Masennus alkaa helpottaa

Pari viikkoa makailin sängyssä hautoen ajatuksia joista en saanut kiinni, vain palasia sieltä täältä. Ajatukseni ovat omia olentojaan, ne tulevat, menevät, riitelevät kanssani, lähtevät ovia paiskoen. Muutan sänkyyni, vaivalloisesti horjuen nousen vain käymään vessassa. Ryven sieluni mustimmissa aukoissa. Jossain vaiheessa alkaa helpottaa, elämä ei vielä tunnu elämisen arvoiselta, mutta mielikuva isästäni pitämässä puhetta hautani äärellä tuntuu niin vittumaiselta että haluan elää. Vihaan isääni, miestä joka tuomitsee kaikki, mutta puhuu silti Jumalan armosta, haluan tappaa kummatkin. Jumalan tappaminen tuntuu helpommalta. Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" Ja tuo olento muka haluaa meille pelkkää hyvää?