Tanssia, verta ja tajuttomuutta

Olimme majoittuneet nuoren, mutta huumeiden kuihduttaman Elvis-fanin, jota kutsuimme Fatumiksi, luokse. Hän antoi meidän asua ja syödä kämpässään ja vastineeksi Hilaris nussi hänen kanssaan, mikä ei kuulemma ollut mitenkään ikävä velvollisuus. Olin jo kauan tiennyt Hilariksen olevan homo, mikä ei pojalle, joka oli nähnyt kuinka hänen isänsä oli ampunut aivonsa pihalle, ollut mitenkään mielialaa kohottava huomio. Tiesin Hilariksen himoitsevan ja ehkä rakastavankin minua, olin ottanut hänet mukaani vain koska uskoin, että hän olisi kuollut nopeasti jos hän olisi jäänyt toisten luo ilman minua. Hän ei osannut sanoa ei, minä olin hänen EI:nsä. Minua Fatum ei yrittänyt lähestyä, mistä olin vain hyvilläni, tiesin hänen pelkäävän minua kuristettuani piri- ja benzopäissäni hänen kultaisennoutajan pentunsa, koiraparka, nyt olen rikkonut kaikkia käskyjä, mutta jos Helvetti on olemassa, olisin joka tapauksessa kuoltuani matkalla Helvetin rauhaan.

Päivisin heidän nussiessaan ja vetäessään kamaa kävelin pitkin katujen mukulakiveystä, katujen joita talojen kattojen rajoissa olevat veistokset vahtivat. Nykyisin vedin kamaa vain sen verran, että pysyin selväjärkisenä, ei narkkari vedä kamaa tullakseen sekavaksi, hän vetää kamaa koska haluaa olla selväjärkinen. Kirjoitin muistiinpanoja, päiväkirjaa, runoja, kuvauksia puista, teistä, taloista, autoista, ihmisistä samalla vimmalla kuin aiemmin olin tunkenut paskaa sisälleni. Kolmena aamuna viikossa, keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina, laitoin panttilainaamosta pihistämäni kuparisen herätyskellon soimaan ja heräsin kumean kirkuvaan pirinään ennen viittä. Nousin ylös, kävelin kirkolle istuuduin penkille ja katsoin kuinka pikku revyytyttöni säästä riippumatta tanssi hullua tanssiaan. Jotenkin hänen tanssinsa lohdutti minua. Rakastin häntä kuten teinitytöt rakastavat rocktähteä tai elokuvatähteä, en missään tapauksessa halunnut kohdata hänen todellista olemustaan. Kuvitelmissani hän raivoisasti tanssittuaan palasi omaan pieneen täydelliseen maailmaansa. Ehkä niin olikin, kuka muu kuin omassa päässään elävä tanssisi kirkon jättimäisen oven edessä kolmena päivänä viikossa tasan samaan aikaan aamusta? Joka aamu, minun jo istuessani penkillä hänen tullessaan, hän vilkaisi minua alta kulmien, ja ilmeenkään värähtämättä katseemme kohtasi millisekunnin ajaksi. Sitten hän tanssi ja lauloi. Ja minä istuin ja katsoin ja kirjoitin.

Heräsin meteliin. Nousin ylös ja menin olohuoneeseen, jossa pari isoa kaveria hakkasi Fatumia. En ymmärtänyt heidän saksankielistä tulvaansa. Toinen heistä lähti menemään kohti Hilarista, juoksin hänen taakseen ja potkaisin kaikin voimin hänen polvitaivettaan. Hän kaatui maahan ja minä potkaisin pari kertaa häntä päähän. Kääntyessäni kohti toista kaveria ehdin nähdä hänen naamansa, tunsin kumean kolauksen ja samassa päässäni räjähti valkoinen ilotulite. "Vittu, nyt ne hakkaa Hilariksen" Ajattelin tuntiessani tajuni kaikkoavan.

Hetken päästä makasin sekavana lattialla, avasin silmäni ja tuska iski päähäni, lähes menetin uudelleen tajuntani. Pyristellessäni tajunnan rajamailla näin kuinka Hilaris, niin rauhallinen ja lempeä Hilaris, hakkasi raivoisasti, jollain joka näytti mustalta pampulta, näitä jätkiä. "Lopeta!" Huusin. "Vittu lopeta!" Jatkoin ja yritin nousta, mutta jalkani eivät kantaneet. Hilaris kääntyi minuun päin. "Ne tappo sut!" Hän sanoi. Näin tuskan ja vihan hänen silmissään. "Mä oon hengissä. Miten Fattis voi?" Hilaris kääntyi katsomaan Fatumia. "Kai se hengis on." Hän sanoi. Kuulin avoimen ulko-oven takaa meteliä. "Vittu!" Kirosin. "Meidän on mentävä. Jätetään Fattis ja noi jäkälät tohon ja häivytään äkkiä." Hilaris nosti minut ylös ja raahauduin hänen kanssaan ulos, mennessämme Hilaris potkaisi toista jätkistä tämän yrittäessä nousta. Hivuttauduimme lävitse oviaukossa ihmettelevän ihmismassan ja kulkiessamme avautui väylä heidän väliinsä. Hilariksen raahatessa minua pois törmäsimme poliisiin. Tämä käski Hilariksen laskea minut lattialle ja kun Hilaris hidasteli painoi hän meidät kovakouraisesti lattialle. Hetken, tai ikuisuuden, en tiedä kumman, päästä paikalle ilmestyi vihreätakkisia ambulanssimiehiä ja minut lastattiin ambulanssiin ja Hilaris poliisiautoon. Ambulanssissa sain ruiskeen ja menetin tajuntani.