Shh...ollaan hiljaa...

Yö kului ja niin kuluivat voimammekin, jostain kuului poliisisireenin ujellus. Se läheni. Ja läheni. Se tuli liian lähelle. "Kytät!" Joku huuti ja kuin taikaiskusta olivat kaikki piilottamassa jotain: ruskean levyn palasta, sinisiä, punaisia, vihreitä, valkoisia - you name it, we got it - pillereitä. Minuutin päästä oli näkyvissä vain alastomia ihmisvartaloita, no okei, puolialastomia sitten. Ovelta kuului koputus, ja juhlien isännät, epäsuhta veljespari, menivät ovelle ja avasivat sen.
"Meille on tullut seitsemän valitusta metelistä!" Tervehti isompi skoudeista meitä.
"Pitiks sitä varten tulla pillit ujeltaen paikalle?" Kysyin ja kummatkin poliisisedät vilkaisivat ilkeästi minua.
"Voisitteko hiljentää sitä meteliä?" Isompi jatkoi todettuaan minut harmittomaksi. Ja isännät nyökkäilivät marionetteina mielistelevä hymy naamallaan. Tämä kyttäkaksikko toi mieleeni Juicen biisin. Sisään astui konstaapeli, se oli metriyheksänkaks, dadadadadadaa onkos pojilla kamaa, no kamaahan on auto puolillaan, mut ei se oo... Huomasin kaikkien tuijottavan minua. "No mikä ny?" Kysyin hämmentyneenä. "Sä lauloit." Joku kuiskasi korvaani, olinko laulanut ääneen? Ilmeisesti. Käännyin kyttäkajakin puoleen ja pyysin anteeksi, sekä humalatilaani, että lauluani.
"Tuli vaan mieleen, ku sä oot niin iso." Sanoin osoittaen isompaa poliisia kaljapullolla josta valui hyvää ainetta lattialle. Hän vilkuili hetken mahtavien kulmiensa alta minua ja tuhahti lopulta, joko imarreltuna tai hän totesi ettei pidättämiseni maksa vaivaa.
"Hiljentäkää nyt vain meteliä, Okei?" Hän sanoi isännille ja nämä lupasivat. Kohta nämä kaksi kaunista sinivuokkoa olivat karanneet ulos ovesta pelastamaan maailmaa kauheilta rikollisilta. Toinen isännistä läimäisi oven kiinni ja huuti minulle:
"Vitun idiootti!"
"Shhh..." Kuiskasin. "Piti olla hiljaa..."

Ihmiskunta

Ihmiskunta on tullut hulluksi! Tai ei, ihmiskunta on aina ollut hullu. Nyt näemme, ei, hulluutemme tungetaan liikkuvina kuvina alas kurkustamme, lävitse silmiemme, cerebrospinal fluidiin asti, saadakseen meidät hyväksymään hullun maailmankuvamme. On tullut aika! Työnnän käteni kalloni sisään, hyväilen ja runkkaan aivojani kunnes hypotalamus räiskähtää pitkin seiniä. On tullut aika! Myyttiset oliot, sankarit, tunkevat itsensä tasollemme kustessaan pyhien kirjoitusten päälle, suollamme ilmoille pornoa ja ultraväkivaltaa ja niille jotka sitä halajavat - ja heitä on paljon - molempia yhdistettynä. On tullut aika! Sisällytämme elämämme tuotettuun elämään, he ovat meidän iloksemme kuukausitolkulla psykoottisia. Sen minkä mustalla pelollaan yö, itseään toistaa, tekee meistä pöhnäpäisiä filosofeja ilman merkitystä, meille antaa, me unohdamme. Hyväksikäytetyt haluavat tulla hyväksikäytetyiksi, uskovat tylsyyden kaikkoavan. On tullut aika! Olisi oltava tyytyväinen mutta hiljaisissa vesissä piilee vaara, veret virtaavat. On tullut aika jättää tämä maailma...

Viidettä päivää jatkuvat tupaantulijaiset

Istun lattialla viina-, ja kaljapullojen keskellä hengitystäni pidätellen, maailmani välkkyy strobovalojen tahtiin. Tunnen kuinka savu päättäväisesti valuu pitkin selkärankaani, välilevy välilevyltä, nikama nikamalta sähköinen turtumus hiipi kohti aivojani. Aivoihin iskevä pilkku leviää pitkin rasvakudosta ja jää sinne luuraamaan. Tupakkani tippuu lattialle, tuijoitan sitä lumoutuneena: Hehkuvaa laavaa, juolahtaa mieleeni, kumarrun nähdäkseni sen kauneuden. Nenääni kuumottaa, äkkiä tumppi katoaa edestäni. "Hei, mitä sä teet?" Nostan katseeni ja näen kuluneet lenkkarit jotka eivät vielä irvistele minulle, muttei senkään aika kaukana ole. Tajuan nojaavani poskellani lattiaan, olin ollut niin ihastunut laavaan etten muistanut pysäyttää liikettäni. Nousen istumaan ja sanon harras ilme naamallani:
"Mä vain kumarran kohti Mekkaa, Allah aghbar ja silleen. Tiesit sä et hasa tuhos ylivertaisen arabikulttuurin?"
"Kuinni?" Puhuja on Caedo, tosin jättimäinen versio hänestä. " Ja mitä se tähän kuuluu?" Hän jatkaa.
"Kaikki historiassa kuuluu tähän hetkeen. Kato ku ne ei saaneet vetää viiniä lärviinsä ja ku ihmisellä on tää tarve nollata boltsinsa, ollu jo siitä lähtien ku Homo Erctukset teki Vaahteranmäen Eemelit, ni...joo.. kuitenkin lopulta nää arabit veti hasaa oikein urakalla ja niiltä jäi euroopan valloitus puolitiehen vaik Konstanttinopolin ne valtaski, ku ne valtaili uusia ulottuvuuksia..."
"Sust tulee hyvä pappi, aina saarnausnuotti päällä."
"Se näkyy naamasta ku lakkaa saarnaamasta." Filosofisen sananvaihtomme keskeyttää sydäntä pomp-pum-pottavan lujalla ilmoille tulvivia muzakki. Puolet parikymmenpäisestä jengistä alkaa hypellä kädet toistensa olilla. Katselen sitä rituaalitanssia ja mieleeni juolahtaa, että mitähän kulttuuriantropologit sanoisivat meistä? Muttei heitä kotimaassa näy, he matkustavat Kuubaan tutkimaan kulttuureja ja rommikol...äh, Cuba Libren merkitystä Post-vallankumouksellisessa Kuubassa, eri totin jälkimmäistä. Ähkäisen noustessani vain hiukka horjuen ylös liittyäkseni joukkoon. I LOVE YOU / I KNOW / BUT THE DRIVING IS A SE-ERRIOUS GAME! Kiihko sisälläni yltyy hyppiessäni bassojumputuksen tahdissa ylösalas ylösalas kietoutuneena pieneen yhteisöömme. Ajamme tiedostamattomilla riiteillämme toisemme shamanistiseen raivoon, hulluuden ja maailman tuolle puolen, ja lankeamme loveen. Hiki kastelee paitani ja hiukset peittivät visioni, on vain rytmi ja sulautunut masssamme. Olemme ikuinen heimo, olemme aina olleet ja tulisimme aina olemaan. Rakastan elämää, uskon heimoomme. Me sekoamme, ja kun sen teemme, teemme sen kunnolla.