Yö kului ja niin kuluivat voimammekin, jostain kuului poliisisireenin ujellus. Se läheni. Ja läheni. Se tuli liian lähelle. "Kytät!" Joku huuti ja kuin taikaiskusta olivat kaikki piilottamassa jotain: ruskean levyn palasta, sinisiä, punaisia, vihreitä, valkoisia - you name it, we got it - pillereitä. Minuutin päästä oli näkyvissä vain alastomia ihmisvartaloita, no okei, puolialastomia sitten. Ovelta kuului koputus, ja juhlien isännät, epäsuhta veljespari, menivät ovelle ja avasivat sen.
"Meille on tullut seitsemän valitusta metelistä!" Tervehti isompi skoudeista meitä.
"Pitiks sitä varten tulla pillit ujeltaen paikalle?" Kysyin ja kummatkin poliisisedät vilkaisivat ilkeästi minua.
"Voisitteko hiljentää sitä meteliä?" Isompi jatkoi todettuaan minut harmittomaksi. Ja isännät nyökkäilivät marionetteina mielistelevä hymy naamallaan. Tämä kyttäkaksikko toi mieleeni Juicen biisin. Sisään astui konstaapeli, se oli metriyheksänkaks, dadadadadadaa onkos pojilla kamaa, no kamaahan on auto puolillaan, mut ei se oo... Huomasin kaikkien tuijottavan minua. "No mikä ny?" Kysyin hämmentyneenä. "Sä lauloit." Joku kuiskasi korvaani, olinko laulanut ääneen? Ilmeisesti. Käännyin kyttäkajakin puoleen ja pyysin anteeksi, sekä humalatilaani, että lauluani.
"Tuli vaan mieleen, ku sä oot niin iso." Sanoin osoittaen isompaa poliisia kaljapullolla josta valui hyvää ainetta lattialle. Hän vilkuili hetken mahtavien kulmiensa alta minua ja tuhahti lopulta, joko imarreltuna tai hän totesi ettei pidättämiseni maksa vaivaa.
"Hiljentäkää nyt vain meteliä, Okei?" Hän sanoi isännille ja nämä lupasivat. Kohta nämä kaksi kaunista sinivuokkoa olivat karanneet ulos ovesta pelastamaan maailmaa kauheilta rikollisilta. Toinen isännistä läimäisi oven kiinni ja huuti minulle:
"Vitun idiootti!"
"Shhh..." Kuiskasin. "Piti olla hiljaa..."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti