vain lekottelin. Yhtenä päivänä kävin asunnoltani hakemassa vähän tavaroita. Päästyäni Formositan asunnolle kaivoin laukustani xanorit, heitin niitä naamariini, ja vedin loput vodkastani ja nukahdin.

Heräsin kaameaan meteliin, Formosita oli kutsunut paikalle kaverinsa ja he läiskivät avokämmenellä kasvojani. "Mitä vittua?" Karjaisin. "Sä et heräänny millään ja mä soitin Belluksen paikalle, mikä sulla on?" Hän sanoi hätääntyneenä. "Ei mitään, mulle tulee näitä kohtauksia joskus, eräänlainen narkolepsia vaan. Nou hätä." Vastasin nousten istumaan, en uskaltanut nousta seisomaan, sillä tiesin etten pysyisi pystyssä. Bellus huomasi tyhjän xanor levyn pöydällä. "Hei, se on vetäny pillereitä ja viinaa." Hän sanoi, Formosita otti levyn, käänteli sitä hetken kädessään, hänen naamansa punehtui. "Vittu!" Hän kirosi. Hän käski Bellusta poistumaan ja Belluksen lähdettyä Formosita ajoi minut pihalle, mikä ei ollut yllätys, tiesin hänen entisen poikaystävänsä olleen narkkari joka tyhjensi hänen kämppänsä. Keräsin kamani kassiin ja häivyin. Formosita ja neljän seinän sisällä olo olivatkin alkaneet kyllästyttää minua. Siinä mielenhäiriössä raahauduin luennolle ja kuin minulle vittuillakseen oli kohtalo tuonut eteeni luennon, jossa puhuttiin Valitun kansan synnissä elämisestä. Nukahdin lähes heti alkuhöpinöiden jälkeen, luennoitsija oli tuota itsekseen mumisevaa tyyppiä joka vähän väliä eksyy aiheesta ja välillä hyppää aivan toiseen aiheeseen palaten hetken päästä asiaan jonka oli jo kerran selittänyt. Herättyäni torkahduksesta minua kusetti, nousin hiljaa ylös ja poistuin. Jossain vaiheessa he huomaisivat ja poistaisivat minut opiskelijalistoilta.

Ulkona tapasin Caedon joka oli lähdössä Tukholmaan, päätin lähteä hänen mukaansa. Nostin kaikki rahani, joita ei kovinkaan paljon ollut, soitin äidilleni olevani jonkin aikaa poissa ja pyysin häntä maksamaan vuokrani yms. juoksevat kulut. Laivaterminaalissa kävelin autokannen kautta sisään ja ihmetyksekseni kukaan ei kysynyt lippuja missään vaiheessa. Menimme Caedon hyttiin odottelemaan, että baarit aukeavat.

Baarien auettua me keskityimme ryyppäämiseen, välillä Caedo kävi varastamassa tax-free puodista pari viinapulloa, minä ostin kartsan tupakkaa. Aluksi istuimme pubityyppisessä ravintolassa, jossa esiintyi englantilainen kaveri joka soitti Beatlesin biisejä, Caedo meni kaverin luo juttelemaan ja hetken päästä kaveri ilmoitti, että oli Caedon vuoro esiintyä. Englantilaisen säestäessä kitaralla Caedo lauloi aluksi Beatlesin Hey Juden, sitten hän meni koskettimien ääreen ja pienen sähläyksen jälkeen he saivat sen soimaan ja hän esitti oman biisinsä, jonka melankolinen erotarina iski porukkaan. Mietin, että jonkun pitäisi toimia Caedon managerina, hankkia hänelle levydiili, sillä tiesin että hänellä on liuta hyviä biisejä varastossa. Biisin aikana kiersin porukkaa ja kerjäsin rahaa. Useimmat antoivat kolikoita, mutta muutamat heltyivät antamaan seteleitäkin. Caedo palasi pöytäämme ja samassa muutama tyttö tunki väkisin istumaan kanssamme, Caedo oli komea poika ja rokkari, voisiko nuori nainen enempää vaatia mieheltä? Caedo ei pannut saamaansa huomiota pahakseen, vaan käytti sitä häikäilemättä hyväkseen ostattamalla itselleen lisää viinaa, josta minäkin sain osani. Yksi naisista istui syliini, ja vaikka hän kiinnitti huomionsa Caedoon en pannut sitä pahakseni, sillä pöydässä olevista naisista ainoana hän jutteli myöskin minun kanssani. Hetken päästä Caedo häipyi kahden tytön kanssa käymään jossain, oletettavasti hytissään, koska hän ei halunnut minua mukaan. Sylissäni istuvaa lukuunottamatta muut häipyivät paikalta, sylissäni istuva nousi ylös, haki baarista kaksi olutta ja tarjosi toisen minulle. "Tuo potra Kaparin poika, näki neien ravintolassa, sydän rinnassa sykähti: Liet minulle mielitietty?" Lausuin hänelle kiitokseksi. "Ootsä runoilija?" Hän kysyi. "Mieleni minun tekevi myöntävästi vastata, mutta loitsu jonka lausuin oli kylläkin silkkaa Leinoa, Eino Leinoa.Tosin ton biisin, jonka Caedo lauloi, sanat kirjoitin minä." Valehtelin sujuvasti, olin kirjoittanut vain osan toisesta säkeistöstä. "Ai, lausuisit sä runojas mulle?" Hän sanoi kinnostuneena. "No emmä nyt muista yhtään, mutta odotas hetki niin mä kirjoitan sulle runon. Onks sulla kynää?" Kysyin, otin huikan oluesta ja otin vastaan tarjotun kynän. Mietin hetken ja kirjoitin karaokelapun taakse mitä mieleeni tuli:

Istuit syliini,
aristokraattinen niskasi
houkutteli suutelemaan,
mutten tohtinut
Voisinpa hiustesi kuunkehrään
upottaa kasvoni,
suudella estottomasti
heleää ihoasi.

Lausuin runon juuri parahiksi ennen kuin karaoke alkoi, ja annoin lapun hänelle. Hän katsoi hetken minua ja purskahti nauruun. "Hei, ota huomioon, että mä oon kännissä ku ankka." Sanoin tuohtuneena hänen naurustaan, olin yrittänyt parhaani. "Ei, emmä sitä, runo on ihan ok, mä vaan aattelin et sä vaan brassailet ja kirjoitat mulle jonkin Leinon runon." Hän sanoi ja kertoi lukevansa kirjallisuutta, miksiköhän tapaan vain akateemisia naisia? Caedo palasi mukanaan toinen tytöistä jonka kanssa hän oli lähtenyt, lähdimme hänen kanssaan käymään kusella, ja kerroin koko tarinan hänelle. Hän nauroi ja sanoi: "Sustahan kehittyy oikein naistenmies, mä en ainakaan keksi parempaa tapaa iskeä muijia ku kirjoittaa niille rakkausruno. Tai no jo, ehkä jos kirjottaa sille biisin, mut se ei onnistu raflan pöydässä." Latasimme piippuni Caedon taskustaan löytämällä kamalla ja laitoin sen taskuuni, menimme yläkannelle ja polttelimme piipullisen. Alas mennessämme aistini alkoivat seota, mutten välittänyt siitä. Palasimme baariin, jossa tytöt vielä odottelivat meitä. Painuimme yökerhoon, jonka nurkassa kuhertelimme. Lopulta runotyttöni otti ja vei minut hyttiinsä pikapanolle, josta kaiketi suoriuduin, olin siinä vaiheessa aivan pihalla. Välillä herätessäni tähän todellisuuteen olin naimassa häntä. Nain häntä kunnes ajattelin homman olevan selvä, ajantajuni oli kadonnut ja vehkeissäni ei ollut tuntoa. Hän huomasi etten ollut saanut. Kävimme suihkussa, ja hän lupasi seuraavan kerran olevan parempi, en kertonut ettei vika ollut hänessä vaan sisääni ahtamassa kamassa ja viinassa, joskus ne vievät tunnon. Menimme diskoon, jossa runotyttöni tanssi jätkien piirittämänä, hän huokui sitä seksinjälkeistä hehkua joka veti miehiä puoleensa. Joku on saanut häneltä, ehkä minäkin... Minä istuin ja vedin viinaa sisälleni, hän, tai seksikään sen puoleen, ei enää kiinnostanut minua. Diskon sulkemisaikaan runotyttöni palasi luokseni ja menimme hänen hyttiinsä jossa oli toinen tyttö nukkumassa. Kävin runotytön viereen nukkumaan.

Aamulla heräsin helvetilliseen päänsärkyyn ja pahanoloon, nousin ylös ja kävin oksentamassa, istuskelin alasti sängynlaidalla ja join lattialta löytämääni liköörinlitkua. Ja mietin olinko sittenkin uudelleen nainut runotytön kanssa, muistin käyneeni vaatteet päällä nukkumaan. Tytöt nukkuivat ja runotyttöni kuorsasi kovaäänisesti. Puin hiljaa päälleni, otin likööripullon mukaani ja häivyin ennen kuin jompikumpi heräisi. Vähän aikaa harhailtuani löysin Caedon hytin, potkin ovea kunnes hän tuli avaamaan. "Onks pakko metelöidä tolla lailla tähän aikaan aamusta?" Hän sanoi avatessaan oven, lyyhistyin sänkyyni, join liköörin loppuun ja jatkoin uniani.

K-18 - sisältää heteropornoa

Käydessäni kaljalla huomaan vanhan ihastukseni, Formositan, johon olin ihastunut 12-14 vuotiaana kansakoululaisena. Sotkin hänen huivinsa - jonka olin varastanut haistellakseni hänen tuoksujaan - spermaani, jolloin sain siihen astisen elämäni suurimman sätkyn, sillä milloinkaan aiemmin ei penikseni ollut ulostanut moista visvaa. Uskovaiset vanhempani eivät olleet kertoneet minulle mitään seksistä, oli kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan. Päivien ajan pelkäsin penikseni sairastavan jotain tautia, irtoavan, onneksi kirjastossamme salaa luetut seksivalistuskirjat tulivat avukseni. Saatuani selville mistä oli kyse olin ylpeä, olinhan nyt Mies. Katsellessani hänen tanssiaan muistelin kouluaikoja, siihen aikaan tutkiskelimme tyttöjen anatomiaa heidän puolisuosiollisella avustuksellaan. Harrastimme keilailua, heilautimme kätemme tyttöjen haaroihin, mistä he eivät pitäneet. Kerran menin yhden tytön kanssa luokan takana olleeseen varastokoppiin, ja siellä, muovisen luurangon katsellessa, sain minäkin ensimmäisen kerran tuntea tytön pillun lämpimyyden, koko ajan hänen voihkiessaan pelkäsin, että tein sormellani hänelle väkivaltaa ja tunsin syyllisyyttä. Kunnes hän alettuamme seurustella kertoi itsekin halunneensa sitä. Molemmin puolisesta halusta huolimatta emme vuoden seurustelun aikana kertaakaan "toteuttaneet suhdettamme."

Nähdessäni tuon vanhan himoni kohteen kaikki häneen kohdistamani seksuaaliset tunteeni nousivat pintaan, halusin häntä. Suunnistan väkijoukon lävitse hänen pöytäänsä ja jään seisomaan sen viereen. Hetken päästä hän tulee hiestä kiiltäen takaisin pöytäänsä ja istuutuu tuolilleen. "Onks toi paikka vapaana?" Kysyn osoittaen tuolia hänen vieressään. "Ainakin jonkin aikaa, ystäväni lähtivät hakemaan rahaa." Istun hänen viereensä, minun ei tarvitse keksiä puheenaihetta, sillä hän kysyi olenko minä minä. Vastaan myöntävästi ja kerron hänelle olleeni koulussa ihastunut häneen, kerron jopa varastaneeni hänen huivinsa voidakseni öisin haistella hänen tuoksuaan. Heti sanottuani sen tiedän sen olleen virhe, mutta asia lipsahti ulos suustani enkä enää voi mitään. Hän nauraa, ja pitää tekoani söpönä. Päätän olla tuskallisen rehellinen "Et pitäisi sitä söpöä jos tietäisit mitä kuvittelin tekeväni huiviasi haistellessani." Keskustelumme muuttuu vähitellen hyvinkin uskaliaaksi. Hänen ystävänsä, kaksi naista ja kaunis poika, tulevat paikalla, ja minä olen pakotettu kiilautumaan Formositan kylkeen jotta kaikille saataisiin tilaa. Hän kertoo juhlivansa valmistumistaan, he olivat tulleet yökerhoon jatkoille. Kerron hänelle opiskelevani teologiaa, mikä teoriassa pitääkin paikkansa, olenhan yhä koulussa kirjoilla vaikken sielllä juurikaan käy kuin syömässä. Hän pyytää minua kotiinsa jatkoille. Tunnen häntä kohtaan suurta himoa, ja hivenen petyn kun hän kertoo muunkin porukan tulevan sinne, lähden kuitenkin muiden mukaan.

Pian olemme Munkassa kolmen huoneen kämpässä, jossa on mahtavan kokoinen olohuone, joku laittaa stereot soimaan, en tunnista ruotsiksi laulavaa bändiä, mutta musiikki on mukiinmenevää. Kysyn juotavaa ja seuraan Formositaa pieneen keittiöön, hänen kumartuessaan ottamaan olutta lattiatasolla olevasta jääkaapista näen minihameen alta vilauksen vaaleaa reittä stay-up sukan yläpuolelta, hän nousee ylös ja suutelee minua työntäen kielensä suuhuni. Sanovat naisen haluavan yhdyntää kun hän suudellessaan työntää kielensä suuhusi, simuloitu penetraatio kuulemma. Suudelmasta sukeutuu kiihkeä kohtaus, jonka keittiöön tuleva kaveri keskeyttää. "Jaahas..." Meidät keskeyttänyt kaunis poika sanoo. "..mun gaydar taitaa olla epäkunnossa mä meinasin yrittää iskeä sut." Hän jatkaa, virnistän ja sanon: "Ei mitenkään mahdoton ajatus sekään..." En tiedä olenko tosissani, mutta sisimmässäni tunnen olevani enemmän tosissani kuin haluaisin myöntää itsellenikään. Palattuamme olohuoneeseen ihmiset, kuultuaan mitä opiskelen, kyselevät minulta kaikenlaista uskonnosta, ja minun epäortodoksisista mielipiteistäni syntyy mahtava väittely, ei minun, vaan homopojan ja vanhemman naisen kesken. Livahdan tanssimaan Formositan kanssa, ja minä tottumattomana tanssijana annan hänen viedä. Hän painautuu lähelleni ja keinuttaa meitä, sillä tanssilattialla ei ollut juuri lainkaan tilaa liikkua. Heilumme musiikin aalloilla ja hetken päästä huomaan nauttivani siitä. Hän painautuu vielä tiukemmin kiinni minuun ja tunnen hänen rintansa vatsaani vasten. Äkkiä hänen kätensä livahtaa paitani alle ja hän hyväilee selkääni. Vilkaisen ällistyneenä häntä ja hän hymyilee minulle. En oikein tiedä mitä tehdä, niinpä suutelen häntä otsalle. Hänen kätensä kulkiessa pitkin selkääni tunnen kuinka kyrpäni alkaa nousta ja tiesin hänenkin tuntevan sen. Hän painaa vatsaansa vasten sepalustani ja keinuen hinkkaaa itseään vasten seisovaa kyrpääni. Kappaleen loputtua hän taluttaa minut istumaan ja istuutuessani siirsin vaivihkaa kullini parempaan asentoon, farkun saumojen hinkatessa inhottavasti sitä. Sytytän tupakan ja tarjoan hänellekin. Sanomme muille hakevamme lisää juomista ja menemme keittiöön, siellä Formosita tulee syliini ja me suutelemme. Näykkään häntä korvasta ja suutelemme uudelleen intohimoisesti, hänen kätensä eksyy T-paitani alle hyväilemään rintaani, hän tuntuu tietävän mistä miehet, tai ainakin minä, pitävät. Tunnen kuinka hänen sormensa leikittelivät nänneilläni ja annan käteni eksyä hyväilemään hänen reisiensä sisäpintaa, jolloin hän työntää kielensä suuhuni. Suutelemme pitkään käsiemme seikkaillessa vaatteittemme alla. Erkaannumme toisistamme vastahakoisesti kun muut tulevat paikalle katsomaan missä viivyimme, ja nähtyään mitä olimme tekemässä käskevät meitä menemään makuuhuoneeseen."Mä tiesin et sä oot hellä rakastaja." Hän häpeilemättä sanoo muiden kuullen minulle. "Mistä hän sen muka tietää?" Ajattelin. Palaamme tanssilattialle ja tällä kertaa tanssimme on enemmänkin esileikkiä; antaudumme kielisuudelmaan ja annamme käsiemme vaellella pitkin toistemme vartaloa, muiden hihkuminen vain innostaa meitä.

Muiden jatkaessa juomistaan, me vetäydymme makuuhuoneeseen. "Ei hätää, tän liukuoven saa lukittua." Hän sanoo ja lukitsee oven. Hän kaataa minut sängylle ja tulee päälleni, riisumme toisiamme suudellen, mikä on hyvin vaivalloista. Hän näykkäisee nänniäni ja samaan aikaan lähes revin hänen toppinsa rikki yrittäessäni saada sitä hänen päänsä yli. Käännän hänet alleni, laskeudun alas ja näykin hänen korvalehteään. Hän värisee ja menee kananlihalle, jatkan suukottelemalla hänen kaulaansa, niskaansa, olkiaan, laskeutuen alemmas kohti kahta vaaleaa kukkulaa, joiden ruskeanpunertavien nännien nipukat seisoivat odotuksesta väristen. Katselen hetken kuinka hänen rintansa kohoilivat raskaan hengityksen tahdissa ja lopulta nuolaisen nänniä. Pyörittelen kieltäni nännin ympärillä ja Formosita alkaa voihkia hiljaa. Imaisen nänniä ja näykkäsen sitä hellästi hampaillani. Siirryn sitten toisen nännin kimppuun, samalla vapaalla kädelläni hyväillen toista rintaa. Hän on kireänä kuin viulunkieli, nousen hänen viereensä ja vedän hänet itseäni vasten ja suutelen häntä uudemman kerran. Olemme hetken sylikkäin suudellen, hän vastaa kiihkeästi suudelmaan. Käyn hänen päälleen ja jatkan hänen vartalonsa suutelemista ja nuolen sitä joka puolelta, paitsi... pillua. Hän kiemurtelee, mutta minä painan hänet takaisin selälleen. Nousen hetkeksi ja katson häntä, hänen ihonsa on uskomattoman vaalea.

Käyn näykkimään hänen kovia nännejään samalla hivellellen kädelläni hänen reisiensä sisäpintaa aivan pillun vierestä. Hipaisen hänen pilluaan pikkareiden lävitse ja tunnen kuinka ne olivat aivan märät, tämä tyttö tuntui kostuvan ennätysajassa, juodulla viinallahan ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, ei, kyllä kaikki on minun ansiotani. Vedän märät pikkarit pois hänen jalastaan ja pääsen ensimmäistä kertaa katsomaan hänen pilluaan. Hänen pillunlihansa erottuivat yllättävän tummina vaaleasta ympäristöstään, häpyhuulet olivat turvonneet ja minä sukellan. Aluksi kiusoittelen häntä vain kieleni kärjellä hipaisten, lopulta levitän koko pillun näkyviin ja alan nuolla pitkin hartain vedoin, hän tuoksuu kiihottavalta ja maistuu hyvältä. Työnnän kieleni sisälle vain tunteakseni hänen pillunsa kieleni ympärillä. Nuolen ja näykin klitorista ja kun imaisen klitoriksen suuhuni hän alkaa täristä ja hihkaisee ääneen. Odotan hetken hänen tasaantumistaan ja kuuntelen olohuoneesta kuuluvia ääniä, siellä meno tuntuu jatkuvan entisellään; homopoika ja vanhempi nainen väittelevät kovaäänisesti, heidän äänensä jopa peittävät musiikin. Jatkan nuolemista työntäen nyt sormeni hänen sisälleen, hänen pillunsa on hyvin tiukka. Liikuttelen sormiani hänen sisällään ja nuolen klitorista. Hän päästelee välillä pieniä kilhaduksia ja uskon hänen saavan pieniä orgasmeja pitkin matkaa. "Nai...minua..." Hän voihki. Nousen hänen päälleen ja asetan kovana ja vaativana seisovan kyrpäni hänen pillunhuulileen ja hieron terskaani niihin laittamatta kyrpääni sisään. Formosita voihkii äänekkäästi ja liikuttaa persettään yrittäen saada kyrpäni sisälleen. Laitan kyrpäni hollille ja hieron vielä hetken kullini kärjellä hänen pilluaan ja työnnän sen lopulta sentti sentiltä varovasti hänen tiukkaan vittuunsa, joka antaa vähitellen periksi kyrpäni hyökkäyksen alla. "Uaaah!!" Formosita päästelee kovaäänisesti. Nain häntä hetken ja työnnän kyrpäni niin syvälle kuin vain saan ja käännän hänet mahalleen pitäen huolen ettei luolakoirani lumpsahda ulos kosteasta luolastaan. Vedän paksun peiton mytyksi hänen mahansa alle ja siinä hän on: valkea kiinteä perse pystyssä, kyrpäni syvällä vitussaan. Ihailen hetken tuota näkymää, ja nussin sitten häntä kiihkoisasti pitäen kiinni hänen perseestään, katson koko ajan kuin itseni ulkopuolelta tätä pornoleffaa, vaalea kyrpäni kirnuaa Formositan vittua ja hän ulvahtaa joka työnnöllä, en enää tiedä ulvooko hän kivusta vai nautinnosta, mutta itsepähän pyysi minua nussimaan häntä. Formosita jännittyy aivan jäykäksi ja laukeaa huutaen, minulta on vielä tulematta joten jatkan nussimista kaikin voimin, hänen orgasiminsa jälkiaallot lypsävät kyrpääni ja lopulta minä ryöpsäytän DNA:ni hänen sisälleen. Nousen hikisenä hänen päältään ja käyn istumaan sängylle. "Sä oot hyvä." Hän hetken päästä sanoo, en vastaa mitään, sillä yritän kuunnella mitä olohuoneessa tapahtuu, siellä on liian hiljaista. Samassa mieleeni juolahtaa ettemme käyttäneet kortsua: "Voi vittu!" Ähkäisen ääneen toivottavasti hän syö pillereitä, ja toivottavasti hänellä ei ole tauteja... Toisaalta, sydämessäni tunnen, että ansaitsen jonkun sukupuolitaudin. Tiedän syyllistäväni itseäni, poika voi lähteä ahtaista uskonnollisista piireistä, mutta niissä sisäistettyä synnintuntoa onkin hankalampi hinkata pois.

Kloonikylvyssä

Istun tulikuumassa kylvyssä Caedon vanhempien jättimäisessä kylpyammeessa ja jostain syystä mieleeni kohoaa ex-tyttöystäväni kuva, se suhde on kuollut. Hänen alaston vartalonsa mielessäni tekee temppuja joita hän ei koskaan olisi tehnyt, kuvitelmaani ilmestyy mieleni sopukoista komea alaston poika, haluan häntäkin. Mitään ajattelematta vedän käteeni, sperma purskahtaa hassun näköisesti punaisesta tulivuorestani. Klöntit leijailevat veden alla, uivat etsien munasolua, toinen klönteistä etsiytyy kiinni reiteeni ja mieleeni kohaa kuva siitä kuinka omat siittiöni tunkeutuvat ohuen orvaskeden lävitse ja hedelmöittävät soluni. Reidestäni kasvaa ulos jokin jonka tarkoitus oli olla kloonini, mutta ylimääräiset kromosomit muuttavat sen unieni saalistaja pedoksi. Voi raukkaa, minun geeneilläni kolhit vain päätäsi seinään!

Masennus alkaa helpottaa

Pari viikkoa makailin sängyssä hautoen ajatuksia joista en saanut kiinni, vain palasia sieltä täältä. Ajatukseni ovat omia olentojaan, ne tulevat, menevät, riitelevät kanssani, lähtevät ovia paiskoen. Muutan sänkyyni, vaivalloisesti horjuen nousen vain käymään vessassa. Ryven sieluni mustimmissa aukoissa. Jossain vaiheessa alkaa helpottaa, elämä ei vielä tunnu elämisen arvoiselta, mutta mielikuva isästäni pitämässä puhetta hautani äärellä tuntuu niin vittumaiselta että haluan elää. Vihaan isääni, miestä joka tuomitsee kaikki, mutta puhuu silti Jumalan armosta, haluan tappaa kummatkin. Jumalan tappaminen tuntuu helpommalta. Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" Ja tuo olento muka haluaa meille pelkkää hyvää?

Homoseksualismia ja Gnostilaisuutta

En tiedä mitä minulle on tapahtumassa, olen sanoutunut irti kaveripiiristäni ja ryyppään yksinäni seuranani vain videot ja pino kauhu-, ja pornoleffoja ja Amiga jonka sain isältäni syntymäpäivänäni. Dokaan, katson leffoja, dokaan, syön pillereitä jotka ostin kadulta, dokaan, vedän kodeiinia, katson leffoja, pelaan. Välillä näen TV-ruudussa itseni tappamassa tai kuolemassa, välillä... en tiedä. En enää tiedä mitä päässäni tapahtuu ja enkä edes välitä. Elämäni on perseellään, mutta itsehän sen ennustin koulupsykologille: "Musta tulee spurgujen Kuningas!". Kämppäni on täynnä tyhjiä ja täysiä viinapulloja, täyteen kirjoitettua papereita, joille kirjaan ylös ajatuksiani ja sekopäisiä runoja. En enää ymmärrä itseäni, mutta olenko koskaan ymmärtänytkään? Tiedän etten enää usko ainakaan kristittyyn Jumalaan, olen menettämässä viimeisetkin pisarat uskosta johon minut on kasvatettu. Nykyisin en tiedä edes mitä olen tehnyt, puhelimeni on murusina lattialla, muistissani on enemmän mustia aukkoja kuin avaruudessa. Joskus epäilen niiden johtuvan skitsofreniasta.Joskus olen varma, että joku muu jakaa ruumiini kanssani. En kykene luopumaan Jumalasta, enkä kykene uskomaan häneen. Enkä kykene luopumaan päihteistä, ne lohduttavat ja vievät hetkeksi tuskan pois. Jumalan rakkaus on kummallista, en koskaan ole päässyt siitä perille. Uskovaiset ovat väärässä, Jumalallinen armahdus ei auta, ellet voi itse antaa anteeksi itsellesi. Teologia ei sovi uskovaiselle, homoseksualistista taipumuksista puhumattakaan. Istun alastomana silmät sameina nojatuolissa J&B leka kädessäni, pikkusikari suupielestä roikkuen. Tuijotan TV ruutua jossa Jason tökkii fallossymboliaan isorintaiseen teinityttöön, joka on syyllistynyt esiaviolliseen seksiin. Siinäpä se, me, tai vain minä, väliäkö tuolla, olen itseni me, emme vieläkään voi päästä eroon synnintuskistamme, vaikkemme enää edes usko Jumalaan. Koko saatanan porukka on niin aivopestyä, että pieni pano auton takapenkillä tuntuu suuremmalta synniltä kuin tappo. Avoliitto, Abortti, Aviorikos ja Homous ovat pahimmat synnit mihin voit syyllistyä.
"Isä, minä hakkasin veljeltäni hengen pois!"
"Poikani, kadutko syntejäsi?"
"Voi Isä, kadun, Kadun!"
"Syntisi on anteeksi annettu."
"Kiitos, Isä...?"
"Niin poikani?"
"Tänne tullessani annoin nuoren kauniin poikahuoran ottaa minulta suihin..."
"Ole kirottu! Helvettiin sinut tuomitaan, saatanallinen huorintekijä, kirottu sodomiitti."

Olisivatpa Gnostilaiset voittaneet, vähitellen olisi Demiurgin aika.

Minut on kahlehdittu seinään ja jättimäinen alaston mies jonka lihakset kiiltelevät kiihottavasti heiluttelee veistä naamani edessä, penikseni seisoo uljaammin kuin koskaan aiemmin...ja minä herään. Näiden painajaisten on loputtava, en ole nukkunut kuuteen viikkoon koska herään heti nukahdettuani painajaisiin. Orgasmin hetkellä Kuolema ja Jumala syleilevät minua, Kuoleman kylmät androgyyniset sormet ja Jumalan rankasta työstä ahavoituneet sormet hyväilevät minua sen ikuisen sekunnin ajan. Jos ikuisuudessa ei ole Kuolemaa, ei siellä ole onnea. Kuoleman lahja on parasta mitä Jumala meille on antanut. Nukahtaminen on vaikeaa, pelkään unta. "Olenko lopullisesti sekoamassa?" Kysyn itseltäni.

"Pidätkö sinä viiltelystä ja SM:stä?"
"En tiiä en oo kokeillu."
"Oletko sinä homo?"
"En kai, lähinnä kai bi tai bitero, en kuitenkaan hetero."
"Miksi sitten näet näitä SM-homo unia?"
"Emmä tiiä. Mä kyllä pidän kauhusta."
"Kiihotutko sen voimallisen miehen vallasta sinun ylitsesi?"
"En tiiä, kiihotun kyllä, mut onko se seksuaalista?"
"Sinunhan se pitäisi tietää."
"Kuinni?"
"Sinähän näitä unia näet, sinun alitajuntasi niitä ohjaa?"
"Ei saatana takuulla ohjaa, sitä paitsi Freudilaisuus on niin OUT!"
"Kuka muukaan näitä unia sinulle esittäisi?"
"Vitustako mä tiiän?"
"Sinä alat hermostua."
"No totta vitussa alan! Mä en oo nukkunu kuuteen viikkoon ku herään vitun painajaisiin!"
"Muttei raivostumisesi minulle auta asiaa."
"Vittuks sillon välii? Jolleki mun on raivottava ja ku sä oot mä ni sä oot paras kohde."
"Tuossa ei ole järkeä, kuinka niin minä olen sinä?"
"No ku mä oon täällä yksin, ergo: sä oot mä."
"Kuulostaa kauhealta, riitelet itsesi kanssa, tarvitset kipeästi hoitoa!"
"Yeah beibe! Mut mielummin mä tapan sut!"

Iivanan julma kuolema

Lahjaksi saamani sukkanauhakäärme on pääsyt pakoon terraariostaan ja luikertelee pitkin kättäni ja poistuu kaaoksesta kylpyhuoneen lämpöön. Eilen ovella kävi mustalainen joka myi jotain, mutta lähti säikähtäneenä pois nähtyään sinimustaksi palloksi turvonneen naamani, siihen pisti ampiainen. Ääneni katosi, ehkä saan sen takaisin, on vaikea hengittää. Puutarhassa tarvitaan käärmettä. Halajan vapautta, mutta etsiydyn aina niiden ihmisten seuraan jotka haluavat omistaa minut. Aivoni haluavat jälleen tyydytystä. Morrison lavasti kuolemansa, minä elämäni. Mielikuvittelen aivoni räjähtävään orgasmiin ja vajoan tummaan, vapauttavaan Transilvaanian Vladin yöhön.

Aamulla oksentaessai vilkaisen suihkukoppiin, käärmeeni, Iivana Julma makaa elottomana suihkukopin lattialla. Nostan sen ylös, se ei värähdäkään. Iivana Julma on kuollut. Laitan hänet muovipussiin ja päätän haudata kunhan oloni paranee. Kuolema viehätti minuakin näinä aamuina.

Parin päivän päästä tuon paikallisesta lähiöpubista iskemäni tytön asuntoni sekamelskaan. Hän menee vessaan ja hetken päästä kuuluu kaameata kirkumista. Menen vessaan jossa hän seisoo housut kintuissa virtsa valuen pitkin reisiä ja lattialla on muovipussi, josta pilkottaa Iivana Julman hyvin eläväisen näköinen pää. Työnän Iivanan takaisin muovipussiin ja suljen suun tiukasti. "Tuutsä mun kanssa hautaan Iivanaa?" Kysyn paikoilleen jähmettyneeltä tytöltä. "Onkse kuollu?" Hän kysyy väräjävällä äänellä. "Joo, mun pitäisi haudata se." Tyttö tuijottaa lasittunein silmin ensin minua, sitten muovipussia. "Ei kai niitä oo lisää?" Hän kysyy. Pudistin päätäni ja poistun vessasta, laitan hellästi Iivanan sängylle ja otan kaapista ylimääräiset farkkuni, jotka käyn antamassa tytölle. Otan Iivanan käteeni ja menemme tytön kanssa pieneen metsikköön, löydän hyvän paikan Iivanalle ja sen löydettyäni tajuan ettei minulla ole mitään millä kaivaa. Kaivan taskustani metallisen pikkusikariaskin, tyhjennän sen sisällön taskuuni ja alan kaivaa sillä. Pitkään ähkittyäni saan aikaiseksi tarpeeksi syvän montun. Asetan iivanan varovasti sen pohjalle, lausun ensimmäisen mieleeni tulevan ajatuksen "Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista? Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa, mutta näkee alas maan syvyyksiin. Ei ole taivaassa, ei maassa ketään hänen vertaistaan! Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta ja asettaa hänet ylhäisten joukkoon, kansansa ylimysten vierelle, anna tämän maan tomussa luikerrelleen pienokaisen luikerrella valtakuntaasi." Tamppaan haudan tiiviiksi, ja nousen ylös. "Luikertele Pietarin ohi taivaaseen." Kuiskaan hiljaa itkien. Iivana oli ollut ainoa olento joka koskaan oli ollut minusta riippuvainen ja vain parissa kuukaudessa olin tappanut hänet. Ja unohtanut muovipussissa vessan. "Mä rakastin sitä!" Huudan yötaivaalle. Kävelen tyttöön tukeutuen takaisin asuntooni. Riisuudun alasti, kaivaudui sänkyyni ja nukahdan itkien hämmentyneen tytön syliin. Muita elämä raastaa, minut se raa'istaa.