Dervissittären tanssi

Heräsin jäisenä puistonpenkiltä. Nousin vavisten istumaan. Viereisellä penkillä nukkui Hilaris. En muistanut missä olin, muistin kääntäneeni sammuneelta suomalaiselta liikemieheltä pari tuhatta kruunua. Kiinnijäämättömyyden salaisuus on siinä ettei koskaan vie kaikkea, heille on jätettävä parikymmentä prosenttia, silloin he kuvittelevat dokanneensa rahat. Takaani kuului laulua, käännyin katsomaan ja näin omalaatuisen näyn. Yksinäinen tyttö tanssi kirkon portailla laulaen saksalaista sävelmää. Jäin tuijottamaan häntä ja muistin olevani Saksassa. Tutinani paheni ja oksensin niin rajusti, että vatsalihaksiini sattui. Oksensin verta ja sappinesteitä. Minun olisi saatava jotain, ihan mitä tahansa joka veisi kivun, tuskan, pahanolon. Tyttö tanssi. Ja tanssi. Ja tanssi. Hän oli kuin runosta jonka olin poikasena kirjoittanut, se oli kertonut noitien alastomasta tanssista jolla ylistettiin paholaista. Olin monet kerrat runkannut mielessäni noiden noitien ja velhojen alastomat vartalot. Minun oli käännettävä katseeni, hänen pyörimisensä oksetti minua.

Herätin Hilariksen sillä hänen huulensa sinersivät, en halunnut hänen kuolevan. Raahauduimme kohti tienpäässä siintävää rakennusta, jonka oletimme olevan juna-asema, oli kaupunki mikä tahansa juna-asema oli paikka josta sai ostettua paskaa tai ainakin sieltä löytäisi jonkun joka tietäisi mistä sitä saisi. Rakennus oli kuin olikin asema, menimme sisälle hetkeksi lämmittelemään. Ei kestänyt montakaan hetkeä kun luoksemme jo tuli keskitysleiriltä karanneen hevarin tai oikeastaan Joey Ramonen näköinen tyyppi kauppaamaan lohikäärmettä. Olisimme ostaneet, mtta meillä ei ollut paikallista valuuttaa, kaveri ohjasi meidät paikallisen Forexin kassalle. Kertoen matkalla, että illalla olisi jotkin punk-festarit kaupungin laidalla olevassa vallatussa talossa ja sinne olisi tulossa esiintymään suomalainenkin punk bändi. En jaksanut innostua asiasta, en pidä punkkareista, heissä on liikaa saarnamiehen oireita. Vaihdoimme rahat joita oli yllättävän paljon ja menimme jätkän perässä aseman taakse. Kaveri kaivoi taskustaan paksuun folioon käärityt kamat. Sanoin antavani fyrkat kunhan olen ensin saanut parit sniffaukset. Yhteistuumin lämmitimme sitä avattua foliokäärettä sytkäreillä ja sniffasimme savua. Hetken päästä oli kellertävässä maailmassa jälleen lämmintä ja mukavaa.

K-18 - 100 Skr minuutilta

Seisoskelen Centraalilla kaiteeseen nojaten, katselen lattian epäesteettisestä reijästä alhaalla vaeltavia kiireisiä ihmisiä. Näen kuinka Proffa liimatötteröineen saarnaa ohikulkijoille omalaatuista filosofiaansa, jotkut matkustajista antavat hänelle rahaa. Välillä hän laittaa paperitötterön naamalleen ja vetää haikuja mieleensä. Ja jatkaa paljasjalkaista saarnaansa, olin pari kertaa kuunnellut häntä ja hänen saarnansa kuulostaa omalaatuisella tavalla viisaalta, jälleen yksi hullu joka vasta ristiinnaulitsemisensa jälkeen tulee saamaan glooriaa. Joku koputtaa olkapäätäni, käännyn ja kohtaan hikoilevan läskin. Hän kysyy hintaa, ilmoitan sen hänelle ja hän nyökkää. Lähdemme kohti vessoja. Päästyämme koppiin hän vetää housunsa alas ja minä polvistun hänen eteensä. Otan hiestä kiiltävän, täydessä seisokissa olevan slarvan suuhuni ja alan imeä. Sormillani hivelen pallien takaa ja imiessäni pyörittelen kieltäni terskalla. Olen jo oppinut kuinka tienaan parhaimman minuuttipalkan, tämä vain ei vaikuta sormi perseeseeen kaverilta, jotka ovat asiakkaina parhaita, he laukeavat minuuttien sijasta sekunneissa. Äijä höpisee jotain hiljaa ruotsiksi, en saa selvää hänen kuiskinnastaan. Hetken päästä hän laukeaa suuhuni. Vedän naamani pois ja sylkäisen salaa smäidät hänen kalsareihinsa. Hän maksaa kiltisti ja lähtee naama rotanmyrkyn punaisena kalsareitaan nykien. Käyn kassalta hakemassa hammasharjani ja pesen suuni, tämä huoraaminen vituttaa, nämä äijät ovat aina sellaisia ettei kukaan normaali homo suostu heiltä suihin ottamaan. Tulisi edes yksi komea vastaan. Hommassa tienaa hyvin, satanen tai pari per minuutti, eipä paremmasta väliä. Käyn hakemassa systeemistä viinaa ja ostan Slussenilta affea. Etsin käsiini Hilariksen, olemme huomenna jatkamassa matkaa Stockis vituttaa kumpaakin. Menemme yöksi huoneeseemme Zinkkenissä ja siellä vedän pääni niin sekaisin ettei minun tarvitse välittää mistään mitään, vain pyöritellä toisia ajatuksia toisten päissä ja irroitella linkkarilla nauloja seinistä. Miles was here!

Kallon rusahdellessa

Makasin pienessä puistossa kuin käärme lämmittelemässä itseäni kevään ensimmäisissä lämpimissä auringonsäteissä. Alhaalta kuului lasten leikin ääniä. Pääni alkoi haljeta rusahdellen, en niinkään kuullut vaan tunsin rusahtelun joka kuului kalloni sisältä, kalloni luiden vähitellen antaessa paineelle periksi. Mielipuolisuuteni alkoi valua korvistani ulos, ihmettelemään maailmaa. Maailman ihmeteltäväksi. Paine oli ollut liian suuri jo vuosia, ihme, että kalloni oli kestänyt näinkin kauan, mielipuolisuuteni oli kasvanut aikuiseksi ja halusi nyt irtautua minusta. Lapset keinuvat suurisssa kaarissa nauraen, muistin ajan jolloin itsekin sain lohtua keinumisesta. Osaisinpa lentää! Edes nauraa. En osaa, en. Ehkä sitten kun kalloni strutsinmuna on lopullisesti hajalla ja pieni kultainen kananpoika olisi lentänyt kaukaisuuteen, ehkä sitten minäkin voin lentää. Lentää kuin lapsi läpi maailman pehmeyden. Mahani kurni ja vaikeroi. Olin jossain kaukana kotonta, mutta siellä olin ollut aina jopa ollessani kotona, kun vihdoin pääsen tarpeeksi kauaksi kotoa olen vihdoin kotona. Kaukaisuus on kotini. Kaipaan niin kauas ettei edes elämän lotossa voittamani sielu löydä sinne tietään. Muistan miltä tuntuu maata jääkylmällä patjalla hikoillen jäistä hikeä muistan miltä tuntuu täristä horkassa piikkivuoteella muistan miltä tuntuu nähdä kuollut itsensä katosta tiedän miltä tuntuu olla sekaisin point blank, MUISTAN! Vuosia sitten koulupsykologi tutki minut ja totesi mielikuvitukseni olevan psykoottinen, mutta sitähän mielikuvitus aina on, joten mitä hän tiesi mistään? Sieluni tahriintui jo syntymässäni, enkä puhu perisynnistä, en ole uskonut siihen nähtyäni pikkuveljeni. En ole koskaan yrittänyt pestä tahroja sielustani, päin vastoin olen yrittänyt tahria koko sieluni mustaksi, ehkä silloin kukaan ei huomaa yhtä tahraa, tahraa jota en halua muistaa, mutta jota en voi olla muistelematta. Anna anteeksi!

Sadankruunun lahjakortti

Heräsin jossain kolossa joka oli tarkoitettu 50 senttiselle kääpiölle, ei 195 senttiselle miehelle. Tunsin kipua ranteessani, siinä oli tikarin muotoinen palovamma, käteni oli korventunut patteria vasten. Nostin päätäni ja löin sen kattoon, tai penkin alapintaan kuten hetken päästä huomasin. Raahauduin pois penkin alta ja venyttelin, joka helvetin paikkaa särki ja olin oksentaa rinnuksilleni, mutta onneksi joku aukaisi oven ja sain pääni ulos. Huomasin yrjöileväni suoraan nahkakengille, jotka häipyivät viivana pois oksennukseni alta kiljuen falsetissa "Polis, poliiiiis! Där finns..". Mistä päättelin olevani yhä sveamamman hoivissa. Tai sitten Vaasassa, mutta sveamamma tuntui läheisemmältä. Vilkasin ympärilleni, olin jälleen SJ:n postijunan pienessä kammarissa, toisella penkillä nukkui sen seitsemällä mutkalla Hilaris, herätin hänet ja kerroin nahkakengistä ja hänelle tuli kiire. Hän oli vasta palannut Stockikseen, hänet oli karkoitettu takaisin Suomeen makkaravarkauden johdosta.

Häivyimme kiireesti sivuovesta pihalle ja livahdimme juuri ajoissa viereisen vaunun taakse, vilkaisin vaunun alta ja näin jalkoja. Samassa yhden jalat kumartuivat ja huomasin tuijottavani ruotsalaisen poliisin silmiin. Tuijotimme hetken toisiamme. "Vittu!" Kirosin ja lähdin juoksemaan, juoksimme asemalle poliisit perässämme ja aamun ihmisvilinän lävitse pujotellen pääsimme sisälle vessaan. Vessankopissa kuuntelimme hiljaa aikamme. Ei kuulunut kyttiä, itse poliisin asemassa olisin ensimmäisenä tutkinut vessat. Lopulta poistuimme vessasta T-Centraliin, istuimme penkille ja aloimme tehdä inventaariota: Taskuistani löytyi vajaa aski tupakkaa, parikymmentä askia tulitikkuja kolme tabua, Hilariksella oli 23 markkaa, pullo Absolutia ja vajaa pullo Camparia. Markat sai vaihdettua täällä, mutta ne veivät ison vaihtopalkkion. Hakeuduimme slussenille ja kauppasimme Absolut pullon kolmella sadalla. Jäimme pullon ostajan seuraksi dokaamaan viinaa jonka hän oli juuri ostanut meiltä, yksinäinen kaveri. Hän kertoi lähteneensä Suomesta parinsadantuhannen velkoja pakoon, ynnä muuta paskaa. Mutta kuuntelin häntä ainakin niin kauan kuin hän tarjosi viinaa, minulla oli saatanallinen kanuuna.

Odottelimme centraalissa Caedoa, jonka kuulemma piti tulla sinne kolmeksi, mutta kuten tuttua hän myöhästyi tunnin verran. Painuimme NK:lle hakemaan paria tilausta, matkalla he polttelivat paukut, minä kieltäydyin, vedin mielummin parit benzot, pidin mömmöja ja brenkkua parempana vaihtoehtona tällä hetkellä. Joskus harvoin kun olen krapulassa pilvi aiheutti minulle kohtauksen ja silloin olisin muutaman tunnin ulkona kuvioista kavereiden hoivattavana. Heidän knekkaillessa biittejään, joku mummo kysyi, että miksi nuoriso lämmittelee sytyttimillä käsiään sisätiloissa. "Fa-aaan!" Sanoin kovaäänisesti. "Det är so-oooo jävla kallttt!" Jatkoin ja jätkät nauroivat, mummo lähti päätään pudistellen pois. Parin piipullisen jälkeen lähdimme NK:lle. Siinä vaiheessa jätkät olivat jo niin pilvessä ettei varastamispuolesta ollut tulla mitään. He vain venkoilivat ja vilkuilivat pelokkaana ympärilleen. Eriydyin heistä, etsin myymäläetsivän ja pitäen huolen, että hän näki puuhani revin muutamista Leviksen farkuista ja farkkurotseista hälyttimet pois ja tungin ne mytyssä hyllyn perille, jätin käteeni yhdet joissa hälytin oli vielä kiinni. Vinkkasin silmilläni Caedolle ja häivyin sovituskoppiin. Vedin levikset jalkaani, tulin ulos ja siinä lähettyvilläni oli ainakin kaksi myymäläetsivää. Katselin itseäni peilistä ja palasin koppiin jossa vaihdoin omat farkkuni jalkaan. Tullessani ulos kopista minuun iski pienoinen paniikki mikä ei benzojen jälkeen ole ihmeellistä, minun oli päästävä ulos täältä ja pian! Sain hillittyä itseni, tiesin mitä olisi edessä. Näin jätkät kassalla niin pelokkaan näköisinä että itse olisin pidättänyt heidät heti tai ainakin tutkinut Caedon repun. Mutta nämä svedupelle myymäläetsivät vain tarkkailivat minua. He eivät nähtävästi olleet kuulleetkaan yhteistyöstä.

Jätkien lähtiessä kohti ulko-ovea menin viereiselle ovelle ja tuntiessani käden olkapäälläni käännyin. Tyhjentäessäni taskujani - mistä syystä minun oli ollut pakko vetää kaikki mömmöt naamariini, muuten he olisivat kutsuneet kytät paikalle - minua nauratti, jätkät poistuivat ovesta ilman vaikeuksia. Normaalien takahuone episodienjälkeen he pahoittelivat ja kun valitin kohtelusta sain vuolaisiin anteeksipyyntöihin käärittynä sadan kruunun lahjakortin NK:lle! Voi vittu, hyvä keikka, farkkuja, takkeja ja sadankruunun lahjakortti. Päivä alkoi hyvin.

Hullu ja deeku

Kävelen kuollutta katua kuolleessa kaupungissa, kylmä rinki perseeni ympärillä, kalsarini ovat likomärät. Kylmä kuollut viima puhaltaa ympärilläni. Vastassani on kuollut ihminen. Ei mies. Ei nainen. Ei lapsi. Ei aikuinen. Ei eläin, vain ihminen, ei muuta. Kuollut. Hänen silmänsä tuijottavat minua loistaen, yrittäen valaa minuun kuoloniloa. Turhaan sillä minä kuolin jo kauan sitten, eivätkä silmäni loistaneet kuten hänen silmänsä loistivat.

Näinä surullisinä öinä Stockis on kuin ylimeikattu huora myymässä itseään, ilman ainoatakaan asiakasta näköpiirissä. Vastaani tulee puolituttu deeku. "Heitä femma." Hän kähisee selvällä suomen kielellä. He ovat lyöneet hänet, kuten joskus lyövät minut, pohjalle. Hullujen ja huorien alapuolelle, paikkaan jossa me viimein saamme rauhan. "Heitä ny, ni mä kerron sulle tarinan jonka yks vampyyri kerto mulle." Deeku jatkaa, vaivalloisesti juosten perässäni, pysähdyn ja heitän hänelle tupakan.

"Joo kato, se meni näin: Synnyin kylmänä yönä, kylmässä haudassa. Sain syntymässäni himon. Sain syntymässäni pelon. Sain syntymässäni urheuden, kaiken sen uhrasin vuoksi rakkauden, vuoksi yhden pienen ihmisen. Kuolin. Koska elääkseni täytyi minun ruokkia himoa, totella pelkoa, unohtaa urheus. Minä mätäni, sulin, näännyin ja kuolin." Hän lausui mahtipontisesti, mikäli kuiskaavaa käheää ääntä nyt mahtipontiseksi voi sanoa. Minua huvitti, olin itse kirjoittanut tuon tekstin Zinkkenin seinään, mistä hän sen oli kuullut? Tunsin äkkiä suurta yhteenkuuluvaisuutta tuota kuselta haisevaa deekua kohtaan. Heitin hänelle kympin kolikon, hän kiittää ja katoaa yöhön. Käännyn ja ja jatkan matkaani unohtaen hänet, kuten muutkin ovat unohtaneet. On yö Tukholman.

Eroon kiimasta!

Pujottelen ruokatuntiaan viettävien työtätekeväisten välistä nurkkapöytään Dagens Nyheteriä lukemaan. Kahvila on täysi ja katselen himoiten heidän ruoka-annoksiaan, en ole syönyt useampaan päivään, valtakunta pyttipannusta! Nälkäinen ei ajattele muuta kuin ruokaa. Nälkä kurnii suolissani eikä lehden luvusta tule mitään, yritän päästää pierun ulos hiljaa, mutta sisältäni tulvivan ummehtuneen ilman sekoittuessa raikkaaseen ilmaan ei kukaan lähistölläni voi olla huomaamatta hajua. Ihmiset katsovat minua, mutta olen jo tottunut pahansuopiin katseisiin. Nousen ylös, taittelen lehden kainalooni ja kävelen ulos kahvilasta. Käärin sätkän ja sytytän sen, ilma on kaunis. Taskussani on vain kympin kolikko ja laukussani on viisi paria varastamiani Adidaksen lenkkareita, mutta saan luovutettua ne tilaajalle vasta neljän tunnin päästä. Päätän käydä kirjakaupassa varastamassa vihon.

Varastan kirjakaupasta myöskin pari kirjaa, Nietzschen Zarathustran ja Lawrencen Lady Chatterley's loverin. Oikeastaan minulla ei ole mitään tarvetta niille, mutta koska myymäläetsivä koko ajan seurasi minua tuli kirjojen varastamisesta myymäläetsivän silmien alla haaste jota en voinut vastustaa. Päästyäni kirjakaupasta painun Missuunille odottamaan Caedoa, jonka pitäisi tuoda rahaa eilen varastamistamme kelloista. Laitan vaatteeni pesuun, käyn suihkussa, ja otan Missionin hyllystä itselleni sopivat vaihtovaatteet. Ruokalan puolella annan viimeiset pennoseni keittolautasesta ja menen pöytään sitä syömään. Ahmin lautasellisen hetkessä ja käyn pummimassa samaan hintaan toisenkin lautasellisen, jonka syön rauhallisemmin. Kaivan kirjat laukustani ja alan lukea Ladyn rakastajaa. DH Lawrence oli oman kasvinympäristönsä vanki, Lady Chatterleyn rakastajassa hän yritti päästä eroon puritaanisuudestaan, siinä täysin onnistumatta.

Miksi naimisesta kirjoittaminen on niin vaikeaa? Siitä tulee joko pornoa, tai hunajainen rakkauden ylistys, harva kirjailija osaa vangita seksin paperille. Omat seksikuvaukseni menevät Millerin kuvauksia tarkemmiksi yksityiskohtien kuvauksiksi, niistä tulee kirjallisia vastineita kotipornolle. Ehkä se johtuu siitä etten loppuen lopuksi pahemmin välitä seksistä. Sillä hetkellä kun rakastelen nain sydämeni kyllyydestä, mutta nanosekuntia myöhemmin koko touhu on menettänyt merkityksensä, en orgasmin jälkeen tunne mitään Suurta Jälkihehkua, päin vastoin; minua kyllästyttää. Muistan ystäväni kertomuksen narttukissastaan joka ulvoi kiimaansa vielä leikkauksen jälkeenkin, hänen naapurinsa kyllästyi huutoon ja hukutti omin käsin ihmisiin luottaneen karanneen nartun. Entä jos ihmisiltä kiellettäisiin kiima?

Kiima on kielletty, ja suurin osa ihmisistä on päässyt eroon eläimellisistä haluistaan, paitsi muutamat, jotka poltetaan roviolla. Rovion päälle on asetettu sänky muistuttamaan miehen ja naisen rikoksesta, heidät tuodaan sängylle ja rovio sytytetään. Miehellä on raivoisa erektio ja hän kaataa yhtälailla kiimaisen naisen sängylle. He naivat toisensa puolihulluiksi liekkien korventaessa heitä, omalaatuisella tavalla hiukset liekehtien naistaan ottava mies ja miehelleen antava nainen, ja vice versa, ovat jumalattoman kiihoittava näky. Teloitusta vartioiva sotilasjoukko on lähes yhtä kiihoittuneessa tilassa kuin poltettava pariskunta, joka yht'aikaisen orgasmin saavuttaessaan imaisee keuhkonsa täyteen häkää ja kuolee nirvanaan. Sotilailla on keppi housuissaan täydessä tanassa.

Elämä on seksiä ja seksi on elämää, juuri siksi siinä on kielletyn hedelmän makua. Onko juutalaisuudesta perityviä uskontoja seksuaalikielteisempiä olemassa? Epäilen. Itse asiassa jotkut huumeet vievät halut, oikeastaan niitä pitäisi jakaa himojensa kourissa kirvisteleville kristityille tai ainakin niille katolisille papeille ja nunnille joille siveyslupauksen pitäminen käy liian vaikeaksi.

Vierotusoireita

Kävelen T-Centralissa kädet taskussa, pää leimuten, kaikki suorat linjat aaltoilevat, värit ovat enkelimäisen kauniita, mutta polttavat silmiäni, en kykene sulkemaan ääniä pois, kuulen kaiken yht'aikaisesti ja äänten kakofonia vie minut hulluuden partaalle. Tunnen reitin, mutta matka näyttää loputtomalta, rullaportaat tuntuvat hyökkäävän kimppuuni. Seison portaikossa joka kiertyy yläpuolelleni, minua oksettaa mutta saan oksennuksen pysymään sisälläni. Saavun portaiden yläpäähän ja äkkiarvaamatta maailma kiertyy oikeinpäin, mikä ei helpota oloani. Kävelen ravintolaan tai kahvilahan se on. Stor stark 30 SKr lukee kyltissä, tilaan tuopin ja maksan sen, kannan minimaalisen tuopin pöytään ja sytytän tupakan. Suljen silmäni pöyristyttäviltä päälle hyökkäviltä väreiltä ja helvetin portit aukeavat: Silmäni kääntyvät nurin ja pääsen, joudun, tutkimaan sieluani. Vaellan mieleni viemäreissä tuntien suunnatonta inhoa. Yliluonnollisilla ponnistuksilla saan avattua silmäni ja katson tuoppia, neonruskeankeltainen olut vaahtoaa ja kuplii. Kuplia leijailee tuopin yläpuolella. Uppoan olueen. Katselen maailmaa lasin lävitse, tunnen paniikin saavan kuset valumaan housuuni. Mikseivät ihmiset tee mitään? Yritän huitoa, huutaa saadakseni muiden huomion, mitään ääntä ei tule ulos. Kalja tunkeutuu kurkkuuni ja tukehduttaa minut, vaivun mustuuteen.

Herään ikuisuuden päästä käteen joka ravistelee minua. "Du måste gå, de här är inte motel!" Tumma tyttö sanoo minulle lähes yhtä huonolla ruotsilla kuin omankin on. Kohautan olkiani ja nousen ylös. En jaksa puhua, horjun hetken tajunnan rajamailla, mutta saan otteen itsestäni. Tyttö katsoo minua halveksivasti ja tunnen tarvetta selittää. "Det är diabetes" Sanon heikolla äänellä. "Jag måste ta... finns här toalett nånstans?" Tytön ilme siliää hiukan ja hän osoittaa minulle tietä ja paapattaa ajohjeita vessaan. Ei sentään luota niin paljoa, että veisi minut vessaan. Näytän hänelle insuliinipulloa jonka olen löytänyt SJ:n postijunasta jossa nukuin yöni ja nyt tyttö tuntuu uskovan minua ja tarjoaa apuaan. Sanon tulevani toimeen, lupaan tulla kohta takaisin, pyydän häntä vahtimaan tuoppiani. Hoipertelen vessaan, missä oksennan sisuskaluni ulos, kun mahani on tyhjä otan taskustani pillerin jonka sain narkkarilta, huuhdon sen alas limulla. Hetken päästä oloni helpottaa ja pesen kasvoni ja harjaan hiukseni. Katson kuvajaistani, näytän lähinnä ruumishuoneelta karanneelta, mutta valkoisuutta lukuunottamatta olen kohtuullisessa kunnossa. Poistuessani moikkaan vanhaa miestä joka pitää huolen assanvessankassasta, tuurailen joskus häntä. Menen takaisin kahvilaan, joka on lähes tyhjä, istun pöytääni ja tyttö tuo minulle tuoreen tuopillisen olutta, kiitän häntä. Hän jää pöytääni tupakalle ja kyselee diabeteksesta. Joudun keksimään päästäni kuinka diabetes hankaloittaa elämääni, onneksi olen sairaanhoitaja äidiltäni kuullut jotain diabeteksestakin.

Till Stockholm

Olen elänyt jo jonkin aikaa Formositan loisena. Heräsin puolen päivän aikaan, ruokin kissat ja tiskasin, lopun päivää vain lekottelin. Yhtenä päivänä kävin asunnoltani hakemassa vähän tavaroita. Päästyäni Formositan asunnolle kaivoin laukustani xanorit, heitin niitä naamariini, ja vedin loput vodkastani ja nukahdin.

Heräsin kaameaan meteliin, Formosita oli kutsunut paikalle kaverinsa ja he läiskivät avokämmenellä kasvojani. "Mitä vittua?" Karjaisin. "Sä et heräänny millään ja mä soitin Belluksen paikalle, mikä sulla on?" Hän sanoi hätääntyneenä. "Ei mitään, mulle tulee näitä kohtauksia joskus, eräänlainen narkolepsia vaan. Nou hätä." Vastasin nousten istumaan, en uskaltanut nousta seisomaan, sillä tiesin etten pysyisi pystyssä. Bellus huomasi tyhjän xanor levyn pöydällä. "Hei, se on vetäny pillereitä ja viinaa." Hän sanoi, Formosita otti levyn, käänteli sitä hetken kädessään, hänen naamansa punehtui. "Vittu!" Hän kirosi. Hän käski Bellusta poistumaan ja Belluksen lähdettyä Formosita ajoi minut pihalle, mikä ei ollut yllätys, tiesin hänen entisen poikaystävänsä olleen narkkari joka tyhjensi hänen kämppänsä. Keräsin kamani kassiin ja häivyin. Formosita ja neljän seinän sisällä olo olivatkin alkaneet kyllästyttää minua. Siinä mielenhäiriössä raahauduin luennolle ja kuin minulle vittuillakseen oli kohtalo tuonut eteeni luennon, jossa puhuttiin Valitun kansan synnissä elämisestä. Nukahdin lähes heti alkuhöpinöiden jälkeen, luennoitsija oli tuota itsekseen mumisevaa tyyppiä joka vähän väliä eksyy aiheesta ja välillä hyppää aivan toiseen aiheeseen palaten hetken päästä asiaan jonka oli jo kerran selittänyt. Herättyäni torkahduksesta minua kusetti, nousin hiljaa ylös ja poistuin. Jossain vaiheessa he huomaisivat ja poistaisivat minut opiskelijalistoilta.

Ulkona tapasin Caedon joka oli lähdössä Tukholmaan, päätin lähteä hänen mukaansa. Nostin kaikki rahani, joita ei kovinkaan paljon ollut, soitin äidilleni olevani jonkin aikaa poissa ja pyysin häntä maksamaan vuokrani yms. juoksevat kulut. Laivaterminaalissa kävelin autokannen kautta sisään ja ihmetyksekseni kukaan ei kysynyt lippuja missään vaiheessa. Menimme Caedon hyttiin odottelemaan, että baarit aukeavat.

Baarien auettua me keskityimme ryyppäämiseen, välillä Caedo kävi varastamassa tax-free puodista pari viinapulloa, minä ostin kartsan tupakkaa. Aluksi istuimme pubityyppisessä ravintolassa, jossa esiintyi englantilainen kaveri joka soitti Beatlesin biisejä, Caedo meni kaverin luo juttelemaan ja hetken päästä kaveri ilmoitti, että oli Caedon vuoro esiintyä. Englantilaisen säestäessä kitaralla Caedo lauloi aluksi Beatlesin Hey Juden, sitten hän meni koskettimien ääreen ja pienen sähläyksen jälkeen he saivat sen soimaan ja hän esitti oman biisinsä, jonka melankolinen erotarina iski porukkaan. Mietin, että jonkun pitäisi toimia Caedon managerina, hankkia hänelle levydiili, sillä tiesin että hänellä on liuta hyviä biisejä varastossa. Biisin aikana kiersin porukkaa ja kerjäsin rahaa. Useimmat antoivat kolikoita, mutta muutamat heltyivät antamaan seteleitäkin. Caedo palasi pöytäämme ja samassa muutama tyttö tunki väkisin istumaan kanssamme, Caedo oli komea poika ja rokkari, voisiko nuori nainen enempää vaatia mieheltä? Caedo ei pannut saamaansa huomiota pahakseen, vaan käytti sitä häikäilemättä hyväkseen ostattamalla itselleen lisää viinaa, josta minäkin sain osani. Yksi naisista istui syliini, ja vaikka hän kiinnitti huomionsa Caedoon en pannut sitä pahakseni, sillä pöydässä olevista naisista ainoana hän jutteli myöskin minun kanssani. Hetken päästä Caedo häipyi kahden tytön kanssa käymään jossain, oletettavasti hytissään, koska hän ei halunnut minua mukaan. Sylissäni istuvaa lukuunottamatta muut häipyivät paikalta, sylissäni istuva nousi ylös, haki baarista kaksi olutta ja tarjosi toisen minulle. "Tuo potra Kaparin poika, näki neien ravintolassa, sydän rinnassa sykähti: Liet minulle mielitietty?" Lausuin hänelle kiitokseksi. "Ootsä runoilija?" Hän kysyi. "Mieleni minun tekevi myöntävästi vastata, mutta loitsu jonka lausuin oli kylläkin silkkaa Leinoa, Eino Leinoa.Tosin ton biisin, jonka Caedo lauloi, sanat kirjoitin minä." Valehtelin sujuvasti, olin kirjoittanut vain osan toisesta säkeistöstä. "Ai, lausuisit sä runojas mulle?" Hän sanoi kinnostuneena. "No emmä nyt muista yhtään, mutta odotas hetki niin mä kirjoitan sulle runon. Onks sulla kynää?" Kysyin, otin huikan oluesta ja otin vastaan tarjotun kynän. Mietin hetken ja kirjoitin karaokelapun taakse mitä mieleeni tuli:

Istuit syliini,
aristokraattinen niskasi
houkutteli suutelemaan,
mutten tohtinut
Voisinpa hiustesi kuunkehrään
upottaa kasvoni,
suudella estottomasti
heleää ihoasi.

Lausuin runon juuri parahiksi ennen kuin karaoke alkoi, ja annoin lapun hänelle. Hän katsoi hetken minua ja purskahti nauruun. "Hei, ota huomioon, että mä oon kännissä ku ankka." Sanoin tuohtuneena hänen naurustaan, olin yrittänyt parhaani. "Ei, emmä sitä, runo on ihan ok, mä vaan aattelin et sä vaan brassailet ja kirjoitat mulle jonkin Leinon runon." Hän sanoi ja kertoi lukevansa kirjallisuutta, miksiköhän tapaan vain akateemisia naisia? Caedo palasi mukanaan toinen tytöistä jonka kanssa hän oli lähtenyt, lähdimme hänen kanssaan käymään kusella, ja kerroin koko tarinan hänelle. Hän nauroi ja sanoi: "Sustahan kehittyy oikein naistenmies, mä en ainakaan keksi parempaa tapaa iskeä muijia ku kirjoittaa niille rakkausruno. Tai no jo, ehkä jos kirjottaa sille biisin, mut se ei onnistu raflan pöydässä." Latasimme piippuni Caedon taskustaan löytämällä kamalla ja laitoin sen taskuuni, menimme yläkannelle ja polttelimme piipullisen. Alas mennessämme aistini alkoivat seota, mutten välittänyt siitä. Palasimme baariin, jossa tytöt vielä odottelivat meitä. Painuimme yökerhoon, jonka nurkassa kuhertelimme. Lopulta runotyttöni otti ja vei minut hyttiinsä pikapanolle, josta kaiketi suoriuduin, olin siinä vaiheessa aivan pihalla. Välillä herätessäni tähän todellisuuteen olin naimassa häntä. Nain häntä kunnes ajattelin homman olevan selvä, ajantajuni oli kadonnut ja vehkeissäni ei ollut tuntoa. Hän huomasi etten ollut saanut. Kävimme suihkussa, ja hän lupasi seuraavan kerran olevan parempi, en kertonut ettei vika ollut hänessä vaan sisääni ahtamassa kamassa ja viinassa, joskus ne vievät tunnon. Menimme diskoon, jossa runotyttöni tanssi jätkien piirittämänä, hän huokui sitä seksinjälkeistä hehkua joka veti miehiä puoleensa. Joku on saanut häneltä, ehkä minäkin... Minä istuin ja vedin viinaa sisälleni, hän, tai seksikään sen puoleen, ei enää kiinnostanut minua. Diskon sulkemisaikaan runotyttöni palasi luokseni ja menimme hänen hyttiinsä jossa oli toinen tyttö nukkumassa. Kävin runotytön viereen nukkumaan.

Aamulla heräsin helvetilliseen päänsärkyyn ja pahanoloon, nousin ylös ja kävin oksentamassa, istuskelin alasti sängynlaidalla ja join lattialta löytämääni liköörinlitkua. Ja mietin olinko sittenkin uudelleen nainut runotytön kanssa, muistin käyneeni vaatteet päällä nukkumaan. Tytöt nukkuivat ja runotyttöni kuorsasi kovaäänisesti. Puin hiljaa päälleni, otin likööripullon mukaani ja häivyin ennen kuin jompikumpi heräisi. Vähän aikaa harhailtuani löysin Caedon hytin, potkin ovea kunnes hän tuli avaamaan. "Onks pakko metelöidä tolla lailla tähän aikaan aamusta?" Hän sanoi avatessaan oven, lyyhistyin sänkyyni, join liköörin loppuun ja jatkoin uniani.

K-18 - sisältää heteropornoa

Käydessäni kaljalla huomaan vanhan ihastukseni, Formositan, johon olin ihastunut 12-14 vuotiaana kansakoululaisena. Sotkin hänen huivinsa - jonka olin varastanut haistellakseni hänen tuoksujaan - spermaani, jolloin sain siihen astisen elämäni suurimman sätkyn, sillä milloinkaan aiemmin ei penikseni ollut ulostanut moista visvaa. Uskovaiset vanhempani eivät olleet kertoneet minulle mitään seksistä, oli kuin sitä ei olisi ollut olemassakaan. Päivien ajan pelkäsin penikseni sairastavan jotain tautia, irtoavan, onneksi kirjastossamme salaa luetut seksivalistuskirjat tulivat avukseni. Saatuani selville mistä oli kyse olin ylpeä, olinhan nyt Mies. Katsellessani hänen tanssiaan muistelin kouluaikoja, siihen aikaan tutkiskelimme tyttöjen anatomiaa heidän puolisuosiollisella avustuksellaan. Harrastimme keilailua, heilautimme kätemme tyttöjen haaroihin, mistä he eivät pitäneet. Kerran menin yhden tytön kanssa luokan takana olleeseen varastokoppiin, ja siellä, muovisen luurangon katsellessa, sain minäkin ensimmäisen kerran tuntea tytön pillun lämpimyyden, koko ajan hänen voihkiessaan pelkäsin, että tein sormellani hänelle väkivaltaa ja tunsin syyllisyyttä. Kunnes hän alettuamme seurustella kertoi itsekin halunneensa sitä. Molemmin puolisesta halusta huolimatta emme vuoden seurustelun aikana kertaakaan "toteuttaneet suhdettamme."

Nähdessäni tuon vanhan himoni kohteen kaikki häneen kohdistamani seksuaaliset tunteeni nousivat pintaan, halusin häntä. Suunnistan väkijoukon lävitse hänen pöytäänsä ja jään seisomaan sen viereen. Hetken päästä hän tulee hiestä kiiltäen takaisin pöytäänsä ja istuutuu tuolilleen. "Onks toi paikka vapaana?" Kysyn osoittaen tuolia hänen vieressään. "Ainakin jonkin aikaa, ystäväni lähtivät hakemaan rahaa." Istun hänen viereensä, minun ei tarvitse keksiä puheenaihetta, sillä hän kysyi olenko minä minä. Vastaan myöntävästi ja kerron hänelle olleeni koulussa ihastunut häneen, kerron jopa varastaneeni hänen huivinsa voidakseni öisin haistella hänen tuoksuaan. Heti sanottuani sen tiedän sen olleen virhe, mutta asia lipsahti ulos suustani enkä enää voi mitään. Hän nauraa, ja pitää tekoani söpönä. Päätän olla tuskallisen rehellinen "Et pitäisi sitä söpöä jos tietäisit mitä kuvittelin tekeväni huiviasi haistellessani." Keskustelumme muuttuu vähitellen hyvinkin uskaliaaksi. Hänen ystävänsä, kaksi naista ja kaunis poika, tulevat paikalla, ja minä olen pakotettu kiilautumaan Formositan kylkeen jotta kaikille saataisiin tilaa. Hän kertoo juhlivansa valmistumistaan, he olivat tulleet yökerhoon jatkoille. Kerron hänelle opiskelevani teologiaa, mikä teoriassa pitääkin paikkansa, olenhan yhä koulussa kirjoilla vaikken sielllä juurikaan käy kuin syömässä. Hän pyytää minua kotiinsa jatkoille. Tunnen häntä kohtaan suurta himoa, ja hivenen petyn kun hän kertoo muunkin porukan tulevan sinne, lähden kuitenkin muiden mukaan.

Pian olemme Munkassa kolmen huoneen kämpässä, jossa on mahtavan kokoinen olohuone, joku laittaa stereot soimaan, en tunnista ruotsiksi laulavaa bändiä, mutta musiikki on mukiinmenevää. Kysyn juotavaa ja seuraan Formositaa pieneen keittiöön, hänen kumartuessaan ottamaan olutta lattiatasolla olevasta jääkaapista näen minihameen alta vilauksen vaaleaa reittä stay-up sukan yläpuolelta, hän nousee ylös ja suutelee minua työntäen kielensä suuhuni. Sanovat naisen haluavan yhdyntää kun hän suudellessaan työntää kielensä suuhusi, simuloitu penetraatio kuulemma. Suudelmasta sukeutuu kiihkeä kohtaus, jonka keittiöön tuleva kaveri keskeyttää. "Jaahas..." Meidät keskeyttänyt kaunis poika sanoo. "..mun gaydar taitaa olla epäkunnossa mä meinasin yrittää iskeä sut." Hän jatkaa, virnistän ja sanon: "Ei mitenkään mahdoton ajatus sekään..." En tiedä olenko tosissani, mutta sisimmässäni tunnen olevani enemmän tosissani kuin haluaisin myöntää itsellenikään. Palattuamme olohuoneeseen ihmiset, kuultuaan mitä opiskelen, kyselevät minulta kaikenlaista uskonnosta, ja minun epäortodoksisista mielipiteistäni syntyy mahtava väittely, ei minun, vaan homopojan ja vanhemman naisen kesken. Livahdan tanssimaan Formositan kanssa, ja minä tottumattomana tanssijana annan hänen viedä. Hän painautuu lähelleni ja keinuttaa meitä, sillä tanssilattialla ei ollut juuri lainkaan tilaa liikkua. Heilumme musiikin aalloilla ja hetken päästä huomaan nauttivani siitä. Hän painautuu vielä tiukemmin kiinni minuun ja tunnen hänen rintansa vatsaani vasten. Äkkiä hänen kätensä livahtaa paitani alle ja hän hyväilee selkääni. Vilkaisen ällistyneenä häntä ja hän hymyilee minulle. En oikein tiedä mitä tehdä, niinpä suutelen häntä otsalle. Hänen kätensä kulkiessa pitkin selkääni tunnen kuinka kyrpäni alkaa nousta ja tiesin hänenkin tuntevan sen. Hän painaa vatsaansa vasten sepalustani ja keinuen hinkkaaa itseään vasten seisovaa kyrpääni. Kappaleen loputtua hän taluttaa minut istumaan ja istuutuessani siirsin vaivihkaa kullini parempaan asentoon, farkun saumojen hinkatessa inhottavasti sitä. Sytytän tupakan ja tarjoan hänellekin. Sanomme muille hakevamme lisää juomista ja menemme keittiöön, siellä Formosita tulee syliini ja me suutelemme. Näykkään häntä korvasta ja suutelemme uudelleen intohimoisesti, hänen kätensä eksyy T-paitani alle hyväilemään rintaani, hän tuntuu tietävän mistä miehet, tai ainakin minä, pitävät. Tunnen kuinka hänen sormensa leikittelivät nänneilläni ja annan käteni eksyä hyväilemään hänen reisiensä sisäpintaa, jolloin hän työntää kielensä suuhuni. Suutelemme pitkään käsiemme seikkaillessa vaatteittemme alla. Erkaannumme toisistamme vastahakoisesti kun muut tulevat paikalle katsomaan missä viivyimme, ja nähtyään mitä olimme tekemässä käskevät meitä menemään makuuhuoneeseen."Mä tiesin et sä oot hellä rakastaja." Hän häpeilemättä sanoo muiden kuullen minulle. "Mistä hän sen muka tietää?" Ajattelin. Palaamme tanssilattialle ja tällä kertaa tanssimme on enemmänkin esileikkiä; antaudumme kielisuudelmaan ja annamme käsiemme vaellella pitkin toistemme vartaloa, muiden hihkuminen vain innostaa meitä.

Muiden jatkaessa juomistaan, me vetäydymme makuuhuoneeseen. "Ei hätää, tän liukuoven saa lukittua." Hän sanoo ja lukitsee oven. Hän kaataa minut sängylle ja tulee päälleni, riisumme toisiamme suudellen, mikä on hyvin vaivalloista. Hän näykkäisee nänniäni ja samaan aikaan lähes revin hänen toppinsa rikki yrittäessäni saada sitä hänen päänsä yli. Käännän hänet alleni, laskeudun alas ja näykin hänen korvalehteään. Hän värisee ja menee kananlihalle, jatkan suukottelemalla hänen kaulaansa, niskaansa, olkiaan, laskeutuen alemmas kohti kahta vaaleaa kukkulaa, joiden ruskeanpunertavien nännien nipukat seisoivat odotuksesta väristen. Katselen hetken kuinka hänen rintansa kohoilivat raskaan hengityksen tahdissa ja lopulta nuolaisen nänniä. Pyörittelen kieltäni nännin ympärillä ja Formosita alkaa voihkia hiljaa. Imaisen nänniä ja näykkäsen sitä hellästi hampaillani. Siirryn sitten toisen nännin kimppuun, samalla vapaalla kädelläni hyväillen toista rintaa. Hän on kireänä kuin viulunkieli, nousen hänen viereensä ja vedän hänet itseäni vasten ja suutelen häntä uudemman kerran. Olemme hetken sylikkäin suudellen, hän vastaa kiihkeästi suudelmaan. Käyn hänen päälleen ja jatkan hänen vartalonsa suutelemista ja nuolen sitä joka puolelta, paitsi... pillua. Hän kiemurtelee, mutta minä painan hänet takaisin selälleen. Nousen hetkeksi ja katson häntä, hänen ihonsa on uskomattoman vaalea.

Käyn näykkimään hänen kovia nännejään samalla hivellellen kädelläni hänen reisiensä sisäpintaa aivan pillun vierestä. Hipaisen hänen pilluaan pikkareiden lävitse ja tunnen kuinka ne olivat aivan märät, tämä tyttö tuntui kostuvan ennätysajassa, juodulla viinallahan ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, ei, kyllä kaikki on minun ansiotani. Vedän märät pikkarit pois hänen jalastaan ja pääsen ensimmäistä kertaa katsomaan hänen pilluaan. Hänen pillunlihansa erottuivat yllättävän tummina vaaleasta ympäristöstään, häpyhuulet olivat turvonneet ja minä sukellan. Aluksi kiusoittelen häntä vain kieleni kärjellä hipaisten, lopulta levitän koko pillun näkyviin ja alan nuolla pitkin hartain vedoin, hän tuoksuu kiihottavalta ja maistuu hyvältä. Työnnän kieleni sisälle vain tunteakseni hänen pillunsa kieleni ympärillä. Nuolen ja näykin klitorista ja kun imaisen klitoriksen suuhuni hän alkaa täristä ja hihkaisee ääneen. Odotan hetken hänen tasaantumistaan ja kuuntelen olohuoneesta kuuluvia ääniä, siellä meno tuntuu jatkuvan entisellään; homopoika ja vanhempi nainen väittelevät kovaäänisesti, heidän äänensä jopa peittävät musiikin. Jatkan nuolemista työntäen nyt sormeni hänen sisälleen, hänen pillunsa on hyvin tiukka. Liikuttelen sormiani hänen sisällään ja nuolen klitorista. Hän päästelee välillä pieniä kilhaduksia ja uskon hänen saavan pieniä orgasmeja pitkin matkaa. "Nai...minua..." Hän voihki. Nousen hänen päälleen ja asetan kovana ja vaativana seisovan kyrpäni hänen pillunhuulileen ja hieron terskaani niihin laittamatta kyrpääni sisään. Formosita voihkii äänekkäästi ja liikuttaa persettään yrittäen saada kyrpäni sisälleen. Laitan kyrpäni hollille ja hieron vielä hetken kullini kärjellä hänen pilluaan ja työnnän sen lopulta sentti sentiltä varovasti hänen tiukkaan vittuunsa, joka antaa vähitellen periksi kyrpäni hyökkäyksen alla. "Uaaah!!" Formosita päästelee kovaäänisesti. Nain häntä hetken ja työnnän kyrpäni niin syvälle kuin vain saan ja käännän hänet mahalleen pitäen huolen ettei luolakoirani lumpsahda ulos kosteasta luolastaan. Vedän paksun peiton mytyksi hänen mahansa alle ja siinä hän on: valkea kiinteä perse pystyssä, kyrpäni syvällä vitussaan. Ihailen hetken tuota näkymää, ja nussin sitten häntä kiihkoisasti pitäen kiinni hänen perseestään, katson koko ajan kuin itseni ulkopuolelta tätä pornoleffaa, vaalea kyrpäni kirnuaa Formositan vittua ja hän ulvahtaa joka työnnöllä, en enää tiedä ulvooko hän kivusta vai nautinnosta, mutta itsepähän pyysi minua nussimaan häntä. Formosita jännittyy aivan jäykäksi ja laukeaa huutaen, minulta on vielä tulematta joten jatkan nussimista kaikin voimin, hänen orgasiminsa jälkiaallot lypsävät kyrpääni ja lopulta minä ryöpsäytän DNA:ni hänen sisälleen. Nousen hikisenä hänen päältään ja käyn istumaan sängylle. "Sä oot hyvä." Hän hetken päästä sanoo, en vastaa mitään, sillä yritän kuunnella mitä olohuoneessa tapahtuu, siellä on liian hiljaista. Samassa mieleeni juolahtaa ettemme käyttäneet kortsua: "Voi vittu!" Ähkäisen ääneen toivottavasti hän syö pillereitä, ja toivottavasti hänellä ei ole tauteja... Toisaalta, sydämessäni tunnen, että ansaitsen jonkun sukupuolitaudin. Tiedän syyllistäväni itseäni, poika voi lähteä ahtaista uskonnollisista piireistä, mutta niissä sisäistettyä synnintuntoa onkin hankalampi hinkata pois.

Kloonikylvyssä

Istun tulikuumassa kylvyssä Caedon vanhempien jättimäisessä kylpyammeessa ja jostain syystä mieleeni kohoaa ex-tyttöystäväni kuva, se suhde on kuollut. Hänen alaston vartalonsa mielessäni tekee temppuja joita hän ei koskaan olisi tehnyt, kuvitelmaani ilmestyy mieleni sopukoista komea alaston poika, haluan häntäkin. Mitään ajattelematta vedän käteeni, sperma purskahtaa hassun näköisesti punaisesta tulivuorestani. Klöntit leijailevat veden alla, uivat etsien munasolua, toinen klönteistä etsiytyy kiinni reiteeni ja mieleeni kohaa kuva siitä kuinka omat siittiöni tunkeutuvat ohuen orvaskeden lävitse ja hedelmöittävät soluni. Reidestäni kasvaa ulos jokin jonka tarkoitus oli olla kloonini, mutta ylimääräiset kromosomit muuttavat sen unieni saalistaja pedoksi. Voi raukkaa, minun geeneilläni kolhit vain päätäsi seinään!

Masennus alkaa helpottaa

Pari viikkoa makailin sängyssä hautoen ajatuksia joista en saanut kiinni, vain palasia sieltä täältä. Ajatukseni ovat omia olentojaan, ne tulevat, menevät, riitelevät kanssani, lähtevät ovia paiskoen. Muutan sänkyyni, vaivalloisesti horjuen nousen vain käymään vessassa. Ryven sieluni mustimmissa aukoissa. Jossain vaiheessa alkaa helpottaa, elämä ei vielä tunnu elämisen arvoiselta, mutta mielikuva isästäni pitämässä puhetta hautani äärellä tuntuu niin vittumaiselta että haluan elää. Vihaan isääni, miestä joka tuomitsee kaikki, mutta puhuu silti Jumalan armosta, haluan tappaa kummatkin. Jumalan tappaminen tuntuu helpommalta. Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" Ja tuo olento muka haluaa meille pelkkää hyvää?

Homoseksualismia ja Gnostilaisuutta

En tiedä mitä minulle on tapahtumassa, olen sanoutunut irti kaveripiiristäni ja ryyppään yksinäni seuranani vain videot ja pino kauhu-, ja pornoleffoja ja Amiga jonka sain isältäni syntymäpäivänäni. Dokaan, katson leffoja, dokaan, syön pillereitä jotka ostin kadulta, dokaan, vedän kodeiinia, katson leffoja, pelaan. Välillä näen TV-ruudussa itseni tappamassa tai kuolemassa, välillä... en tiedä. En enää tiedä mitä päässäni tapahtuu ja enkä edes välitä. Elämäni on perseellään, mutta itsehän sen ennustin koulupsykologille: "Musta tulee spurgujen Kuningas!". Kämppäni on täynnä tyhjiä ja täysiä viinapulloja, täyteen kirjoitettua papereita, joille kirjaan ylös ajatuksiani ja sekopäisiä runoja. En enää ymmärrä itseäni, mutta olenko koskaan ymmärtänytkään? Tiedän etten enää usko ainakaan kristittyyn Jumalaan, olen menettämässä viimeisetkin pisarat uskosta johon minut on kasvatettu. Nykyisin en tiedä edes mitä olen tehnyt, puhelimeni on murusina lattialla, muistissani on enemmän mustia aukkoja kuin avaruudessa. Joskus epäilen niiden johtuvan skitsofreniasta.Joskus olen varma, että joku muu jakaa ruumiini kanssani. En kykene luopumaan Jumalasta, enkä kykene uskomaan häneen. Enkä kykene luopumaan päihteistä, ne lohduttavat ja vievät hetkeksi tuskan pois. Jumalan rakkaus on kummallista, en koskaan ole päässyt siitä perille. Uskovaiset ovat väärässä, Jumalallinen armahdus ei auta, ellet voi itse antaa anteeksi itsellesi. Teologia ei sovi uskovaiselle, homoseksualistista taipumuksista puhumattakaan. Istun alastomana silmät sameina nojatuolissa J&B leka kädessäni, pikkusikari suupielestä roikkuen. Tuijotan TV ruutua jossa Jason tökkii fallossymboliaan isorintaiseen teinityttöön, joka on syyllistynyt esiaviolliseen seksiin. Siinäpä se, me, tai vain minä, väliäkö tuolla, olen itseni me, emme vieläkään voi päästä eroon synnintuskistamme, vaikkemme enää edes usko Jumalaan. Koko saatanan porukka on niin aivopestyä, että pieni pano auton takapenkillä tuntuu suuremmalta synniltä kuin tappo. Avoliitto, Abortti, Aviorikos ja Homous ovat pahimmat synnit mihin voit syyllistyä.
"Isä, minä hakkasin veljeltäni hengen pois!"
"Poikani, kadutko syntejäsi?"
"Voi Isä, kadun, Kadun!"
"Syntisi on anteeksi annettu."
"Kiitos, Isä...?"
"Niin poikani?"
"Tänne tullessani annoin nuoren kauniin poikahuoran ottaa minulta suihin..."
"Ole kirottu! Helvettiin sinut tuomitaan, saatanallinen huorintekijä, kirottu sodomiitti."

Olisivatpa Gnostilaiset voittaneet, vähitellen olisi Demiurgin aika.

Minut on kahlehdittu seinään ja jättimäinen alaston mies jonka lihakset kiiltelevät kiihottavasti heiluttelee veistä naamani edessä, penikseni seisoo uljaammin kuin koskaan aiemmin...ja minä herään. Näiden painajaisten on loputtava, en ole nukkunut kuuteen viikkoon koska herään heti nukahdettuani painajaisiin. Orgasmin hetkellä Kuolema ja Jumala syleilevät minua, Kuoleman kylmät androgyyniset sormet ja Jumalan rankasta työstä ahavoituneet sormet hyväilevät minua sen ikuisen sekunnin ajan. Jos ikuisuudessa ei ole Kuolemaa, ei siellä ole onnea. Kuoleman lahja on parasta mitä Jumala meille on antanut. Nukahtaminen on vaikeaa, pelkään unta. "Olenko lopullisesti sekoamassa?" Kysyn itseltäni.

"Pidätkö sinä viiltelystä ja SM:stä?"
"En tiiä en oo kokeillu."
"Oletko sinä homo?"
"En kai, lähinnä kai bi tai bitero, en kuitenkaan hetero."
"Miksi sitten näet näitä SM-homo unia?"
"Emmä tiiä. Mä kyllä pidän kauhusta."
"Kiihotutko sen voimallisen miehen vallasta sinun ylitsesi?"
"En tiiä, kiihotun kyllä, mut onko se seksuaalista?"
"Sinunhan se pitäisi tietää."
"Kuinni?"
"Sinähän näitä unia näet, sinun alitajuntasi niitä ohjaa?"
"Ei saatana takuulla ohjaa, sitä paitsi Freudilaisuus on niin OUT!"
"Kuka muukaan näitä unia sinulle esittäisi?"
"Vitustako mä tiiän?"
"Sinä alat hermostua."
"No totta vitussa alan! Mä en oo nukkunu kuuteen viikkoon ku herään vitun painajaisiin!"
"Muttei raivostumisesi minulle auta asiaa."
"Vittuks sillon välii? Jolleki mun on raivottava ja ku sä oot mä ni sä oot paras kohde."
"Tuossa ei ole järkeä, kuinka niin minä olen sinä?"
"No ku mä oon täällä yksin, ergo: sä oot mä."
"Kuulostaa kauhealta, riitelet itsesi kanssa, tarvitset kipeästi hoitoa!"
"Yeah beibe! Mut mielummin mä tapan sut!"

Iivanan julma kuolema

Lahjaksi saamani sukkanauhakäärme on pääsyt pakoon terraariostaan ja luikertelee pitkin kättäni ja poistuu kaaoksesta kylpyhuoneen lämpöön. Eilen ovella kävi mustalainen joka myi jotain, mutta lähti säikähtäneenä pois nähtyään sinimustaksi palloksi turvonneen naamani, siihen pisti ampiainen. Ääneni katosi, ehkä saan sen takaisin, on vaikea hengittää. Puutarhassa tarvitaan käärmettä. Halajan vapautta, mutta etsiydyn aina niiden ihmisten seuraan jotka haluavat omistaa minut. Aivoni haluavat jälleen tyydytystä. Morrison lavasti kuolemansa, minä elämäni. Mielikuvittelen aivoni räjähtävään orgasmiin ja vajoan tummaan, vapauttavaan Transilvaanian Vladin yöhön.

Aamulla oksentaessai vilkaisen suihkukoppiin, käärmeeni, Iivana Julma makaa elottomana suihkukopin lattialla. Nostan sen ylös, se ei värähdäkään. Iivana Julma on kuollut. Laitan hänet muovipussiin ja päätän haudata kunhan oloni paranee. Kuolema viehätti minuakin näinä aamuina.

Parin päivän päästä tuon paikallisesta lähiöpubista iskemäni tytön asuntoni sekamelskaan. Hän menee vessaan ja hetken päästä kuuluu kaameata kirkumista. Menen vessaan jossa hän seisoo housut kintuissa virtsa valuen pitkin reisiä ja lattialla on muovipussi, josta pilkottaa Iivana Julman hyvin eläväisen näköinen pää. Työnän Iivanan takaisin muovipussiin ja suljen suun tiukasti. "Tuutsä mun kanssa hautaan Iivanaa?" Kysyn paikoilleen jähmettyneeltä tytöltä. "Onkse kuollu?" Hän kysyy väräjävällä äänellä. "Joo, mun pitäisi haudata se." Tyttö tuijottaa lasittunein silmin ensin minua, sitten muovipussia. "Ei kai niitä oo lisää?" Hän kysyy. Pudistin päätäni ja poistun vessasta, laitan hellästi Iivanan sängylle ja otan kaapista ylimääräiset farkkuni, jotka käyn antamassa tytölle. Otan Iivanan käteeni ja menemme tytön kanssa pieneen metsikköön, löydän hyvän paikan Iivanalle ja sen löydettyäni tajuan ettei minulla ole mitään millä kaivaa. Kaivan taskustani metallisen pikkusikariaskin, tyhjennän sen sisällön taskuuni ja alan kaivaa sillä. Pitkään ähkittyäni saan aikaiseksi tarpeeksi syvän montun. Asetan iivanan varovasti sen pohjalle, lausun ensimmäisen mieleeni tulevan ajatuksen "Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista? Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa, mutta näkee alas maan syvyyksiin. Ei ole taivaassa, ei maassa ketään hänen vertaistaan! Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta ja asettaa hänet ylhäisten joukkoon, kansansa ylimysten vierelle, anna tämän maan tomussa luikerrelleen pienokaisen luikerrella valtakuntaasi." Tamppaan haudan tiiviiksi, ja nousen ylös. "Luikertele Pietarin ohi taivaaseen." Kuiskaan hiljaa itkien. Iivana oli ollut ainoa olento joka koskaan oli ollut minusta riippuvainen ja vain parissa kuukaudessa olin tappanut hänet. Ja unohtanut muovipussissa vessan. "Mä rakastin sitä!" Huudan yötaivaalle. Kävelen tyttöön tukeutuen takaisin asuntooni. Riisuudun alasti, kaivaudui sänkyyni ja nukahdan itkien hämmentyneen tytön syliin. Muita elämä raastaa, minut se raa'istaa.

Festarit osa II - uusi uljas uskonto

Käytyäni kauniin pisamanaamaisen enkelini kanssa normaalit soitellaan- soitellaan-tavataan- kirjoitellaan -rituaalit lävitse ja jättettyäni hänet taianomaiseen telttaansa edes yrittämättä ruuvata hänen henkisesti sukurutsaista reikäänsä, palasin pakettiautollemme. Söin kylmää makkaraa, härskiintyneitä voileipiä ja join lonkeroa. Kaverini kyselivät missä olin ollut, yritin huonolla menestyksellä kuvata heille kokemani valaistumisen. He uskoivat kaiken olleen juoppuhulluuskohtauksen aiheuttamaa hallusinaatiota. En jaksanut väitellä asiasta, tiesin kaiken olleen totta, olin nähnyt väläyksen bodhisattvasta jota tiedostamattani tavoittelin. Halusin vain syödä, nukkua, nukkua pois tältä planeetalta. Humatus halusi lainata kenkääni kadotettuaan omansa, enkä minä välittänyt, viekööt vaikka housuni kunhan antaisivat minun nukkua. Heidän mentyä käperryin ohjaamon penkeille nukkumaan, jos heillä olisi tuuria he saisivat iskettyä itselleen seksikumppanin ja jos olisin silloin takapaksissa joutuisin heräämään ja siirtymään pois. Ja minä nukuin pois maailmasta.

Tipun, kellun pimeydessä, olen kuollut, olen kuollut kaikelle mikä merkitsee mitään, olen vailla elämää ja tiedän elämättömyyden olevan olemista. En halua toivoani takaisin, en olisi ottanut sitä takaisin alastomien nymphien tarjoamalta kultalautaseltakaan. Huomista ei ole, huominen on vain onnettomien robottien toiveunta. On vain tämä hetki, ei muuta. Saatat olla todellisesti kuollut, piano syö sinut, tiiliskivi putoaa lävitse kallosi ja antaa aivoillesi ajattelemisen aihetta, mikään ei ole varmaa, ei edes epävarmuus, millään ei ole merkitystä. Kellun mustuudessa, haistamatta, maistamatta, näkemättä, tuntematta mitään, kellun onnellisessa tiedostamattomassa tietoisuudessa. Ja kehitän taydellisen filosofian, täydellisen uskonnon, niin täydellisen kuin vajavainen olento vain voi.

Festarit osa I - toivon menetys

Heräsin jalat kohemeisina ja pää kohmeloisena. Yritin liikuttaa jalkojani, mutta ne tuntuivat lyijynraskailta. Nousin hätääntyneenä istumaan ja huomasin olevani teltan oviaukossa, puoliksi sisällä, puoliksi ulkona, joku oli peittänyt jalkani hiekalla. Potkin hiekan pois, vedin jalkani sisälle telttaan ja käperryin teltassa nukkuvan tytön viereen. Jalkojeni alkaessa lämmetä mietin kuka hän on? Tyttö ynähti ja käänsi kasvonsa minuun päin. Katsoessani häntä lähes muistin mitä oli tapahtunut. Tiesin olevani autokuskina kavereilleni ja tiesin jutelleeni eilisiltana Huudosta tämän tytön kanssa. Muistin hänen väittäneen, että Huudon päähenkilö on nainen. Painauduin kiinni tyttöön ja nukahdin uudelleen.

Aurinko oli kivunnut pitkälti yli lakikorkeutensa kun minut herätettiin. Tipahdin unten ihmemailta vinhasti pyörivään Entepriseen. Laitoin koko tahdonvoimani pysäyttääkseni pyörimisen. Kuva pysähtyi ja näin edessäni nauravan pisamanaamaisen tytön. "Tupakka." Sain sanotuksi kivutessani istumaan. Katselin ympärilleni oranssisessa, käsin kosketeltavan ummehtuneessa tympeässä valossa. Olin yhä teltassa ja lattialla oli parin tyhjän kaljatölkin ja mutaisten vaatteideni seassa puolitäysi Absolut pullo. Otin sen, avasin korkin ja kaadoin polttavaa viinaa sisuksiini. Helvetillisessä krapulassani viina yritti tulla takaisin ylös, mutta sain pidettyä sen sisälläni. Samassa pieni herttainen punakyntinen käsi ojensi minulle palavan tupakan. "Hyi vittu! Miten sä voit heti aamusta vetää tota?" Tyttö kysyi minulta. "Emmä oikein voikaan, mutta se helpottaa krapulaa paremman puutteessa." Vastasin. "Tiäksä et sä oot hullu?" Hän sanoi minulle ja minä olin puulla päähän lyöty. Löytäessään itsensä tuntemattomasta teltasta pienen kauniin tytön seurasta muisti pohjaan palaneena sitä ei aivan heti odota luonneanalyysiä, kaikkein vähiten paikkaansa pitävää. "Ku sä et varmaan muista ni mä oon Immunda ja sä oot yhä Hullu isolla Hoolla. Jätkä tulee sisään telttaan kolmelta yöllä ja ilmoittaa olevansa kuokkavieras ja alkaa kertoa tarinaa siitä kuinka teräskyrpäiset aaveritarit yritti raiskata sen Yyterin dyyneillä. Sit sä hyppäsit siihen kuinka sä olet Huudon mies ja huusit. Sä muistutat mua mun broidista, sekin on ihan seko ja sekin kokee aina kummallisuuksia päässään ja sit se selittää niitä mulle ja..." Tyttö jatkoi veljestään kertovaa monologia, minä jatkoin Vodkan kittaamista häntä kuunnellen. Hänen mukavan kokoiset rintansa kohoilivat kun hän pitkien virkkeidensä välissä veti henkeä. Hänen isot siniset silmänsä loistivat ja teltan oranssinen hehku loi sädekehän hänen päänsä ympärille. Ihailin tätä vaikutelmaa ja toivoin, että mukanani olisi ollut kamera jolla ikuistaa hänen kauneutensa. Hän jatkoi puhettaan minusta välittämättä, hän oli kuin Papagena ilman höyheniä. Hän puhui ja puhui ja puhui ja minä kuuntelin. Äkkiä pahoinvointi vei minusta voiton ja ryntäsin ulos teltasta oksentaakseni pieneen ruohomättääseen. Oksennukseni oli kuin pakanamaan kartta ruohoviidakossa, läikkä menneisyyttä joka kertoi edellisen päivän tarinaa grillimakkaroista ja oluesta. Palasin telttaan, jossa tyttö virnisteli minulle käydessäni makaamaan pullo kädessäni.

Minut oli lyöty pahoinvoinnin tuolle puolen, tunsin tuskan sijasta onnellisuutta, kahlasin onnellisena pahoinvoinnin meressä ymmärtämättä masokistista onnellisuuttani. Tyttö käpertyi hikiseen kainalooni jatkaen monologiaan. Hänestä pulppusi sanoja jotka kertoivat palvotusta veljestä, joka maalasi kammottavia tauluja, hän rakasti veljeään yli kaiken. Ehkä jonain päivänä joku poraisi reijän hänen kalloonsa ja sieltä pääsisi ulos harmaata limaa josta materialisoituisi hänen veljensä. Sillä maskokistisella hetkellä minä rakastin häntä, rakastin maailmaa, rakastin hänen veljeään, rakastin pahoinvointiani, ulkoa kuuluvaa meteliä, huutavia ihmisiä, aurinkoa, sadetta, happosateita, atomipommeja, raiskaajia ja raiskattuja, kuolleita ja eläviä, kukkia ja kiviä, saasteita, politiikkaa, turhia tavaroita, jääkaappeja, autoja, makuupusseja, muurahaisia, maailmankaikkeutta ja itseäni. Kelluin onnellisena oranssissa valossa ja katsoin tuhoon tuomittua maailmaamme ja rakastin sitä. Ja menetin viimeisenkin illuusioni toivosta, tunnelin päästä näkyvä valo himmeni olemattomiin, sisäistin ettei ole toivoa, ei vapautta, ei elämää, ei rakkautta, nyt voisin rakastaa kaikkea. Rakastin kuten vain kuollut voi; pyyteettä. Ja kuolleiden lailla olin vain elämistä varten. Nukahdin uudelleen ja nukuin unta näkemättä tyytyväistä vanhurskaan unta.

Tiistaitiima vaatekaapissa

Löysin itseni sohvalta, päälläni makasi koira nimeltään Traba, kissa jota kaikki kutsuivat katiksi ja tienviitta. Noustessani varovasti istumaan hyppäsivät tienviittaa lukuunottamatta muut minua patjana käyttäneet pois päältäni. Katsoin rannettani. Katsoin toisen kerran. Vasta kolmannella kerralla viesti meni perille aivoihini; kello oli kadonnut. Nyt en tiennyt mikä kohta vuorokaudesta oli menossa, mikä ei ollut kovinkaan suuri menetys, kellossani oli vain 12 tunnin näyttö ja elintavoillani en koskaan ollut kärryllä oliko aamu-, vaiko iltapäivä. Nousin tienviitta kainalossani ylös ja avasin television, josta tulvi ilmoille tuikitarpeellista tietoa reumatismin eri hoitomuodoista. Tiistaitiima? Mihin maanantai katosi? Mieleni askarrellessa sen muistiblokin kimpussa jonka takaa tieto tuosta kadonneesta päivästä löytyisi, avasin vaatekomeron oven, astuin sinne ja kaivoin takkini taskusta tupakat ja sytytin yhden rutiininomaisesti. "Viittiksä nousta mun päältäni?" Kuului altani. Peräännyin askeleen ja katsoin kuinka epämääräisestä vaatemytystä materialisoitui ihminen. "MItä sä siellä teet?" Kysyin uteliaana, olin jo tottunut tämän Adamsin kartanon omalaatuisuuksiiin, kuten siihen, että talossa on neljä vessanpönttöä, mutta vain yhden alla on lattiassa reikä, mikä välillä aiheuttaa pieniä hajuhaittoja. "No kato ku mä olin kävelemäs tänne ku mä näin kyttäauton!" Timidus sanoi. "Niin?" Sanoin kysyvästi ja tarjosin tupakan. "Kiitti, kato ku mulla on haku päällä ja mä kelasin et ne ettii mua ni mä juoksin tänne Via Dolorosalle ja piilouduin tänne. Sit mä kai nukahdin." Pudistelin päätäni, jos oli minulla ongelmia muistaa maanantaita, niin oli ongelmia hänelläkin. "Mitä helvettiä sulla on kainalossas?" Vilkaisin kainalossani olevaa tienviittaa, siinä seisoi jotta Via Dolorosa. "Ku se näytti niin yksinäiseltä seistessään tuolla tienkulmassa." "Aha." Timidus sanoi kummastuneena. "Lähetsä meijän kanssa reissuun? Noi oli menossa johonkin festareille." Hän kysyi. "Mikäs siinä, ei mulla muutakaan tekemistä ole."

Totuus...

Älä sano noin!

Se asettaa Totuutemme kyseenalaiseksi, älä sano sitä, älä kyseenalaista Totuutta.
Me olemme Totuuden tien valonkantajia, Totuuden tiellä pysymme, emme horju.
Lopullinen Totuus on Tiede, Uskonto, Filosofia, sillä ne etsivät Totuutta ja vain Totuuden etsijä voi olla Totuuden asiamies.

Viis teologeista, jotka uskovat Totuutensa olevan Totta!
Viis filosofeista, jotka kyseenalaistavat kaiken, jotka väittävät Totuuksien kulkevan sykleissä!
Viis tiedemiehistä, jotka uskovat Totuuden löytyvän kokeellisesti!

Meidän Totuutemme ei horju, älä epäile sitä!

Sinä...sinä...Kerettiläinen!

Viekoittelevat sakset

Istuskelen jossain B-oikeudellisessa ravintolassa, jossa työtätekeväiset syövät kiireessä lähteäkseen takasin sorvin ääreen. Minulla ei ole kiirettä, vaivun lievään transsiin ja en liikahdakaan, väräytä evääkään sanoisivat. On vain käsivarret, jalat, ja tietenkin korvat, autot ajavat ohitseni, viemärinkansi kolahtaa jokaisen renkaan alla. Vuokrasin eilen pornoa - ei niin tehdä saa - ja katsoin sitä yöllä. Miksi niissä aina on vain isorintaisia, ampiaisvyötäröisiä luonnottamia naisia joiden vartalo ja kasvot on ostettu pornokaupasta? Itse olen aina pitänyt enemmän pienempirintaisista naisista, teinpoikana olin ihastunut Nastassja Kinskiin. Ruokittiinkohan minua tissista vai pullosta? Viimeiset tipat kaljaa valuvat pitkin poskiani, nousen lähteäkseni takaisin ulkopuoliseen äänten ja hajujen sekamelskaan.

Olen joutunut pikku roballe, aloitin kilometrejä sitten, kuinka pitkälle voi kävellä huomaamattaan? Kävelen puolitajuissani vielä hetken. Astun kolmannen kioskin kohdalla alas, missä olen ostava minttukarkkeja ja tupakkaa, flirttailen keski-ikäisen kioskinmyyjättären kanssa. Työtätekeväiset loistavat possaolollaan, sasinkohan minäkin töitä? Tekisinkö sitä? Auto on ajaa päälleni, jarrut kirskuvat, melkein kusen housuuni, auto väistää ja tööttäilee, kuski auton sisällä huutaa jotain. Ja jatkaa matkaa aivan kuin minua ei olisi ollutkaan tällä kävelykadulla, keräilen siruni ja jatkan matkaani. Pitäisi saada jotain aikaan, käydä edes joskus luennoilla, mutta eksegetiikka kyllästyttää minua, muinaisista kielistä puhumattakaan. On niin paljon tehtävää, sanottavaa, jota en jaksa tehdä enkä sanoa. Käännyn ja lähden tallustamaan kohti steissiä. Siellä hetken mielijohteesta ostan kukkakimpun ja lahjoitan sen mummolle joka muistuttaa edesmennyttä isoäitiäni, suutelen häntä otsalle ja toivotan onnellista elämää.

Kotona herään aamuyön tunteina ja istuudun keittiönpöydän ääreen ja pelkään saksia, pelkään koska mietin kuinkahan paljon sattuisi jos leikkaisin pallini irti? Tee-se-itse-kastraatio. Saksien terät kiiltelevät viekoittelevasti loistelampun kelmeässä valossa. Otan sakset käteeni ja nosten ne silmieni tasalle vain pettyäkseni, ne ovatkin vain tavalliset sakset, puoleensavetävyys on kadonnut. Heitän ne pois, sytytän tupakan ja menen katsomaan tulisiko TV:stä jotain.

Kakaroita kaduilla

Kakaroita kaduilla, hulluina, kukaan ei uskalla. Kakaroita kaduilla, kukaan ei ajattele. Kakaroita kaduilla, hulluine ideoineen, kukka rinnassa, kukaan ei välitä. Kakaroita kaduilla, ideaaleineen, tulitikkuineen, vaarallista, vaarallista, vaarallista. Kakaroita kaduilla, idealisteja, kukaan ei usko, uskalla.

Kaikille kakaroille, jotka eivät halunneet nousta seisomaan maansa puolesta, kaikille kakaroille, joilla on ideoita:

Pysykää lapsina, uskokaa huomiseen, rakastakaa kaikkia kusipäitä joilla on kahleet.

Kakaroita kaduilla, hulluina; tehkää te se, mihin me ei pystytty.

Junailua

Herätyskelloni soi kovempaa kuin voin sietää, mutten välitä, tiedän sen kohta lopettavan. Avaan silmäni ja heti alkaa katto pyöriä vimmattua vauhtia, kohta pyöriminen tasaantuu pelkäksi heilumiseksi. Samassa alkaa toinen herätyskelloni päätä vihlovasti soida. Nousen äkkiä istumaan, mitä minun ei olisi pitänyt tehdä, joku kalautti pesismailalla takaraivooni ja hetkeksi silmissäni mustenee. Yritän uudelleen rauhallisesti ylösnousua, päästyäni vihdoin seisomaan lyö pahoinvoinnin hyökyaalto ylitseni. Suunnistan vessaan posliinialttarin ääreen. Oksennellessani huomaan jonkun makaavan vartalo omalaatuisilla luokilla suihkukopin lattialla, ihmeen pieneen tilaan iso mies mahtuu. Oksennettuani pesen naamani ja ne vähät ehjät hampaat joita minulla on jäljellä saadakseni yrjön maun suustani. Raahaudun keittiöön pysähtyen matkalla ratsaamaan lattialla nukkuvan tyypin taskusta tupakkaa. Sytytän tupakan ja laitan kahvia tulemaan, kahvinkeittimen aloittaessa yks'toikkoisen ruplatuksensa etsin pöydällä olevista pulloista vähiten tyhjää ottaakseni loiventavat, löydän puolityhjän Calvados pullon - jostain ihmeellisestä syystä taiteilijakaverini juovat Calvadosta, joka on yksi pahimmista viinoista maailmassa, ehkä Calvados kuuluu taiteilijan boheemiin habitukseen? - vetäisen ne huiviini yhdellä huikalla ja juodessani maistan tuhkan, siitä viis. Calvados lämmittää sisuskalujani ja myöskin kaluani jonka krapulaseisokkia en jaksa huomioida. Avaan sälekaihtimen ja häikäisevän kirkas valo tunkeutuu aivoihin, väännän kaihtimet kiinni ja vapauttava hämärä valtaa keittokomeron. Kahvinkeitin päästää viimeiset ruplatuksensa, kaivan puhtaimman näköisen mukin ja kaadan siihen kahvia. Juon kahvia, poltan tupakkaa ja mietin miksi helvetissä olin laittanut kellon herättämään?

Nousen ylös, menen vessaan, potkin suihkukopissa makaavan tyypin hereille ja käsken häntä häipymään, hänen mentyä otan suihkun ja suon krapulaseisokilleni nyrkkikyllikin jakamattoman huomion. Peseydyttyäni käyn ottamassa Caedon lompakosta pari saturaista, se jätkä bunkkaa kämpässäni maksamatta vuokraa, joten katson olevani oikeutettu käymään hänen lompakollaan. Eteisessä alan sukia pitkää tukkaani saadakseni sen kohtuulliseen kuosiin. Hiukseni tuntuvat liittoutuneen minua vastaan, joten luovutan ja lähden ovesta ulos vaikken tunne olevani valmis maailman pahuuteen. Sytytän tupakan hississä ja hissin kolahtaessa pohjakerrokseen tuijotan naapurin mummon harmaita silmiä. "Etkö sie tiiä ettei hississä saa tupakoija?" Hän sanoo minulle. "ÄÄH, paskat, se on vain jonkun tussilla kirjoittama lappu." Vastaan, en oikein näin aikaisin jaksa kuunnella hänen torujaan. "MUTTA KUN SIELLÄ EI SAA TUPAKOIJA!" Mummo huutaa päätä vihlovasti. "OK, OK" Sanon ja ohitan hänet sammuttamatta röökiä. Laitan aurinkolasit päähäni ja astun ulos. Ja olen jäätyä niille sijoilleni, viima on kuin suoraan Danten helvetin kolmennelta tasolta, miten vitussa elokuussa voi olla näin kylmää? Laitan takin kiinni ja alan kävellä kohti juna-asemaa, kiroten sitä ettei minulla ole varaa vuokrata kämppää kantakaupungista. Parin ikuisuuden jälkeen löydän aseman, ehdin juuri hypätä lähtevään junaan ja suunnistan tupakkavaunuun.

Jota ei ole. Vitut! Kiroan mielessäni ja menen välikköön tupakalle. Huomaan jollain asemalla sisään nousevat konnarit. Odottelin tupakkaa poltellen väistämätöntä. Konnarit tulivatkin hetken päästä luokseni. "Mitäs täällä oikein tehdään? Ettekö näe tuota?" Nuorempi konnareista sanoi minulle osoittaen tupakointikielto kylttiä. Minua hänen asenteensa huvitti. "Ensimmäiseen: Tupakoidaan. Toiseen: Kyllä näen hyvin, kiitos kysymästä, eiks oo hianoo?" Vastasin virnuillen ja hän ärtyi. "Kuules nyt älypää, täällä ei saa blaadata!" Hän kovaäänisesti ärjyi minulle ja taustalla vanhempi virnuili. Kohautin olkapäitäni. "Kuules nyt nuori mies, tumppaa heti se sätkä." Kohautin jälleen olkapäitäni ja sanoin: "Ikäväkseni olen nikotinisti, enkä löytänyt tupakointivaunua, joten kohteliaana nuorena miehenä päätin tulla tänne välikköön tupakalle jotten häiritsisi muita. Mitä tulee tuohon nuoreen mieheen, luulisin olevani sinua vanhempi." Hänen komenteleva sävynsä vitutti minua, olin valmis tappelemaan. Nyt vanhempi konnari puuttui asiaan, ilmeisesti vaistoten vihamielisyyteni. "Kalle, anna olla, sen tupakka on kuitenkin melkein loppu." Nuorempi katsoi ihmeissään vanhempaa kollegaansa. "Sovitaanko, että sammutat sen kun se on loppu ja et enää polta junissa?" Hän sanoi osoittaen sanansa minulle. "Ok, sopii hyvin." Sanoin ja tumppasin röökini ja menin istumaan vaunuun. Konnarit jatkoivat matkaansa, unohtaen kysyä olematonta lippuani. Helsingissä yhdyin ihmisvirtaan ja annoin sen kuljettaa minua, huomaamattani olin jossain kapakassa ja aloitin kankkusen parantelun.

Jossain vaiheessa olin seurannut kavereitani Tavalle, jonka ilmapiiristä en pahemmin pitänyt. Siellä oli jonkin tukkahevibändin keikka, heidän muzakkinsa sattui aivoihini ja välttääkseni kuulemasta sitä otin taskustani nipun nappeja jotka olin varastanut kaverini mielisairaan äidin yöpöydänlaatikosta, heitin ne naamariini ja huuhtelin bissellä alas. Hetken päästä hoipertelin onnessani ympäriinsä ja hyppäsin tanssimaan lavalle, ehdin kuitenkin olla siinä vain pari sekuntia ennen kuin joku kovakouraisesti kiskaisi minut lattialle. Järkkäri potki pari kertaa kylkeeni. "Älä helvetissä tee tota uudestaan!" Hän huuti minulle. Nousin ylös, hain bissen ja menin parin tytön pöytään istumaan. Tunsin toisen heistä, hän oli ollut kanssani samaan aikaan lääketehtaan varastomiehenä. Juttelin hänen kanssaan lempiaiheestani; itsestäni ja omalaatuisista tavoistani joiden ansiosta olin saanut potkut kyseisestä lafkasta. Caedo ilmestyi paikalle, kirosi minut helvettiin, ja sanoi, että voisin edes kysyä ennen kuin vien häneltä rahaa, lupasin jatkossa tehdä niin. Bändin lopetettua aivojasärkevän metelöintinsä alkoi kaijuttimista soida perinteinen rokki. Toinen tytöistä vei minut tanssimaan ja minä liitelin lattian yllä häneen kietoutuneena. Pöytään palattuamme hän istuutui syliini ja minä pummasin Caedolta rahaa, jota hänellä ei ollut mutta hän antoi minulle parit pillerit lisää...