Vierotusoireita

Kävelen T-Centralissa kädet taskussa, pää leimuten, kaikki suorat linjat aaltoilevat, värit ovat enkelimäisen kauniita, mutta polttavat silmiäni, en kykene sulkemaan ääniä pois, kuulen kaiken yht'aikaisesti ja äänten kakofonia vie minut hulluuden partaalle. Tunnen reitin, mutta matka näyttää loputtomalta, rullaportaat tuntuvat hyökkäävän kimppuuni. Seison portaikossa joka kiertyy yläpuolelleni, minua oksettaa mutta saan oksennuksen pysymään sisälläni. Saavun portaiden yläpäähän ja äkkiarvaamatta maailma kiertyy oikeinpäin, mikä ei helpota oloani. Kävelen ravintolaan tai kahvilahan se on. Stor stark 30 SKr lukee kyltissä, tilaan tuopin ja maksan sen, kannan minimaalisen tuopin pöytään ja sytytän tupakan. Suljen silmäni pöyristyttäviltä päälle hyökkäviltä väreiltä ja helvetin portit aukeavat: Silmäni kääntyvät nurin ja pääsen, joudun, tutkimaan sieluani. Vaellan mieleni viemäreissä tuntien suunnatonta inhoa. Yliluonnollisilla ponnistuksilla saan avattua silmäni ja katson tuoppia, neonruskeankeltainen olut vaahtoaa ja kuplii. Kuplia leijailee tuopin yläpuolella. Uppoan olueen. Katselen maailmaa lasin lävitse, tunnen paniikin saavan kuset valumaan housuuni. Mikseivät ihmiset tee mitään? Yritän huitoa, huutaa saadakseni muiden huomion, mitään ääntä ei tule ulos. Kalja tunkeutuu kurkkuuni ja tukehduttaa minut, vaivun mustuuteen.

Herään ikuisuuden päästä käteen joka ravistelee minua. "Du måste gå, de här är inte motel!" Tumma tyttö sanoo minulle lähes yhtä huonolla ruotsilla kuin omankin on. Kohautan olkiani ja nousen ylös. En jaksa puhua, horjun hetken tajunnan rajamailla, mutta saan otteen itsestäni. Tyttö katsoo minua halveksivasti ja tunnen tarvetta selittää. "Det är diabetes" Sanon heikolla äänellä. "Jag måste ta... finns här toalett nånstans?" Tytön ilme siliää hiukan ja hän osoittaa minulle tietä ja paapattaa ajohjeita vessaan. Ei sentään luota niin paljoa, että veisi minut vessaan. Näytän hänelle insuliinipulloa jonka olen löytänyt SJ:n postijunasta jossa nukuin yöni ja nyt tyttö tuntuu uskovan minua ja tarjoaa apuaan. Sanon tulevani toimeen, lupaan tulla kohta takaisin, pyydän häntä vahtimaan tuoppiani. Hoipertelen vessaan, missä oksennan sisuskaluni ulos, kun mahani on tyhjä otan taskustani pillerin jonka sain narkkarilta, huuhdon sen alas limulla. Hetken päästä oloni helpottaa ja pesen kasvoni ja harjaan hiukseni. Katson kuvajaistani, näytän lähinnä ruumishuoneelta karanneelta, mutta valkoisuutta lukuunottamatta olen kohtuullisessa kunnossa. Poistuessani moikkaan vanhaa miestä joka pitää huolen assanvessankassasta, tuurailen joskus häntä. Menen takaisin kahvilaan, joka on lähes tyhjä, istun pöytääni ja tyttö tuo minulle tuoreen tuopillisen olutta, kiitän häntä. Hän jää pöytääni tupakalle ja kyselee diabeteksesta. Joudun keksimään päästäni kuinka diabetes hankaloittaa elämääni, onneksi olen sairaanhoitaja äidiltäni kuullut jotain diabeteksestakin.